Vähän heikommat fiilarit. Hain unilääkkeetkin mutta tulin niistä niin ahdistuneeksi että heitin loput pillerit bussipysäkin pikkuroskikseen matkalla Stadikalle. Vasta myöhemmin tuli mieleen että onkohan se turvallisin paikka kun ihmiset koukkien etsii niistä välillä pulloja. No, en jaksa olla muista vastuussa. Tuolle yhdelle olin luvannut toisen paketin niitä ja kun se on niin vitun laiska niin ei jaksanut lähteä itse hakemaan niitä toisesta kaupunginosasta vaan kiidätti koko saatanan perheensä äitienpäivänä sille hakureissulle. "Ei ne mitään kysele". No jos kaverit jatkuvasti treffaa toisiaan ja näkee kaksi minuuttia niin ei siinä ruudinkeksijää tarvita päättelemään että jotain aineitahan siinä vaihdellaan. Käsittämätöntä laiskuutta - luulisi että jos saa jotain haluamaansa niin jaksaisi mennä toiseen kaupunginosaankin 45 min matkan kahdella kulkuvälineellä ihan itse. Hävetti ihan sen puolesta.
Aloin eilen lukemaan yhtä maagista lohtukirjaani Daphne du Maurierin Rebekkaa. Maagiset lohtukirjat kestävät kuinka monta lukukertaa vaan ja jotenkin muotoutuvat joka lukukerralla uudestaan. Muita sellaisia on esim. Michael Enden "Tarina vailla loppua" ja William Sleatorin "Aika-avain". Keskimääräistä useammin ne saattavat olla nuorten kirjoja tai sitten hyvien naiskirjailijoiden jännäreitä. Patricia Highsmithin Tom Ripleyt kuuluvat joukkoon ja myös Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin saattaisi kuulua tuohon kategoriaan mutta jotenkin se ei ole kuitenkaan mennyt siihen vaikka olen sen mielihyvin muutaman kerran lukenut. Kirjan epäloogisuus ei ole täysin sulatettavaa.
Rebekassa on mahtava tunnelma ja kirja rakentuu keskellä olevalle omituiselle särölle. Ensin uusi morsian kammoaa miehen entistä vaimoa Rebekkaa joka ikään kuin kummittelee kartanon tavaroissa ja tottumuksissa ym. Hän luulee miehen kaipaavaan kuollutta vaimoaan ja olevan häneen pettynyt. Keskellä paljastuukin että ei mies Rebekkaa kaipaa, hänhän vihasi naista ja itse tappoi tämän! Rebekka oli myöskin yksi paholainen luonteeltaan. Käänne on oudon epälooginen - luulisi selviävän läheisessä parisuhteessa nopeasti mitä toinen tuntee/on tuntenut jotain muuta naista kohtaa. Aivan kun tarina katkeaisi tuossa kohtaa ja siirtyisi kertojanaisen fantasiaksi. Tuosta saisi varmaan jonkun hyvän tutkielman Elektra-kompleksista. Hitchcock teki elokuvan Rebekasta ja toisesta Du Maurierista, novellista Linnuista. Muistaisin jostain lukeneeni että kirjailija sai mitättömät tulot noista. Hitchcockin asenne oli jotenkin "olisi onnellinen kunniasta".
Sitten isän kanssa yritetään lounastreffejä sopia. Normaali-ihmiset soittavat ja sopivat päivän ja ajankohdan. Ei meillä :shock: Soitin sille ja sanoin että tällä viikolla mulle sopisi tänään tai keskiviikkona. Tää sitten siinä jotain epämääräistä - ehkä, mahdollisesti, pitääkö yhdestä lounaasta tehdä niin iso asia?! No joo, hänelle se ei ole mikään iso asia jos katselee ja soittaa sinä siunatun hetkenä kun sattuu mahdollisesti huvittamaan mutta mä kun olen täällä langan toisessa päässä niin mulle se on isompi asia ja joudun koko vitun viikon lounasajat varaamaan sitä varten että toinen mahdollisesti soittaa ja miettimään kaikki muut menot suhteuttaen siihen. Vähän niin kuin tuntee olevansa löysässä hirressä. Sitten oon ihan varma että kun yritän soittaa sille keskiviikkona lounasaikaan niin ei vastaa puhelimeen. Sit se soittaa mulle torstaina joskus puolen päivän jälkeen! No, silloin oon niissä tutkimuksissa. Jätän piruuttaan puhelimen päälle silloin niin että pääsen niille tutkijoillekin näyttämään kuinka mahdotonta toi on!
Ymmärrän että tää on mun päässä osin että nostan jutusta niin ison metakan mutta on se vaan raivostuttavaa. Mä nyt varaan kuitenkin kalenteristani vaan tuon keskiviikon ja vaan lounasajan. Muut ajat sovin muita menojani. Siirryin jossain vaiheessa siihen että ajattelin että sen ajan on pakko käydä minkä tuo antaa koska pitkällä tähtäimellä se stressaa muo vähemmän lähteä lounaalle just sillä saatanan sekuntina jonka toinen antaa kuin venyttää asiaa seuraavaan viikkoon jolloin sama juttu alkaa jokaisen päivän kohdalla. Mutta eihän tää oo tervettä tää. Ylipäänsä tuo haluaa tavata vain koska se soittelee äitini kanssa niin usein ja sitä hävettää ettei me olla tavattu. Mehän voitais valehdella äidilleni nähneemme kun kumpaakaan ei hirveästi huvita ja tuo on suurin syy nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti