Pinna vähän kireellä

Lähdin tänään kuntosalille ja uimaan kun oli niin passivoitunut olo ja jotenkin vitutuskin päällä. Turvottikin kun laihtumani viisi kiloakin olivat tulleet takaisin. Menomatkalla poikkesin palauttamaan Elloksen paketin Siwaan muttei se poika saanut sitä palautettua kun olin liimannut väärän pakettilapun siihen. Sanoin että laittaa sen menemään sinne sillä lapulla muttei osannut. Olin niin raivoissani että menin potkimaan lyhtypylvästä ja kävelin punaisia päin. (Autoja tuli mutta ajattelin että se on win-win tilanne mulle ajavat päälle taikka eivät.) Tulin kotiin itkemään kun en löytänyt oikeaa lappua. Sitten löysin ja menin viemään sen uudestaan. Vittumaista kuluttaa lauantaita tuollaiseen kun kiusallaan lähettävät vielä ne tuotteet muovipussissa jossa ei ole kunnollista kantokahvaa etteivät ihmiset jaksaisi palauttaa niitä.

Treenasin salilla ja uin ja vähän parempi olo. Uimahallissa oli kyllä yksi hidasjärkinen savolainen tms. nainen joka piti vitun saunan ovea auki turhaan. Joskus lapset tekevät niin - en ole aiemmin törmännyt aikuiseen joka ei tajua että kun sitä helvetin ovea pitelee turhaan auki niin löylyt karkaavat. Aina kun yksi idiootti pitää ovea auki niin toisen idiootin pitää sen vuoksi heittää kaksinkertaiset löylyt! Sanoin sille "Miks sä koko ajan pidät sitä saunan ovea auki turhaan?!". Hän sitten jäi pohtimaan asiaa (saunan oven ollessa auki naturally) ja tokaisi "En mää nyt sentään ihan koko ajan..." Juu.

Mikäköhän tässä. Mua vaan vituttaa. Oikeastaan vieläkin vaikka kuntoilin. Mutta olinpahan ainakin sen ajan syömättä jos ei muuta.

Tulin Marttojen pikkujouluillasta. Ruokana oli salaatteja - kvinoaa, vihersalaattia, vesimelonia, tofua ym. Tosi hyvää. En ollut vaan hirveän juhlatuulella. Nukuin mm. huonosti ja vatsa on ollut vähän sekaisin. Olisin ehkä jättänyt menemättäkin ellen olisi maksanut viiden euron omavastuuta ruokailusta. Pikkujoululahjaksi pyydettiin tuomaan "kierrätyshenkiset" pikkulahjat. Ymmärsin kierrätyshenkisyyden niin että tuodaan joku itsellä jo oleva tavara tai vastaava niin ettei mennä ostamaan Tigerista jotain viiden euron tavaraa jonka tuhoaminen kuormittaa ympäristöä 20 euron arvosta. Vein - yllätys, yllätys - kirjan. Cecilia Ahernin "Suoraan sydämestä" tuntui sopivan plus mahtui lahjapussiin. Sain hajusteetonta luonnonkosmetiikkaa + itsehuovutetut korvarenkaat. Ainakin 20+ euron arvoisia. Kiva vaikka pidänkin enemmän hajusteellisesta kosmetiikasta eikä minulla ole reikiä korvissa. Luulen että osa tuotteista päätyy tulevaan toiseen pikkujoululahjapussiin. Käsivoiteen säästän ehkä äidilleni.

Yritän olla pois foorumista. Olen nyt oma-aloitteisesti ollut kysymättä edes olenko bännissä vaiko en. Eipä tämä elämänlaatuani ainakaan ole laskenut. Ajattelin että niin kauan ainakin olen kun lauri aloittelee niitä sukupuolialoituksiaan. Minusta ei ollut mitenkään kohtuuton pyyntö että ne pidettäisiin yhdessä tai muutamassa säikeessä niitä ihmisiä varten joita aihealue ei mitenkään inspiroi mutta ilmeisesti hän on täysin ymmärtämätön tuottamastaan kiukusta ja turhautumisesta taikka sitten ei piittaa siitä.

Minusta sukupuolikysymykset ovat vaan hirvittävän tylsiä - varsinkin kun niillä saastutetaan koko foorumi provokatiivisesti. En pidä itseäni erityisen naisellisena ja olen epäillyt aseksuaaliksi joten se ei kosketa minua. Miksei voisi toisia huomioida edes vähän asiassa? Tulla pakkoredusoiduksi jokaisessa foorumin säikeessä joksikin naiseksi ja pakkokeskusteleminen sukupuolisuudesta muodoissaan on henkistä väkivaltaa. Ensimmäinen poikakaverini teki joskus samaa - ei se jonka henkilöllisyyden tiedätte vaan edellinen - koska hänestä oli kai niin jännää seurustella ekaa kertaa elämässään niin hän tykkäsi heittää kaikki keskinäiset eroavaisuutemme mies/nais -kysymyksiksi.

Oli raskasta "edustaa" jotenkin koko naissukupuolta mitä kummallisimmissa asioissa. Kerran esim. teimme pizzaa ja hän oli laittamassa jotain oksettavaa, paksua, lilluvaa säilykelihaa koko pizzan päälle. Sanoin että jättää toiseen puoleen laittamatta sitä taikka sitten en koske koko pizzaan kun koen sen lihan kertakaikkiaan niin oksettavaksi. Hän rupesi puhumaan siitä kuinka naiset ovat niin epäloogisia kun eivät syö lihaa joka on jo prosessoitu olemaan muistuttamatta mitään eläintä vaikka kyse oli makumieltymyksistä eikä sukupuolikysymyksistä. Hänen siskonsa olisi varmaan syönyt sitä lihaa. Hän oli minua kätevämpi ja minä käytin alkoholia enemmän ja muutoinkin monissa asioissa minä toimin kuten miehet ja hän kuten naiset. Miksi sulkea niiltä silmänsä? En osaa selittää asiaa mutta maailma jo muutoinkin rasittaa ja pitkästyttää minua aika paljon joten olisi mielestäni ollut mt-foorumilla ihan kohtuullinen pyyntö että kun ihminen ilmaisee rasittuvansa kovasti että ne samansisältöiset aloitukset keskitettäisiin olemassa oleviin ketjuihin joita on jo riittämiin. En tiedä ymmärtääkö kukaan minua. Useimmiten ei :o/ Kaipa se provokaation idea häviäisi jos ei saisi tehdä aina uutta ketjua.

Minusta minua kohtaan toimittiin pahasti kun poistettiin enkä saanut edes pahoittelua järjettömästä epäilystä että olisin Kyllästyneestä puhunut. Mutta ei se mitään - ei ollut eka kerta. Edistystä sen sijaan olisi jos se olisi edes vika ja jos pysyn täällä niin saattaa olla. Tämä on vaan esteettisesti vähän tylsä alusta ja tässä on tuokin bugi että ellen sisennä joka toista kappaletta niin heittää samaan pötköön kaiken. Olisi hyvä vähän muokata tätä jos jaksan ja myöskin jos haluan ihmisten jaksavan lukea voisi olla hyvä laitella kuvia sinne tänne. En tiedä vaan mitä kuvia laittelisin kun periaatteessahan ne pitäisi olla omia tai ainakin kysytty lupa kuvaajalta. Vaikka olisi vaan joku pläntti siellä täällä niin se varmaan auttaisi lukemaan keskittymisessä.

Katsoin tänään Zizek-dokumenttia elokuvan ideologiasta http://areena.yle.fi/1-2059390 . Ihan mielettömän hyvä dokkari. Vielä puoli tuntia näkemättä kun jouduin lähtemään Pasilaan viemään Sarah Watersin kirjaa ennen illanistujaista. Sattumoisin mulla oli just Kirjasto 10:ssä noudettavissa Zizekiä sillä kun luin kerran yhdestä kirjasta Zizekin lyhyen tekstin niin hahmotin Lacanin reaalisen jota en ennen sitä ollut ymmärtänyt. Ajattelin jos jaksaisin lukea sitä kun on samalla syvällistä että suht helppolukuista. KIrjablogikin on ollut haaveissa mutten saa aikaiseksi. Näyn olevan niin kiintynyt tähän yhteen nettiminuuteen etten pysty uusiutumaan. Minusta tuli jonkinlainen esiintyjä ja roolini on rakas. Vaivaa kunnianhimon ja jaksamisen puute. Olen lukemisen suhteen ollut niin tottunut passiiviseen positioon että tuntuu uskomattoman työläältä kirjoittaa yhtään mitään mistään lukemastaan. Haluaisin vaan voida kuulua kirjabloggaajiin kun näillä on yhteisö ja jonkinlainen status. Mutta sellaista aktiivista hetkeä ei tunnu vaan tulevan - sellaista todellista inspistä. Sitä on jo odoteltu jokunen vuosi. Kaipa olisi vaan päätettävä että kirjoittaa jostain järkevästä asiasta jonain kellonlyömällä huvittaapa tai ei. Huvitus saattaisi tulla sitä kautta myöhemmin.

Eilen kävin katsomassa Bobby Fischerin elämästä kertovan "Pawn sacrifice". Luin nuorena Gasparovin elämänkerran ja siitä innostuin lukemaan muitakin tekstejä shakinpelaajista. Bobby Fischer on minulle melkoinen nimi. Leffa oli hyvä mutta jätti surullisen tunnelman.

Huh. Amerikanserkku kirjoitti meille viestiä, mulle, siskopuolelleni, pikkuserkulle ja serkulle. Joutuu hakeutumaan konkurssiin eronsa vuoksi. Lähinnä kirjoitti siksi että sanoi ettei tykättäisi sen eksän päivityksistä kun tämä esittää uhria sosiaalisessa mediassa. On kuulemma sosiopaatti, pelannut kovia mindgameseja, asetti L:lle ja tämän tyttärelle mm. kolmen viikon lähestymiskiellon näiden omaan kotiin (hämärää - en tajua) ja soitti poliisille kun tuo 13v tytär näkyi lähellä taloa, ei syöpänsä keskellä kestänyt että L tekee mitään muuta kuin hoivaa häntä. Ei kuulemma oikein sulattanut viime keväänä edes L:n matkaa mummun hautajaisiin.

Ensin ihmettelin tuota avautumista mutta tajuan että kun L jätti miehensä tämän sairastuttua syöpään niin se saa hänet vaikuttamaan aika kylmäveriseltä. Olen itsekin miettinyt että tuntuu kyllä tavallaan tosi julmalta. Ajatteli että selkeintä kertoa tilanteesta meille suoraan ettei spekuloida - ja painella sitä tykkää nappulaa miten sattuu (sillä tuo eksä halusi pyytää meitä kaikkia L:n sukulaisia fb-kavereikseen). Mutsini on google-kääntäjän avulla seuraillut Facebookissa tuon L:n amerikkalaisen eksän päivityksiä - kyllä väärinkäsittäen niitä välillä aika tavalla. Ja oli kerran kovin huolissaan kun pelkäsi painaneensa vahingossa jotain "ei tykkää" nappulaa. Hän jopa ehdotti minulle että ero olisi siksi että L voi taloudellisesti turvata oman tilanteensa eikä kaikki tulot mene syöpähoitoihin kun tuo sairastaminen USA:ssa on melkoisen kallista. Sanoin kyllä heti että siitä ei oo kyse. Ero on todellinen vaikken muuta juuri tiennytkään.

Mutten tajua eikö tuo serkkuni sitten älynnyt kirjoittaa avioehtoa kun puhui siitä konkurssista. Lakinainen ja kaikkea. En tunne tuota miestä muuta kuinn fb:ssä näkemäni - tavallaan hän on vaikuttanut sympaattiselta mutta tavallaan falskilta. Nyt esim. huomasin että oli päivittänyt jotain kuten "Nyt kun syöpä on voitettu niin ehkä parisuhdekin taas paranee". Aika selkeää että taustalla ajatus "Tuo itsekäs nainen hylkäsi minut kun voin huonosti ja olin kuolemankielissä mutta kyllä nyt kun minulla menee paremmin kelpaan taas". Julkis fb-viestittelyn ulkopuolelle on jätetty ainoa miespuolinen serkkumme, isäni ja tätini (L:n äiti) vaikka löytyvät fb:stä. Sen sijaan siskopuoleni äiti oli listalla. Tämä on mielenkiintoista. Tosin tykkäämis/ei-tykkäämis-toimintoja ollaan tehty juuri me listalaiset. Että sikäli loogista.

Ehkä johtuen tuosta yhteiseen listaan kuulumisesta siskopuolenikin kysyi äsken kuulumisiani fb:ssä. (Ja olin pudota tuolilta) Kertoi että kohta valmistuu AMK:sta ja haaveilee musiikkiterapian jatko-opinnoista. Se varmasti sopisi hänelle sillä hän on musikaalinen - perinyt isältämme sen. Joku outo kiusallisuus meillä on keskenämme. Kun kirjoitan hänelle olen jollain munankuorilla - en ole rento kuten muille sukulaisille olisin. Se on ollut aina niin. (Mutta kun hän oli lapsi ja näimme useammin pystyimme ohittamaan kiusallisuuden tottumuksella mutta alunalkaen silloinkin oli sama). Jos jompikumpi olisi eri sukupuolta tilanne olisi toinen. Vaikka isäni oli alkoholisti S nimesi vanhempiensa eron haavottavimmaksi kokemukseksi siinä jossain blogijutussaan. Samoihin aikoihin hän jäi aika yksin ja äiti sai uuden lapsen jonka isä oli eri muttei tunnustanut lastaan. Olen kuullut että tuolloin S sanoi (7-vuotiaana) muutaman viikon koliikki-itkua kuultuaan "Työnnetäänkö äiti vauva roskapönttöön?" mutta myös pyynnön että voisiko hänen isänsä ryhtyä vauvalle isäksi kun vauvalla ei ole nyt mitään isää! Ja äiti selitti ettei se vaan mene niin.

Minä tosiaan olin Jyväskylässä kahdesti kun S oli pieni. Toisella kerralla ei ollut vielä veljeä ja toisella kerralla tämä oli vajaan vuoden (ja S:n suhtautuminen tähän vaihteli huolenpidosta sadismiin). Mietin kumpi kerta oli kumpi mutta nyt tavoitan että eka kerta oli kun tultiin isän kanssa kahden ja isä sitten päätti lähteä itsekseen ajamaan Helsinkiin kännissä suututtuaan eks-äitipuoleeni. Toinen kerta oli kun olin yksin ja S jo n. kahdeksan. M (äitinsä) tuli raiteelle itsekseen ja sanoi että S on saanut hammasraudat ja on siksi pahalla päällä mutta ole kuin et olisi huomaavinasi. Tunnelma sitten kyllä rentoutui, kerroin ja näytin että joudun itsekin käyttämään öisin hammaskiskoa ja katsoimme yhdessä Mr Beania tv:stä. Kysyin S:ltä "Ehditkö sä lukea nuo tekstit?" Hän sanoi "Joo - ehdin! Ehditkö sä?" Auts.

Ollaan äidin kanssa puhuttu että isäni on kyllä varmaan ollut S:lle parempi isä kuin minulle. Sellainen kontroloimaton arvaamattomuus ja ärtyvyys jäi pois vähän luonnostaankin kun ekan lapsen kohdalla on 21v ja toisen 38v. Vaikka se varsinainen päihdeongelma ois tuossa välissä pahentunutkin.

Muistan kun oltiin S:n yo-juhlissa ja oli vaikeaa kun tämä vältteli minua niin selvästi. Kuitenkin kun me kaikki vaihdeltiin vaatteita ja tehtiin se S:n huoneessa niin huomasin että hänen koriste-esinehyllyssään oli keltainen lasiomena jonka olin hänelle ostanut kun hän oli n. 5v. Tuolloin minulla oli itselläni ollut niitä lasiomenoita ja päärynöitä ja S vieraillessaan luonani kiinnostui niistä kovin. Siksi ostin hänelle synttärilahjaksi sellaisen mistä hän riemastui kovin mutta äitinsä sanoi "S-kulta - laita se nyt vaan pöydälle ettei se putoa ja mene rikki!". Kun näin että kaikkien muuttojen jälkeenkin lahjoittamani lasiomena oli hänen hyllyssään vaurioitumattomana ja ilmeisellä tavoin esinejoukkoon hyväksyttynä minulle tuli tunne että minutkin on osin hyväksytty vaikkei aina siltä tunnu.

Tekipä kipeää

jättää kissa - tosi satuttavaa. Ei ole sattunut vanhempien jättäminen tai kaverien samalla lailla. Illalla katsoin kaikki tv:n kauhuleffat ja aktivoin samalla aikaa kissaa leluin ja vastaavin. Tarkoituksena väsyttää se kunnolla. Silti se jäi riehumaan kun menin nukkumaan klo 04 vaikka kissanpentujen unentarve pitäisi olla pitkä!

Mutta kissa oli tänä aamuna ihan rauhallinen. Ei alkanut herättelemään minua ennen aikaani joskus aamupäivästä. Luulin ettei se ollut edes sängyssä mutta kun nousin unisena sängystä n. klo 12 niin kissa singahti lattialle viereeni täsmälleen samaan aikaan. Se oli huomaamatta ollut jalkopäässäni taikka sitten sängynalla. Eikä näy olevan ongelma tai mikään sille piiloutua niin 45 neliön asunnossa ettei tiedä missä se on jos sitä ei huvita.

Tänään meillä oli rauhallinen päivä. Kissankin ruokahalu oli tavallinen. Aamiaista pyysi mutta päivällisen sain antaa klo 18 kun olin jo lähtemässä. Ehkä tuo omistajan reissu aktivoi sen syömishäiriötä/epävarmuutta. Ja ymmärsi että minun kanssani saa kyllä sen totutun ruokamäärän mutta annan yhden vahvan aterian puolen yön jälkeen. Ettei tarvi olla huolissaan jos ei ole vielä keskiyöllä saanut päivän ruokia.

Ennen lähtöäni luin loppuja Marilyn Monroen elämänkerrasta. Onnetonta sekin. Äh, pitäisikö minun hommata oma kissa?

Kissavahtina

Tulin kotona käymään. Eilen menin M:n luo kissaa vahtimaan vähän myöhässä. Hirveä ilma - jalassa minulla oli kesätennarit. Vieläpä eksyin ensin kai stressistä johtuen vaikka olen sinne osannut pari kertaa mennä eksymättäkin.

Vastassa oli kissa jonka pasmat menivät ihan sekaisin ensin kun oven avasinkin minä eikä M. Tuhattasataa piiloon. Kotiuduin enkä kiinnittänyt kissaan liikaa huomiota. Soitin pitkähkön puhelun äidilleni. Sillä välin se tuli jo tutustumaan ja näykkimään reppuani. Parin tunnin ajan tilanne oli se että kissa oli rauhallisesti lepäilemässä lähelläni mutta aina kun liikahdin tai nousin hakeakseni vettä tai kahvia se ryntäsi varmuuden vuoksi pakoon. Ajatteli että kaiken todennäköisyyden mukaan olen vaaraton mutta parempi olla liian varovainen kuin liian luottavainen...

Illalla jo leikittiin narun jahtaamista ja katseltiin telkkaa vierekkäin. Kissa ei ole mikään sylikissa - ei tykkää tulla kohdelluksi objektina - mutta tulee viereen ja seuraa uteliaasti kaikkea mitä tekee. Se on siis jonkinlainen vierikissa. Jopa kun menin yöllä pesemään hampaat se tuli nojaamaan lavuaariin ja killittämään uteliaana.

Eniten mieltä askarruttaa se että kissan itsensä mielestä se tarvitsisi ruokaa 1,5-2 kertaa enemmän kuin M ohjeisti minua antamaan. Kirjoitti että pussi märkäruokaa ja 1-1,5 desiä raksuja taikka kaksi pussia märkäruokaa ja vähemmän raksuja. Eilen annoin kai pussin märkäruokaa ja pari desiä raksuja ja kissa oli saanut jo aamiaisen. Mutta oli syyllinen olo kun itse söin sipsejä ja aina kun menin keittiöön kissa nousi toiveikkaana ja sitten kun hainkin vain vettä tms. nuuski näyttävän pettyneesti tyhjää ruokakuppiaan apeasti kurnuttaen.

En tiedä onko sen ravinnontarve tavallista suurempi vai onko se ainoastaan ahne. Tai jos sillä on matoja. Normaalipainoinen se on - ei ainakaan mitenkään laiha. M on sanonut että kissa on ruualle tosi perso ja joutuu pitämään kaapissa raksupussia ettei se hajota sitä. Ja että se ääntelee syömisen jälkeen. Epäili syyksi vatsavaivoja. Minusta kissa maukuu selkeästi siksi kun ruokaa on annettu sen mielestä liian vähän.

Annoin sille pienen palan persimoniakin kun se oli utelias. Nuoli sitä ensin ja alkoi sitten jalkapalloilemaan hedelmänpalan kanssa ympäri kämppää. (Tulipa selväksi senkin hedelmän oikea käyttötarkoitus). Ei tullut sänkyyn illalla mutta aamulla tuli jalkopäähäni ja tökki tassullaan jalkojani yrittäen herättää minut. Taitavammatkin ovat siinä epäonnistuneet ja kissakin sai duunata monta tuntia. Lopulta heräsin kissaherätyskelloon 11.30 puolta tuntia ennen kännykän herätystä.

Tulin kotiin syömään ja hoitamaan joitain asioita. Sitten käyn jossain ja menen taas illaksi kissalaan. Tv:stä tulee Seven ja joku hyvä kauhuleffa ja ilta menee niitä katsoessa. Olisin halunnut käydä Naisten joulumessuilla mutta vaikuttaa siltä etten tänä vuonna sinne pääse. Se sijaitsee niin hankalassa paikassa suhteessa omaan kämppääni ja M:n asuntoon etten varmaan jaksa lähteä sinne.

Myöhästyin laulutilaisuudesta lähes 40 min mitä erikoisimmasta syystä - minulle ei myyty viinaa ekassa Alkossa! Olo olikin aika freesi ja pidin sellaista sööttiä puuvillaista valkoista kauluria ekaa kertaa. Jotenkin kai emmin kassalla etsiessäni maksukorttia että myyjätär (n. 28v) pyysi minua näyttämään paperit. Ei siinä mitään - kaivoin Kela-korttini esiin. Mutta hän anteeksipyytäen että kuvallinen Kela-kortti ei valitettavasti käy henkkariksi vaan pitää olla virallinen. Sanoin että olen nyt kuitenkin 41-vuotias että pystyisikö asiassa nyt hieman joustamaan olosuhteet huomioiden? Mutta hän sanoi ettei "uskalla ottaa riskiä". Ei siinä mitään - ihana ihminen - pelasti päiväni mutta voi olla että hänen lahjakkuutensa tulisi paremmin käyttöön jossain toisessa ammatissa. Olin puulla päähän lyöty. Täytyi sitten mennä itse keskustan kautta kun eksäkään ei ollut kuulolla ("jos menet jonkun Alkon ohi niin voisitko ostaa minulle pienen viskipullon - olen nuortunut siinä määrin ettei minulle myyty!")

En olisi välttämättä tarvinnut koko viinaa mutta siitäkös jano yltyi kun ei saanut ostettua joten täytyi reissata keskustaan. Myyjätär oli ihan turhaan huolestunut riskeistä. Kukaan lukijoistakaan ei varmasti asiaa usko mutta minun viskineitsyyteni on mennyt jo vuosikymmeniä sitten! Niin se nyt vaan on. Ja kookosöljy on mainio tuote.

Onneksi hitaita lauluja ei oltu ehditty aloittaa. Näin tuttuja mutta kun tuli kesken oli olo vähän hassu kun ei tiennyt keiden kanssa pitää nyökätä kun katseet kohtaa ja ketkä on jo kuitattu tulemalla paikalle. Yksillä tutuilla on söötti lapsi. Joka vuosi vuoden vanhempi (tuollaisella oudolla tavalla ikääntyen). Nyt kuuden. Hassua kuinka hän on niin vanhempiensa kaltainen. Pikkaisen asperger. Hänessä ei ole yhtään varsinaista lapsenomaisuutta. Kun muut lauloivat "Porsaita äidin oomme kaikki" tyttö nojasi vakavasti ja hieman tylsistyneenä isäänsä suklaakeksiä murustellen vailla hymynhäivää. Hän on empaattinen vanhempiaan kohtaan muttei oikeastaan näe tai huomioi muita ihmisiä ollenkaan. Äitinsä sanoikin minulle ystävällisesti joku kesä kun moikkasin eikä tyttö oikein reagoinut "S ei silleen huomioi vieraita ihmisiä - ei oikein edes tuttuja paitsi isää ja äitiä!"

Pidän lapsista ja eläimistä oikein paljon vaikka yöllä olinkin hämärällä tavalla kissavastainen. Aina jos olen jossain ja siellä on pikkulapsia tai eläimiä niin katseeni etsiytyy heihin kuin poikamiehen katse pornolehteen! Toivoisin että elinpiirissäni olisi enemmän lapsia mutta heitä ei ole. Kuten sanottua meitä serkuksia on kuusi eikä kukaan Suomessa oleva on siinnyt. Kun näin sukutaulummekin niin ihmettelin kuinka pieniä perheitä meillä on. (1800-luvulla 2-4 lasta/perhe). Silloinhan googletin sukutaulun ja isoisänisänäiti Matilda (Charlotta) Osenius 1834 löytyi netistä http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/vantaa/helpit/vankirkyla/kklockars.htm Vai olikohan hän isoisänisänisänäiti - en ole varma. Isoisä on 1914 - todennäköisemmin siinä on välissä siis vielä yksi sukupolvi.

Kissamaista

Huomenna alkaa kissavahtiuteni. Odotan sitä ihan mielenkiinnnolla ja innolla mutta jostain syystä näin läpi yön hirveitä kissapainajaisia :-o Niin kissa kuin sen aiheuttama harmikin kasvoi läpi yön. Alussa kissa oli todellisenkaltainen pieni ja nukkui jalkopäässäni. Tunsin kuitenkin oloni hankalaksi ja sidotuksi kun jouduin nukkumaan selälläni enkä voinut kääntää kylkeä häiritsemättä kissaa. Seuraavaksi kissa väänsikin jo hirveät tortut keskelle petiä ja vitutti että mun pitää ne siivota. Lopulta kissa oli jo aika valtavan kokoinen kiusankappale joka aiheutti kaikenlaista harmia silkkaa ilkeyttään ja suutuspäissäni otin hiusharjan ja mäjäytin (tai ainakin aioin) pari pontevaa potkua takapuoleen. Nuo jutut muistan mutta luulen unelmoin häirikkökissasta yhteensä kuutisen tuntia monissa eri muodoissa.

Nuo unet on varmaan siitä osin kun koen itseni kissaan sidotuksi. Persoonallisuushäiriöstäni johtuen mulle on hankalaa olla tilanteessa jossa ajankäyttöäni tai toimintaani jollain tavoin määrätään. Työelämässäkin yleensä jos jonkun oli pakko olla johonkin aikaan tekemässä jotain niin asenteeni oli usein "Mulle on ihan sama kuka sen tekee mutta satavarmasti se en ole minä sillä tuo aika ei sovi minulle..." Näin vaikkei mulla olisi edes ollut mitään erityisen tärkeää tuolloin. Saatoin sanoa noin melkein piruuttaan. Key to my success. Hmm. Vikassa työpaikassa kyllä opin joustamaan ja olemaan viiteen päivystämässä usein. Tai oikeastaan ei se ollut ihan noin - koska työaikani oli 6h 45min ja harvoin pääsin töihin ennen kymmentä mun oli oikeastaan pakkokin olla useimmiten viiteen saadakseni tunnit kasaan. Etten nyt ihan hyvää hyvyyttäni niitäkään iltoja päivystänyt...

Luin eilen loppuun M:ltä lainaamani "Antto Terras: Stockmann yard - myymäläetsivän muistelmat". Tosi hauskasti kirjoitettu. Ihmetyttää vaan miten se voi jatkaa työssään kirjoitettuaan tuollaisen kirjan. Kirjassa kerrotaan huijaavista ja varastavista yläluokkalaisista aika ilkeään sävyyn. Plus annetaan vihjeitä hyviin huijauksiin - esim. kannattaa ostaa tuote 50% alennuksella ja väittää sitten ostaneensa se täyteen hintaan kun Stokkalla ei vaadita kuitteja. En itse pidä Stokkasta kun mulla iskee siellä ahtaan paikan kammo, en osaa suunnistaa siellä ja mielestäni henkilökuntakin suhtautuu minuun alentuvasti kun näkevät että olen vaan joku homsuinen täti jolla ei ole rahaa ostaa mitään kallista. Missään muualla ei tule oloa että saa huonoa palvelua mutta Stokkalla kyllä tulee aina. Ihan oikein että ne rikkaat mulkut varastavat sieltä kaiken minkä irti saavat...

Vaikka saikkuni kiellon myötä tipuin hetkellisesti kannustamattomuusloukkuun jossa sain monta sataa ylimääräistä. Eli nyt sitä rahaa on vähän. Ja kävin isän kanssa syömässä ja sain häneltäkin rahaa. (Ostanen talvitakin ja passin) Mutta olipa Teboililla huonoa ruokaa! Nakkeja ja ranskalaisia ja vetisiä kasviksia. En tajua miten ne oli ranskalaisetkin saaneet pilattua. Yleensä vaikka ranskikset jäähtyisivät ne jäävät rapeiksi mutta nuo olivat pehmeitä ja samalla kuivettuneita. Ihan kuin ne olisivat lämmitetty mikrossa. Lahjahevosen suuhun on hyvä tuijotella...

Haluisin lähteä ulkomaille. Kaupunkiloma olisi kiva. En ole ollut Tallinnaa kauempana sitten vuoden 95. Ongelmani on se etten osaa suunnistaa. Mulla ois varaa ostaa joku äkkilähtö muttei enää siihen että matkustelen kohdemaassa taksilla neljä kertaa päivässä. Sen pitäis olla joku ihan pieni paikka tai sitten mulla pitäisi olla seuralainen. Mutta haluaisin lähteä yksin.

Nyt lähden Veloenan Skype-joululauluihin. Perinne kymmenen vuoden ajalta. Ja olen kai käynytkin aina paitsi ekalla kerralla ja 2010 kun olin sairaalassa.