Kuitenkin pupillit olivat isot ja kolmen tunnin kuluttua alkoi tulla tosi kylmä. Vähän pelästyin onko minulla serotoniinisyndrooma. Googletin sitä. Tilanne ei vaikuttanut huolestuttavalta kuitenkaan. Eniveis kyllästyin siinä jo vähän ja otin viiniä ja pameja katkaistakseni jutun. Neljän tunnin kohdalla alkoi katketa ensimmäisenä merkkinä nälkä kun en ollut juuri syönyt mitään (kello oli n. 10 illalla). Pupillit kuitenkin pienenivät vasta n. klo 24. Ihan ok. Halusin ottaa yksin kun nuo eivät tee minua sosiaaliseksi.Työkkäristä soittivat eilen klo 9. Pahoitteli että olen varmaan parhaillaan töissä. Hah! Paskat minä nyt missään töissä olen tuohon aikaan maanantai-aamuna - en ole edes herännyt vielä! Olen oikeutettu lisäpalkkatukeen jos työnantajaa kiinnostaa. Mutta palkkatuki muuttuu vuoden alusta että uusissa sopimuksissa se on maksimissaan 30-50% palkasta. (Aiemmin on ollut mahdollisuus saada lähes koko palkka). Vajaakuntoisena periaatteessa olen oikeutettu saamaan vaikka pysyvästi 50% palkkatuen jos työnantaja perustelee kuinka vajaakuntoisuuteni heikentää työsuorituksia. Ainoa ettei kukaan oikein palkkaa ketään vajaakuntoista jos palkasta pitää maksaa itse noin iso osa. Kuitenkin työnantajalle tulee kalliiksi jos jokin työsuoritus viivästyy/estyy ja työntekijä vie sen yhden työpisteen käytöstä kunnosta huolimatta. Typerä uudistus minusta. Ehkä sillä pyritäänkin siihen että palkkatukea käytetään vähemmän ja työnantajat käyttävät enemmän palkattomia harjoitteluja joissa voivat saada ilmaiseksi terveen opiskelijan/työttömän töihin.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Jessus että oli pieni trippi-hippi sunnuntaina. Aine oli ilmeisesti 25c-nbome. Otin sitä kaksi lappua kun kaveri sanoi että yksi oli aika mieto. Alkoi vaikuttaa tunnin kuluttua, katsoin pitkään kattoa ja taidemaalauksia ja vajosin niihin. Näin pienissä yksityiskohdissa enkeleitä ja Malminkartanon juna-aseman ym. Valkoisessa katossa kartan ja teitä. Musiikki kuulosti syvältä. Nimenomaan psykedeelinen trance. Mietin kaikkea - miksi olen aina pienentänyt itseäni valtavasti. Yleensä ihmiset pyrkivät suurenemaan ja minä pyrin pienenemään. Jotain pelkään siinä isonemisessa enkä koskaan niin kuin tsemppaa. Teen kaiken nopeasti ja huolimattomasti. Välittämättömyyteni heijastuu ulkonäköön etten meikkaa ja lähden ulos vaikka kynsilakka olisi kulunut kynsistä epäsiististi. Joku kumma pelko on. Kun näen sitä Terminator-unta niin pyrin piiloutumaan ja katoamaan ettei Terminator saisi minua. Pelkään että näkyvänä ja suurena jäisin kiinni - saisin liikaa huomiota. En osaa sitä paremmin sanoa. Naurettava, jopa hyvin narsistinen pelko.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti