Huomenna hautajaisiin

Isäni antaa auton V:lle. Itse ei tule kun on kipeä. Soitin V:lle eilen päivällä ja sovittiin että tulee hakemaan minut aamupäivästä. Hän soitti kuitenkin vielä perään illemmalla haluten jutella vähän pidempään kun harvoin ollaan kontaktissa ajatellen kai olleensa nuivalta kuulostava. Sanoi olleensa just töissä kun soitin. Oli ensin sitä mieltä että isäni auto on niin paskainen ettei sinne voi laittaa pukua vaan vaatteet pitää käydä vaihtamassa välissä mutta sitten muutti mieltään että laitetaan jotain jätesäkkejä tai jotain penkeille kun roskatkin ovat lähinnä vanhoja sanomalehtiä. Sanoin isästäni että tämä kai on ihan oikeastikin kipeä. Siihen serkku kuivasti "No joo, mutta ei kai pieni flunssa ole esteenä jos oikeasti haluaisi tulla äitinsä hautajaisiin?" :-D

Kummatkin ulkomaalaisserkut tulevat hautajaisiin. Rikkaampi vuokrannut Lahdesta asunnon viikoksi ja pikkusiskonsa majoittuu vauvansa kanssa sinne. Tämä on tilaisuus heille nähdä toisiaankin koska toinen asuu Saksassa ja toinen Amerikassa. Minulla on ristiriitaisia tunteita tuota iältään meistä toisiksi vanhinta serkkua kohtaan joka nyt on lakimiehenä (naisena) Amerikassa. Lapsena olimme hyviä ystäviä mutta toisaalta hän aina oli tosi manipulatiivinen ja vallanhaluinen eikä ikäänkuin hyväksynyt sitä johtajuutta johon olisin ollut kolmen vuoden vanhemmuudella oikeutettu. Ristiriitatilanteissa vetosi äitiinsä ja halusi aina kaiken saman kuin minä ihan vain siksi että minä sen halusin. Kerran kymmenenvuotiaana halusin kuollakseni yhden isovanhempien Kiinasta tuoneen maalauksen. Oli kolme maalausta joista saimme valita. Käytännössä valinta tarkoitti aina sitä että L odotti minkä minä halusin ja nosti metakan että haluaa itse juuri sen ja tätini tuli raivoissaan paikalle puolustamaan tytärtään että tämähän ansaitsee saada just mitä haluaa vaikka serkku ei edes halunnut koko asiaa kuin siksi että oletti minun vanhempana olevan taitavampi arvioimaan mikä on oikeasti hyvä ja mikä huonompi. Tätini on aikamoinen jyrä eikä äidistä tai isästä ollut ikinä puolustamaan minua. Mutta tuolloin kiinamaalauksissa manipuloinkin serkkua ja sanoin haluavani toisen maalauksen, serkkuni nosti metakan haluten sen ja "surullisena" tyydyin saamaan sen oikeasti haluamani maalauksen.

Äitini tai serkkuni eivät tunnu muistamaan että lapsena tappelimme kauheasti. Mietin onko se vain minun käsitykseni asioista mutta toisaalta muistan että kerran kun ajettiin mökille äiti sanoi minulle vetoavasti että yrittäisin ettemme tappelisi L:n kanssa ihan hirveästi kun pappa on saanut sydänkohtauksen ja häntä voi alkaa ottaa sydämestä mekastaminen niin että joutuu ottamaan nitroja. Joten päättelen tuosta että tappelimme. L voitti aina sosiaalisuudellaan ja hilpeydellään muiden suosion ja minä olin surullinen ja nyrpeä toiseksi jäämisestä. (Papan 75-vuotis synttäreistä minulla on yksi lohduttava muistikuva. Lapset teimme tuttavuutta pikkuserkkujemme kanssa ja L oli taas kerran dominoiva ja hassutteleva. Yksi pikkuserkuistani kysyi kuitenkin minulta hiljaa ennen lähtöään "Onko toi sun serkkusi aina tuollainen?!" Muistan tunteneeni oloni vahingoniloiseksi ja käsittäneet että tuolla kerralla serkun käytös meni yli)

Ei ole nytkään vuosikymmeniä myöhemmin mitään uutta auringon alla. Minä en ikinä ole saanut kontaktia tuohon 17v nuorempaan siskopuoleeni. Serkku kävi harvoin Suomessa eikä ollut nähnyt siskopuoltakaan vuosikausiin. Sisko oli 13v ja umpimielinen. (Olemme kummatkin sisäänpäinkääntyneempiä kuin nuo ulkomaalaiset serkut joko geneettisistä syistä tai alkoholistivanhempi on vaikuttanut siihen että olemme joutuneet sulkemaan kanavia). Serkku voitti tämän suosion noin kahdessa minuutissa teeskennellen käyvänsä vahingossa istumaan tämän syliin kun tämä luki sarjakuvia ja sitten he jo lähtivät iloisina ulos laskemaan pulkalla. Minulla oli tuolloin paha iskias etten siksi olisi päässyt mukaan pulkkailuun muutenkaan. Sittemmin sisko on käynyt serkun luona Arkansasissa (olivat yhden päivän New Yorkissakin josta on kuva kun ovat sillalla ja takaa näkyy vapauden patsas). Eilen kävin kiduttamassa itseäni Facebookissa katsomalla kuinka siskopuoli oli siellä fb-kaverina kaikkien serkun ystävien kanssa kuten aviomiehen ja parhaan kaverin. *Nyt alkoi itkettämään*

Minua tuo siskopuoleni on aina inhonnut. Olisi kiva tietää miksi. Kerran hän jopa poisti minut ja isäni fb-kavereistaan siivotessaan Facebookiaan joskin isäni moitteiden takia lisäsi meidät uudestaan. Minä olen ihan sitä mieltä että hän on pikkulapsesta lähtien piakkoin syntymänsä jälkeen päättänyt inhota minua sillä kun oli esim. kaksivuotias niin istuskelimme kolme serkkua (minä, L:n pikkusisko ja V:n pikkusisko) sylikkäin ja S:stä oli hassua että meidän jaloistamme ei saanut selkoa mikä kuului kenellekin. Hän tarttui minun jalkaani ja yritti arvata kenelle se kuului. Arvasi H:n ja arvasi A:n mutta sitten ei halunnut arvata minun nimeäni. Ei hän ollut tyhmä ja hyvin tiesi nimeni ja että se oli sitten minun jalkani muttei halunnut sanoa nimeäni. Ignoroi minua täysin. Olen aina joutunut hänen taholtaan tuollaisen käsittämättömän vieroksunnan kohteeksi vaikka muihin serkkuihin välini ovat hyvät. Kun hän valmistui ylioppilaaksi niin yritin mennä juttelemaan mutta aina kun menin siihen pöytään jossa hän oli niin hän vaihtoi paikkaa. Tämä ei ole mitään kuvitelmaa sillä hän teki niin! Kolmannen kerran jälkeen en viitsinyt enää yrittää. Suomenlinnassa kun käytiin isän kanssa toissakesänä ei hän voinut kävellä samaa matkaa tai istua lautalla vieressä.

En voi käsittää mistä tuo johtuu. Toki minulla oli päihdeaikoina joitain pöllöilyjä Facebookissa ja itsariyritys-juttu oli pelottava mutta "lohdutukseksi" voi todeta että hän vieroksui minua kyllä vuosikausia ennen noitakin. Nyt toissapäivänä kun olin ottanut vähän viskiä niin kirjoitin S:lle Facebookissa ihan kivan viestin. Lähinnä siksi kun hänen Facebook-seinällään vaihdoin minäkin viestiä L:n kanssa ja sanoin että kiva nähdä L:ää. (Ajattelin että jotenkin sydämetöntä viestiä S:n seinällä siitä kun me emme ole toistemme kanssa tekemisissä.) Kirjoitin että kiva nähdä häntä ja olen ollut pahoilla mielin siitä että välimme ovat niin etäiset ja minusta tuntuu että jos tapaisimme näin aikuisina kahdestaan vaikkapa kahvilla Helsingissä niin hyvinkin saattaisimme tulla juttuun keskenämme. Kirjoitin myös että ei siihen viestiin ole mitenkään pakko vastata jos ei tule mitään sanottavaa mieleen. (Olen välillä ottanut yhteyttä fb:ssä ja kohteliaana hän on jotain vastannut mutta yksitavuisesti). Näin hänen käyneen lukemassa mutta ei vastannut ja jollain kumman tavalla minusta se oli hyvä merkki. Nimittäin jos hän olisi kirjoittanut vaikka "ei se mitään. joo nähdään joskus :-D" niin tuntuu että se olisi merkannut viestin merkinneen vähemmän.

Mutta alkoi nyt itkettää tosi paljon. Ajattelin siivota tänään mutta taidan ottaakin lääkkeitä. Ehkä isän tavoin pitäisi jättää menemättä koko saatanan hautajaisiin. On pyörinyt mielessä tosi paljon että jos minut haudattaisiin niin eipä tulisi koko jengistä paljon paikalle. L ei mitenkään lähtisi Amerikasta asti käytännönkään hankaluuksien vuoksi. Adressin lähettäisi. V serkku saattaisi tulla. Jos nyt koko hautajaisia edes järjestettäisiin. Mikäli mahdollista niin saattaisivat jättää ruumiin mätänemään mutta tietenkin se olisi käytännössä mahdotonta kun koko kerrostalo menisi hajuhaittojen takia pilalle. Nyt otan lääkkeitä ja yritän rauhoittua. En muista koska on itkettänyt viimeksi näin.