Vituttanut. Unohdin ottaa Lyricat aamulla. Siitä ei ole ollut lääkkeenä mitään iloa mutta unohtamisesta koituu kuitenkin aina surua vaikka yhtälö tuntuu äkkiseltään mahdottomalta. Pitää laittaa huominen annos lompakkoon ennen nukkumaanmenoa.

Sanoin Hepulle että jos sopii niin voin olla tänään ja torstaina viiteen jos hän voi olla huomenna ja keskiviikkona. Siihen hän tietysti sanoi välittömästi "No nimenomaan!" kuten kaikkeen aina. Voisi sentään olla vaikeampiakin työkavereita. Yritin pitää kirjaa moneen puheluun vastaan mutta unohdin sitten kirjata ja sekosin laskuissa joskus 30:n kohdalla mutta 40-50 niitä varmaan tuli plus n. 20 joihin en ehtinyt vastata. Viittä vaille viisi soitti kolmannen kerran yksi mies. Puhelu koski hänen vaimoaan. Hän ei osannut sanoa tarkalleen mitä halusi, saati että olisi viitsinyt selvittää asioiden koodit mutta asia koski joka tapauksessa hänen vaimoaan ja virastostamme joku mies oli luvannut hänelle puhelimessa jotakin. Hän ei tiennyt taikka muistanut ihan tarkalleen että mitä saati että olisi ottanut miehen nimen ylös. Just. Huomasin että asiakaspalveluystävällisyys alkoi vähän karista joten laitoin puhelimen äänettömäksi vaikka oli vasta viittä vaille.

Yritin eilen käydä nukkumaan jo 21.30. Olin ottanut iltalääkkeet ja kaikki mutta enhän minä nyt siihen aikaan saa unta. Yritin nukahtaa tunnin mutta sitten kun en nukahtanut jäin katsomaan televisiota, katsoin Taksikuskin kuutoselta. Olen sen joskus nähnytkin mutta onpa mielettömän hyvä leffa. Jotenkin kouluampumisiakin kuvaava. Ensin arvoin katsonko leffan vaiko Foxilta Walking deadin jakson jota en ollut nähnyt mutta olen alkanut inhota Gleniä ja Glenin puolisoa (Bethin isosiskoa). Sarja kun alkoi niin Glen oli parhaita henkilöitä, tosi omatoiminen ja pätevä mutta koko viitoskauden se on ollut kuin joku pelästynyt syöttöporsas. Joku zombie saisi puolestani käydä napostelemassa kummatkin iltapalaksi. Olisivat säästäneet mielummin Bethin.

Lauantaina olin kotona. Sunnuntaina kävin jäähallin kirppiksellä ostamalla lukuisan määrän epämääräistä roinaa ja sitten kahvilla erityisherkän teologin kanssa (nainen). Hän oli mukava ja luulen että piti minusta ja hän oli fiksu mutten tiedä kohtasimmeko ihan toisiamme. Hän on jonkinverran nuorempi, halusi puhua gradustaan (aihe ahdistaa minua enkä ole saanut siihen etäisyyttä - alkaa vaan mielettömästi ahdistaa kun kuulen koko sanan) ja oli kuiva tavalla jota oikeustieteilijät ja teologit ovat usein. Lisäksi minua jäi vähän ärsyttämään että kun sanoin omien erityisherkkyyksieni kuten tuntoyliherkkyyden aika tavalla laimentuneen vuosien myötä niin hän sanoi itse herkistyneensä "vaikka monet pikemminkin kovettuvat". En koe mitenkään kovettuneeni - päinvastoin olen paljon kuvaavammin mössöytynyt. Sellainen ylivireys on taittunut. Joskus 15-vuotiaana olin niin ylijännittynyt kuin kireälle viritetty kitarankieli. En pystynyt esimerkiksi kirjoittamaan yhtä kirjettä heittämättä 20:tä paperia roskikseen ja kun kirjekaveri ei vastannut kirjeeseeni olin vakuuttunut siitä että se johtui sitä kun olin kirjoittanut Tsehovin nimen ilman h:ta (Tshehov) ja hän on tuominnut minut tyhmäksi. Ei ihan täysijärkisen touhuja eikä se ole ainakaan kovettumista että tuollaiset jäävät pois.