Tänään oli hyvä päivä. Lähdin töistä jo kampaajalle kolmelta. Kun lähtee kolmelta töistä niin tuntuu kuin olisi kokonainen vapaapäivä käytettävänä. Sitten jos lähtee viideltä niin koko päivä on mennyt ja oikeastaan voisi mädätä siellä samalla vaivalla seitsemään asti pelaamassa bridgeä. Ainoa että minun tehtäväni on asiakaspalvelu joka loppuu klo 17 ja joku vahtimestarikundeista saattaisi kieliä. Tuskin kuitenkaan vaikka luulen että heistä yhtä vähän suututtaa että minä olen samanlainen palkkatuella työtä tekevä ja minulla on vähän parempi työnkuva. Mutta tuskinpa hänkään. Hän ei pidä minusta mutta omapa on asiansa. En ole mitään ikävää hänelle tehnyt mutta vaistoan nuivuuden. Miksi minua haittaa jos huomaan ettei joku pidä minusta? Miksen voi unohtaa asiaa? Kelaan vaan olenko tehnyt jotain. Pyysin häneltä tietoa juustohöylästä (ei tiennyt tai jaksanut lähteä auttamaan kun minä olin kyseessä) ja kysyin osaisiko auttaa Metron ristikossa (sanoi yksitavuisesti että ei) ja kysyin saako ottaa lehden (sanoi että ei kun lukee vaikkei näyttänyt lukevan). Kaikki ok mutta aina vähän epäkohteliaan rajoilla. Nyt menee sivuraiteelle. Kaipa minun pitäisi jutustella töissä enemmän. Ja päättää välitänkö ylipäänsä ihmisten hyväksynnästä. Nykyisellään välitän mutten jaksa nähdä yhtään vaivaa sen eteen ja se on omanlaistaan masokismia sekin...

Nyt kun olen asiakaspalvelussa minulta tullaan kadullakin kysymään kaikenlaista kuten kaksi turistia tänään tietä ja eilen ne penskat??? Mystistä miten sitä välittää jotain signaaleja ja toiset aistivat olemuksesta kaikenlaista. Se olisi kiinnostavaa ellei se olisi jopa maagista ja pelottavaa. Esim. yleensä illalla kaupungilla liikkuessa harva ottaa kontaktia mutta kun olin reilu vuosi sitten viettämässä synttäri-iltaa M:n ja tämän kaverin kanssa ja käytiin ensin syömässä ja sitten teatterissa ja oli tosi kiva ilta ja kun menin itsekseni Elielinaukiolle odottamaan bussia niin minuun suhtauduttiin ihan eri tavalla. En muista tarkkaan mutta otettiin kontaktia ystävällisesti ja pyydettiin spontaanisti jonnekin mitä ei koskaan muulloin tapahdu. Minusta säteili tuon kivan illan päätteeksi että olen hyväntuulinen ja pidetty. En pukeudu erityisen juhlavasti koskaan enkä meikkaa tai ole ilmeikäs joten kyse ei ollut siitä vaan jotain kummasta kentästä joka oli jäänyt ympärilleni harvinaisen kivan illan päätteeksi. En usko mihinkään yliluonnolliseen mutta uskon tuollaisiin kenttiin ja karmoihin.

Jos taas menee jonnekin kun on oikein paska olo niin saa olla varma ettei kukaan juttele mitään, kaupassa myyjät ovat tylyjä ja kirjastovirkailija sanoo "Älä viitsi paiskoa niitä kirjoja!" vaikkei ole tosissaan paiskonut niitä mitenkään vaan asettanut ne tiskille ihan tavallisesti. Yhtä tomerasti kuin olisi saattanut hyvällä tuulella ollessaan laittaa muttei silloin koskaan saisi tuollaista kohtelua. Todella outoa.

Tänään taas kerran muut asiakkaat olivat mukavia paitsi yksi. Se on aina se yksi joka havahduttaa siihen että useimmat asiakkaat ovat hyvin mukavia. (Yritän opetella positiivista ajattelua). Hän oli soittanut pari päivää maksamastaan ylimääräisestä laskusta josta jouduin tiedustelemaan muilta työntekijöitä. Soitin perään tarkoituksena olla ystävällinen ja hoitaa asia. Hän oli hississä, kysyin soitanko mielummin paremmalla ajalla? Sanoi että ei ole tarvis mutta lyhyen ystävällisen puhelun päätteeksi sanoi - hieman marttyyrinomaiseen äänensävyyn - "Voinko kenties nyt lopettaa tämän puhelun ja mennä invataksiin?!" Mukava palaute siitä että yrittää auttaa ja palvella toista..