Mietteitä

Menin itse eilen vähän paniikkiin tuosta meilistä mutta nyt olen sitä mieltä että se oli tosi hyvä juttu. Se oli asiallinen, kohtelias meili. Meillä on aika pitää kahdenkeskinen neuvottelu. Voihan olla että Rouvallakin on siinä jotain vähemmän imartelevaa sanottavaa mulle mutta sitä parempi että päästään purkamaan asioita suoraan kahdenkesken. Aion sanoa neuvottelussa että mä olen tehnyt töitä tosi ahkerasti ja ansaitsisin hyvää kohtelua. Mä en nurkunut sanallakaan siitä että jouduin olemaan yllättäen viiteen Hepun sairauden ja työkiireiden tähden ylimääräisiä päiviä. Mä olen tosiaan kunnostautunut puhelinasiakaspalvelussa. Pidän puhelinta itselläni koko työajan taukoja lukuunottamatta pitkälti siksi että tykkään siitä - puhelut tuovat päivään vaihtelevuutta ja yllättäen olen huomannut olevani asiakaspalvelussa aika hyvä. En usko että siitä onkaan mitään sanottavaa sillä rouva kuulee käytännössä joka puhelun jonka puhun ja olisi sanonut jos sanottavaa olisi. (No, kerran sanoi vaan että joka puheluun ei tarvisi edes vastata - puhelut kun soivat aina myös toisessa paikassa - ja joutaisivat siinä toisessakin paikassa vastaamaan :-D Siellä ei ne tee yhtään mitään. Tiedän kun olin jouluna ne kaksi päivää. Rouvakin sanoi just perjantaina että niitä istuu siellä neljä naista eikä ne oo saaneet edes syksyn listoja vielä tehtyä). Sanon etten tykännyt siitä että listoistani huomautettiin julkisesti enkä ollenkaan usko että Hepun listat ovat olleet aukottomia - siksikään että olen itse korjaillut niissä olleita virheitä.

No ainoa työasia josta voi sanoa on yhdestä mapitusjutusta. Aloin tekemään sitä ja sanoin että voisko joku jatkaa kun pidän taukoa. Rouva sitten sanoi Jepelle "Osaanhan minäkin sentään mapittaa - tule mukaan tekemään sitä!". Se oli varmaankin piikki mulle että pidänkö itseäni liian hienona mapittamaan. En pidä hienona mutta sellainen 500 sivun mapitus n. 10 eri kategoriaan joissa on 15 eri alakategoriaa on ihan helkutin ahdistavaa ja puuduttavaa hommaa! Pää ei vaan kertakaikkiaan kestä!!! Jos mullakin joku kaveri olisi siinä auttamassa ollut niin juttu olisi ollut toinen. Mutta yksin en vaan pystynyt. Kerranhan kun jouduin mapitushommiin koin sen niin ahdistavana että jouduin käymään oksentamassa vessassa ja häivyin kesken toista päivää pyytämättä ikinä edes palkkaani siitä 1,5 päivästä. Täytyy myöntää että Rouva ja Jeppe tekikin sen homman tosi nopeesti. Mutta on eri asia tehdä tuo kahden kanssa - siksikin että jutustelu tuo vaihtelevuutta ja virikettä joka estää ahdistumasta liikaa.

Kun ymmärrystä kerran riittää kaikkia oireyhtymiä, vammoja ja sairauksia kohtaan niin ajattelin sanoa että mulla on aspergerin oireyhtymä enkä siksi ymmärrä useinkaan tiettyjä käytännän asioita. (Vaikka jotkut toiveikkaat ovatkin yrittäneet houkuttaa minua peräti porrassiivoojan haastavaan ja käytännönläheiseen työhön). Se ei ole hirveän kaukana totuudesta ja minulla saattaa peräti ollakin se vaikkei sitä ole vielä virallisesti diagnosoitukaan. (Olen aina ollut tosi epäkäytännöllinen ja kömpelö. En mahda sille mitään. Yläasteellakin päästötodistuksessa kaikkien aineiden keskiarvo oli vaan 8,1 mutta lukuaineiden 8,8 edes ilman merkittävää vaivannököä. Liikunta, käsityö, musiikki ja muu paska laski keskiarvoa kokonaista 0,7 numeroa.) Kuitenkin keittiössä mielestäni toimin aika kunnollisesti. Laitan tiskit koneeseen (jos se on tyhjennetty), pidän ruokakomerostani huolta, ostan vuorollani kahvit ja kahvimaidot joten en kuitenkaan elä siellä kuin pellossa vaikka erehdyinkin syömään leipiäni ilman paperialustaa. No jos mainitsen aspergerin niin rouvan juoruilun tietäen kymmentä minuuttia myöhemmin asiasta tietää koko Itä-Helsinki postinumeroalueella 00500-00990 vauvasta vaariin mutta mitäpä siitä. Siinä sitten saa hävetä sairaan ihmisen kiusaamista!

Mutta se siitä. Näin terminator-unta (alan nähdä näitä kun olen hieman tolaltani ja yrivirittynyt - sitten kun olen todella, todella ahdistunut tai ennakoin jotain epäonnistumista alan nähdä mummon/papan vanhuuden kärsimys/kuolema unia). Tälläkertaa Terminator oli naispuolinen noita. Sanoin unen alussa välit irti äitiini alentavasta/loukkaavasta kohtelusta ja jäin tätini kanssa mökille. Sitten tämä teki jotain duuneja ja mentiin elokuviin. Elokuvissa oli tarjolla siideriä ja lonkeroa jota otettiin. Otin tätiä kaulasta kiinni ja tämä lähti liitelemään minä selässään samalla kun katsottiin leffaa. Leffa oli se suosikkini trilogian toinen osa. Päähenkilö (nuori mies) pakeni ystävänsä ja naisystävänsä kanssa noitaa ja koko leffa koostui tuttuun tapaansa hermoon käyvistä "läheltä piti" tilanteista joissa saatiin paettua parin sentin etumatkalla. Noita aina aisti missä tyypit olivat ja lähti lentämään sinnepäin. Kerran hemmot olivat ihan sen edessä mutta sermin takaa kuului kolahdus ja noita oletti että tyyppi oli siellä paossa ja sanoi "Varomatonta sinulta, X!" Mutta siellä olikin vain kissa joka oli kolahduttanut kattilan kantta.

Päähenkilöt varastivat myös vauvan. Jäi auki että miksi sillä ei vauvaa tarvittu noidan harhauttamiseen tai mihinkään. Se laitettiinkin vaan pinnasänkyyn konttailemaan itsekseen. Sitten tajusivat itsekin kai että vauva oli suht joutava ja kävivät palauttamassa sen äidilleen. Lopulta sanoin tädille että laskeudutaan sillä pelkäsin etten jaksa pitää enää kiinni ja putoan. Kysyin mitä hän tykkäsi leffasta. "Ihan hyvä" hän sanoi "Mutta minä en niin kauheasti välitä scifistä". Menin hakemaan lisää lonkeroa mutta - surku ja häpeä - muu porukka oli juonut jo kaiken! Kiukutti. Olisi siinä ollut pari avattua pulloa mutten viitsinyt ottaa niitä...

Oon saanut tarpeekseni...

koko päivän ollut paha mieli. Rouva haukkui mut aamulla. Ei työnteosta vaan näkkileivistä. Olin voidellut kaksi näkkileipää tiskipöydällä ja käynyt syömään niitä ilman alusta pöydän ääreen (jossa on vahakangasliina päällä). Se sanoi - eikä todellakaan mitenkään ysävällisesti eikä edes kahdenkeskisesti sillä Arabi oli kanssa siinä eli se tapahtui myös minut nolaten. "Jos mä sulle jotain opetan ennen eläkkeelle jäämistäni - voitele leivät leikkuupöydän päällä niin muruset jäävät siihen ja ota alunen niiden alle!" tms. "Sori" sanoin sopuisasti ja rauhallisesti mutten erityisen anteeksipyytävästi "En ole erityisen käytännöllinen... jos ei ole teille vielä selvinnyt". Ajattelin että ainakin tajuaisi etten tee tahallani vaan koska en tule ajatelleeksi. Myöhemmin mietin että miksi ihmeessä näkkileipää ei saisi voidella metallisen tiskipöydän päällä jonka pyyhkii helposti? Ainakin kotioloissa tuollaiset puiset kiinni olevat leikkuulaudat ovat tosi epäkäytännöllisesti puhdistettavia enkä siksi ikinä käytä omaani. Vahakankaankin saa helposti pyyhittyä. Jos kokee ihan ihan välttämättömästi sanoa tuollaisesta niin voisi sen sanoa edes ystävällisesti, toista nolaamatta pyytämällä ystävälliseen sävyyn (mitä vetoavammin ja ystävällisemmin niin sitä selvimmin käy ulkopuoliselle tarkkailijalle ja kohteelle ilmi että pitää toista imbesillinä - jos haluaa sen asian välittää).

Jäin sitten hetkeksi keittiöön rupattelemaan ihan siksi kun ajattelin että jospa hän inhoaa minua vähemmän jos nauran hänen jutuilleen ja kerron itsestäni. Paha mieli oikeastaan kasvoi vasta päivän myötä koska on aika piinallisen selvää että hän on koko ajan kimpussani eikä syystä taikka toisesta pidä minusta. Ensi kertaa en aio niellä vaan huudan "ÄLÄ JUMALAUTA OO KOKO AJAN MUN PERSEESSÄNI KIINNI - PARHAANI MÄ TEEN!". Siinä on sopiva yllätysmomenttikin läsnä kun tähän mennessä en ole reagoinut noihin huomautteluihin mitenkään. Heh, sopivasti koeaikakin ohi maanantaina.

Itse ei tee mitään koko päivänä. Juoruilee kahvipöydässä 85% työajasta. Tai sit juoruilee huoneessaan jonkun työntekijän kanssa (rouvalla on aina juttua joten sinne on kiva ajautua ihmisten jos haluavat pitää taukoa duunista antamatta ymmärtää pitävänsä taukoa ja samalla nuolla esimiehen persettä - kaksi kärpästä yhdellä iskulla).

Laiskotteluun ja kaikkeen muuhun hänellä ymmärrystä riittääkin. Puhuttiin siellä keittiössä aamulla yhdestä työntekijästä joka on tänään perjantaina saldovapaalla. Jeppe lisäs "sitä mä en kyllä tiedä että missä se keskiviikkona oli.." "No" rouva sanoi joviaalisti "Onhan meiltä muiltakin työmotivaatio hieman kadoksissa.." Tämä siis esimiesasemassa olevan ihmisen suusta.

Mulla kävi sekin mielessä että jospa sitä ärsyttää kun mä teen töitä. Jos surffailisin kauheella innolla kaikki päivät keskusteluryhmissä kute tein kesätöissä 2001 niin voisin kuvitella rouvan vaan myhäilevän huvittuneesti "Trisse on keskusteluryhmissä! Mitä ihmettä noissa keskusteluryhmissä on noin kauheasti aina keskusteluja? Että aina jotain keskusteluja aina! Hehehe!"

Mä en enää seuraavaa huomautusta niele - jos se tehdään aiheetta ja alentavaan sävyyn. Joko 1. Saan tuon pienen yllätyshepulin julkisesti 2. Menen huoneeseen ja pyydän että lopettaisi tai 3. Otan yhteyttä tuohon mut palkanneeseen Rouvan esimieheen ja sanon että lopettaisi. Ja ai niin, siellä on joku työturvallisuusyksikkökin mihin voi ottaa kiusaamistapauksissa yhteyttä. Varsinainenhan kiusaamistapaus tämä ei vielä ole mutta voin kuvitella että juuri tälläinen - esimiesasemassa oleva ihminen käy yhden työntekijän kimppuun toistuvasti pikkujutuista ja julkisesti nolaa - eskaloituu koko yhteisön harrastamaksi kiusaamiseksi tosi helposti.

Olin tänäänkin viiteen töissä kun Heppu lähti "Työn ilo" -koulutukseensa. Viime viikolla oli influenssassa ja olin kolmena päivänä viiteen ja samoin tällä viikolla. Enpä minä olisi mitään elämää tässä halunnutkaan... koskaan en pääse kotiin ennen kuutta. No, noi koulutukset ovat hänelle pakollisia eikä kai ilkeyttään sairastunutkaan joten minkäs tekee.

Eilen olin massiivisen ahdistunut yhdestä jutusta (mitä en tässä kerro). Erittäin omituista... äitini soitti klo 17.30 ja kun vastasin puhelimeen pauhasi "Mikä nyt on hätänä?!"ihan tolaltaan. Olin pallo hukassa. Ajattelin sekoilleeni edellisiltana Facebookissa tai jossain kun olin ottanut vähän viskiä. Kysyin "Kuka on sinulle niin sanonut?". Sanoin että on huono hetki ja lopetin puhelun. Tsekkasin sitten netin. En ollut sekoillut missään. Ainoa että äiti oli klo 15 lähettänyt meiliä "Mitä kuuluu?" mitä en ollut ehtinyt lukea ja vastata. Soitin sitten takaisin ja sanoin etten ihan joka hetki ole netissä ja mulla on toinenkin sähköposti jota pidän useimmiten päällä. Äiti pyysi anteeksi ja sanoi että on kai jotenkin traumatisoitunut ja häneen iski joku paniikki.

Äiti on aiemminkin sanonut vaistoavansa mielialojani ja olen pitänyt sitä mahdollisena mutta ollut perusskeptinen kun usein se on ollut jälkiviisautta. Mutta tuo eilinen oli ihme juttu. Netissä tai missään ei ollut mitään vihjettä siitä että olisin ahdistunut. Ja yleensä hän ymmärtää sen että sähköposteihin vastaaminen voi kestää. Mutta hän tuntui olevan varma että jokin on pielessä. Siksi kysyinkin tuon hassun kysymyksen.

Tänään oli jo parempi päivä. Välillä kyllä iskee tunne töissä ettei kukaan pidä siellä minusta erityisemmin. Yhdet paperit on hukassa ja pyysin Jeppeä voisko se auttaa niiden etsimisessä. "En ehdi" hän sanoi. Puuhaili sit jotain ja hetkeä myöhemmin oli taas pelaamassa koneella. No, jospa on siitä kyse että hän on tarkkana siitä etten minä häntä määräile. Mutta jos joku on omissa oloissaan ja hieman sulkeutunut niin tuntuu että muilta tulee hieman antipatiaa.

Niin ja minulla on ehkä kohonnut verensokeri. Rouvalla on verensokerinmittauttaja ja hän mittasi huvikseen kaikkien sokerit. Hoikilla miehillä oli 5-5.5 vaikka olivat syöneet aamiaisen. Sanoin etten minä ole ehtinyt syödä mitään. Sanoi että sitä parempi kun se on sitten paastoverensokeri näyte. Sokeriarvo oli kuitenkin 6,4. En ollut ollut syömättä ihan 12 h vaan ehkä 10,5 ja olin juonut kahvia maidolla muttei kai pienen maitotilkan syyksi voi hirveästi laittaa. Luin sitten netistä että jos paastoverensokeri on 6-6,9 niin se on diabeteksen esiaste ja kohonnut riski sen puhkeamiselle.

Käytiin sunnuntaina M:n kanssa katsomassa "Boyhood" -elokuva. Pidin siitä tosi paljon. Kriitikot ovat pitäneet mutta IMDB:ssä keskiarvo oli 8,3 ja verrattain paljon yhden tähden arvosteluja. Itse ajattelin myös että kolmen tunnin leffa missä ei tapahtunut yhtään mitään. Mutta mahtavaa että joku tekee elokuvan juuri niistä tapahtumattomuuksista ja yhteisistä iloista ("Kaikki onnelliset perheet ovat onnellisia samalla tavalla mutta jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan") ja kaikista elämän pienistä tarinoista jotka ovat yhtäläisiä.

Joku vertasi "American beautyyn" ja se oli tosi outo vertaus. Koska American beautyssä paljastettiin samanlaisuuden alla oleva erilaisuus ja Boyhoodissa erilaisuuden alla oleva samanlaisus. American beautyn kanssa samaan aikaan Bio Rexissä pyöri "Happiness" varmaan vuoden verran koska se oli niin outo ja vinksahtanut leffa. Näistä kolmesta paras. American beautystä en tykännyt kun se oli falski.

Boyhood https://www.youtube.com/watch?v=Y0oX0xiwOv8 American beauty https://www.youtube.com/watch?v=3ycmmJ6rxA8 Happiness "Is it question of someone else?!" "Oh no! Its just you!" :-D

Saatte halutessanne kuvasta arvata kuka on lakinainen L, pikkusisko H (minua tasan 8v nuorempi) tuore äiti, tanssia harrastava A ja siskopuoleni S. Miehistä viis - niitä ei ole monta :)

Ohjaaja on sairastunut. Olen yksin täällä. Meen lounaalle pfreen kanssa kuitenkin joten asiakaspalvelu on kiinni n. 40 min. Pelkään että ohjaajalla on joku influenssa kun valitti eilen jo oloaan ja kittasi c-vitamiinia. Toivottavasti minä en saa sitä. Siinä viiden päivän kuumetaudissa oli riittämiin. Ei oo ollut mulla muuten tän vuoden puolella yhtään sairaspoissaoloa!

Hautajaiset ovat ohitse

Hautajaiset, päähenkilöinä 50-luvulla syntyneet tätini L ja U. Isäni - joka ei tullut paikalle - ja me hänen kaksi tytärtään eri liitoista minä 70-l syntynyt ja S 90-l syntynyt. L tädin - meni aikanaan naimisiin saksalaisen miehen kanssa - 70 ja 80 l syntyneet Saksassa kasvaneet tyttäret L ja H joista L asuu Arkansasissa ja H Heidelbergissä, H:n pieni poikavauva "Samu" ja U tädin lapset 80-l syntyneet Helsingissä asuvat poika V ja tytär A. L:llä on lisäksi 14-vuotias tytär Amerikassa mutta jätti tämän kotiin koska ei hän mummoamme niin oppinut tuntemaan. Lisäksi tämä - aikanaan aivan ihastuttava lapsi - on L:n sanojen mukaan parhaillaan "murrosikäinen ja todella inhottava"!

Isäni oli painostanut V:tä vuokraamaan auton meille kolmelle. Pääsimme sillä yhdessä Lahteen mutta auton vuokra oli lopulta ihan turha kun V:llä oli hirveä kiire kotiin ja minä ja A jäimme vielä Lahteen hautajaisten jälkeen. V lähti itsekseen ajamaan autolla Hesaan ja A lähti myöhemmin junalla ja minä jäin yöksi saksanserkkujen hotelliin.

Ajomatkalla Lahteen A Ja V (sisarukset) känisivät hieman toisilleen. V tekee väikkäriä Otaniemessä mutta on vakuuttunut siitä ettei saa sen jälkeen mitään työtä. Hän on älykäs mutta hieman asperger eikä hänellä ole juuri työkokemusta. A sanoi ettei tuolla asenteella kukaan saakaan ja että Suomi nyt ylipäänsä on kuollut maa ja hän lähtee hittoon täältä heti kun saa mahdollisuuden kun ei täällä ole töitä eikä ihmisiä. Ja että hän painaa opiskelujen jälkeen vielä täyden duunipäivän. Sanoin etteivät kaikki jaksa sitä ja hän sanoi sen olevan tottumuksesta kiinni. (No, mutsi sanoi nyt kun juteltiin puhelimessa että A:n duunipäivä on sitä että hän käy tiistaisin ja perjantaisin taideopintojen jälkeen vetämässä puolentoista tunnin harkat tanssiopistossa - ainakin nettisivujen mukaan - ja asiat saadaan helposti kuulostamaan paremmalta kuin ne ovat).

Hautajaisissa meille serkuksille oli varattuna omat ruusut jotka veimme arkulle. Minä lisäksi sain kiikuttaa sen oman kukkavihon jonka poisjäänyt isäni oli minun, itsensä ja siskopuoleni S:n puolesta ostanut. S:ltä kysyin että tuleehan hän minun mukanani viemään sen. Sanoi tulevansa muttei sitten tullut. Kaikki muut tytöt itkivät vuolaasti viedessään ruusujaan - A sillä hän asui mummon luona vuosikaudet ja Saksantytöt nyt ovat herkkiä ja tunteikkaita - mutta en minä eikä S. S kuitenkin jotenkin oudosti heitti "lentosuukon" mummon arkulle omaa kukkaansa viedessään. Se tuntui vähän kornilta.( Hänen äitinsä kyllä itki vuolaasti. Tämä oli vilpittömästi liikuttunut ja musertunut ja viedessään omaa kukkavihkoaan luki itkien runon mummolle että tämä oli loppuaikoina niin väsynyt hoitokodissa mutta on nyt päässyt rauhaan. Hän kävi itsekseen mummoa katsomassa hoitokodissakin. Olen pahoillani siitä että sanoin ettei hänen olisi pitänyt tulla.)

Minä tunsin julkista painetta itkemiseen muttei minua itkettänyt. En osannut surra mummoa käskystä vaikka olin itsekseni surrut pitkään ja kokenut syyllisyyttä. Masennuslääkityskin on vähentänyt itkuherkkyyttä. Mutta siskopuoleni käytös - hän ei tullut mukaani kukkavihkoa viemään ja halaili ulkomaalaisia serkkuja ja A:ta mutta tuttuun tapaansa ignoorasi minua täysin kuin olisin joku spitaalinen - sai sentään aikaiseksi niin suuren pahanmielen aallon että hautajaisseremonian lopussa kyynelehdin minäkin. Se oli hyvä sillä itkut noteerattiin. Kun kävelimme pois tilaisuudesta sanoin L-tädille etten saa S:ään mitään kontaktia. Täti halasi minua ja sanoi "Trisse - ei kukaan saa! Lupaathan ettet ajattele että kyse olisi sinusta. Se on hänen auransa!" ja lisäsi paheksuvasti "Huomasin että hän oli myöskin ainoa joka ei itkenyt!"

Muistotilaisuudessa aloimme tytöt hullutella ja joku keksi että otamme kuvia itsestämme joulutähtien kanssa. Tämä kuva on S:n iphonella otettu. Mukana ainoa poikaserkku ja puoliksi ruotsalainen pikkuserkku. Minä pystyn viestimään serkkujen kanssa. Tietävät sekoiluistani mutta olen heille tuttu ihminen jota eivät vierasta ja josta ehkä pitävätkin. Olemme kasvaneetkin yhdessä. S on heille myös kotoisa nuorin serkus. Mutta minulla ja S:llä ei ole sidettä toisiimme. Lopuksi halailut sulattivat jotain näennäisesti ja kun tuli kutsuja edestakas Amerikkaan ja Saksaan tunnelman vieminä mekin halasimme toisiamme hetkellisesti ilman kiusallisuutta ja lupasimme kahvitella Helsingissä. Mutta se oli tuo serkusten tuoma liima joka toi helppouden vain hetkellisesti ja epäaidosti väliimme.

(Kuva mutta en kerro kuka on kukin) S oli L:n luona Amerikassa viikkokaudet. L halusi kertoa tapauksen että S pelasti hänen henkensä sillä hän sai antibiootista shokin ja pyörtyi ja ilman S:ää olisi kuollut. L:llä ja S:llä oli iphonet kummallakin. L:n iphonessa oli jotenkin arvokkaampi kuori. S vaihtoi ne keskenään nähdäkseen sopivatko ja L sanoi "No pidä se!" "Tälläistä ei Suomesta edes saa! Tää on paljon arvokkaampi!" S hihkui. "Mitä väliä?!" L sanoi "Se on lahja!".

Siskopuoli lähti tosiaan äitinsä kanssa Jyväskylään illalla. V Helsinkiin. Saksantäti jäi suomentädin yksiöön. Minä menin saksanserkkujen hotellihuoneeseen koska siinä oli kaksi huonetta ja serkut ja vauva nukkuivat makuuhuoneessa ja olohuoneessa oli peti minulle. Tekstailivat kännyköillään aviomiehilleen ja höpöttivät saksaa toisilleen. Minä surffasin telkkakanavia ja kysyin haluavatko katsoa jotain tiettyä. "Ihan sama" sanoivat "Päätä sinä". Kun menin hetkeksi pitkäkseni ja vauva nukkui makuuhuoneessa niin jompi kumpi heistä kysyi huomaavaisesti ja vetoavasti "Trisse - haittaako sinua kovasti jos me valvomme tässä vielä hetken?!" Tsiisus, heidän koko hotellihuone! Jostain syystä he ovat kasvaneet meistä empaattisimmiksi. Sekin voi vaikuttaa - mikä syy ja seuraus - että he kummatkin ovat onnellisessa parisuhteessa. Kummatkin olivat vaikeita lapsia mutta heistä kasvoi tosi hienoja naisia.

Äiti pyysi että unohtaisin S:n. Vaikka hän itse ei ole Facessa niin on käynyt vaklaamassa ja sanoi että S:n Facebookia hän ei voi katsoa. Että ne kaikki selfiet, uskoontulo ja jotkut päivitykset olivat hänestä narsistisia ja ei ikäkautta vastaavia, jonkinlainen kupla. Ja että vissiin uskonto auttaa rakastamaan kaikkia amerikkalaisia enemmän kuin lähellä olevia. Ja että on helppo tykätä serkuista kuin kavereista mutta siskopuoli on vaikeampi kun pitäisi olla jotain yhteistä mitä ei ole ja väkisin - sijaiskärsijänä - tulen yhdistetyksi isänikin törttöilyihin. Luin itse vastikään Jane Austenin "Järki ja tunteet" uudestaan ja siinäkin oli alussa lause "Tunnetustihan jos miehellä on lapsia kahdesta eri avioliitosta niin nämä lapset eivät ikinä tule kiintymään toisiinsa erityisen paljon". Luultavasti myöskin S:n käytös ei satuttaisi minua niin paljon ellen olisi kokenut elämäni aikana niin paljon ignorointia. Sellaista valikoivaa unohtamista. Että osa ihmisistä kokee sinut jotenkin niin vaikeaksi ihmiseksi suhtautua että sinut unohdetaan kokonaan. Nimeä ei ole mukana jossain listassa, katse ohittaa, kun menee koulun mukana syömään jonnekin niin sinulle ei tarjota ruokaa ja joudut sanomaan ohi menevälle tarjoilijalle "Anteeksi mutta voisinko minäkin saada ruokaa?" aikaansaaden - hyväntahtoisella tavalla vahingoniloista - tirskumista.

Siksi on ollut aina tosi tyydyttävää tulla netissä edes vihatuksi. Olen kokenut sen aina tosi terapeuttiseksi.

Jaaha

Tätini soitti klo 22 - olin saada sydärin kun tuohon aikaan ei yleensä soitella - että isäni oli sanonut autonsa hajonneen ja oli käskenyt V-serkkuni vuokrata hänen kustannuksellaan vuokra-auton jolla ajaa meidät Lahteen. Serkku oli kieltäytynyt ja sanonut lähtevänsä sitten mielummin junalla. Isäni oli haukkunut hänet pystyyn. Serkku oli sitten soittanut äidilleen asiasta tolaltaan, raivoissaan ja itkua pistäen. Sanoin että kyllä se juna mulle sopii mutta vähän myöhäänhän tästä nyt ilmoitetaan. Täti sanoi vähän arvostellen että isä oli halunnut ostaa seppeleen itsensä, minun ja S:n puolesta. Alkuperäinen suunnitelma oli yksi seppele kaikkien puolesta mutta nyt tämä toinen tulee jonka minä ja sisko kahdestaan lasketaan. Myöskin eks äitipuoleni, S:n äiti, tunkee sinne häihin. (Häntä kukaan ei sinne halua - sukumme on erimielisiä monessa asiassa mutta sitä naista ei kukaan sinne toivo - jostain osaamme sentään mekin olla samaa mieltä).

No, alle viittä minuuttia myöhemmin V soittaa minulle vähän tosiaan hermostuneen kuuloisena ja sanoo että hän oli lopulta kuitenkin sopinut isäni kanssa että se vuokra-auto-systeemi on ihan ok ja pysytään alkuperäisessä suunnitelmassa :-D Isä oli luvannut heittää V:n omalla autollaan Ruskeasuolle. V olisi joutunut muutoin lähtemään sinne kolmella eri kulkuneuvolla. Oisko isän auto sitten niin sotkuinen ettei hän siksi halua antaa sitä reissuun jos se kuitenkin toimii?

Näin tämä nyt sitten alkaa. Saa nähdä mitä kaikkea ehtii tapahtua ennen kuin mummoparka päätyy lepoon. Juttu voi vielä muuttua ennen huomista moneen kertaan. Taidan hakea viskipullon aamulla laukkuun. Meidän suku on sellaista vähän epävakaata porukkaa. Ihme vääntöjä, raivareita, törttöilyjä ym. Eksäni sanoi kun seurustelimme ja kävi mökillä "Sinun sukulaisesi ovat kärsimättömämpiä kuin minun" tarkoittaen että hänenkin sukulaisensa ovat apeita muttei samalla tavoin ole hermot pinnassa. Kun A kirjoitti ylioppilaaksi Lahdessa ja vielä olin nukkumassa niin kuulin kuinka alkuvalmistelujen aikana sanaharkan päätteeksi V ilmeisesti löi siskoaan. Ei nyt mitenkään tosissaan mutta ilmeisesti läpsäisi tms. Heillä oli sanaharkkaa ja A sanoi tehneensä sentään täyden työpäivän jo ennen juhlia. V ilmeisesti läpsäisi häntä sillä seuraavaksi kuului A:n parkumista ja tätini närkästynyt kommentti "No niin, V voikin sitten lähteä takaisin Helsinkiin sillä nämä juhlat ovat hänen osaltaan ohitse!" V sanoi sitten arasti "No anteeksi nyt sitten - tein kai väärin mutta suututti niin paljon..." Kummatkin olivat yli parikymppisiä ja se oli hassun kuuloista sillä he hetkeksi taantuivat molemmat kymmenenvuotiauksi.

Äitini pelkää pahinta näistä hautajaisista ja saa nähdä mitä käänteitä ehtii vielä tapahtua. Täti sanoi että minä tai V voimme lukea adressit kun hän itse epäilee olevansa niin itkuinen siinä vaiheessa ja tytöt eivät osaa lukea suomea (vaikka puhua osaavat). Miksiköhän tuo toinen tätini ei niitä lue - noiden tyttöjen äiti sillä hän on vanhin lapsi? Minulle sopii kyllä että V ne lukee. Hän on ainoa miespuolinen siellä ja on edustava ja hänellä on puku. Äidinpuoleisen pappani hautajaisissa enoni luki addressit vaikka onkin nuorin lapsi. Se tuntui jotenkin sopivalta että perheen poika hoitaa sen homman.

Jäisin mielelläni Lahteen yöksi mutta pelkään että uuvun siitä niin etten jaksa sitten työviikkoa. Olisi kiva kyllä nähdä noita ulkomaalaisia serkkuja ja vauvaa ihan rauhassa.

Laitan päälleni mustan pitsihameen ja mustan paidan jossa on kirjailuja. Luulin ettei minulla ole kunnon kenkiä mutta löysinkin hienot korkeapohjaiset mustat kengät kaapista - joskus Uffilta ostetut - joilla pystyn varmaan kävelemäänkin kun korko on koko kengän osuudelta eikä kantapäässä. Olen nyt vähän ylivirittynyt kyllä. Soittelu sotki fiiliksiäni.

Huomenna hautajaisiin

Isäni antaa auton V:lle. Itse ei tule kun on kipeä. Soitin V:lle eilen päivällä ja sovittiin että tulee hakemaan minut aamupäivästä. Hän soitti kuitenkin vielä perään illemmalla haluten jutella vähän pidempään kun harvoin ollaan kontaktissa ajatellen kai olleensa nuivalta kuulostava. Sanoi olleensa just töissä kun soitin. Oli ensin sitä mieltä että isäni auto on niin paskainen ettei sinne voi laittaa pukua vaan vaatteet pitää käydä vaihtamassa välissä mutta sitten muutti mieltään että laitetaan jotain jätesäkkejä tai jotain penkeille kun roskatkin ovat lähinnä vanhoja sanomalehtiä. Sanoin isästäni että tämä kai on ihan oikeastikin kipeä. Siihen serkku kuivasti "No joo, mutta ei kai pieni flunssa ole esteenä jos oikeasti haluaisi tulla äitinsä hautajaisiin?" :-D

Kummatkin ulkomaalaisserkut tulevat hautajaisiin. Rikkaampi vuokrannut Lahdesta asunnon viikoksi ja pikkusiskonsa majoittuu vauvansa kanssa sinne. Tämä on tilaisuus heille nähdä toisiaankin koska toinen asuu Saksassa ja toinen Amerikassa. Minulla on ristiriitaisia tunteita tuota iältään meistä toisiksi vanhinta serkkua kohtaan joka nyt on lakimiehenä (naisena) Amerikassa. Lapsena olimme hyviä ystäviä mutta toisaalta hän aina oli tosi manipulatiivinen ja vallanhaluinen eikä ikäänkuin hyväksynyt sitä johtajuutta johon olisin ollut kolmen vuoden vanhemmuudella oikeutettu. Ristiriitatilanteissa vetosi äitiinsä ja halusi aina kaiken saman kuin minä ihan vain siksi että minä sen halusin. Kerran kymmenenvuotiaana halusin kuollakseni yhden isovanhempien Kiinasta tuoneen maalauksen. Oli kolme maalausta joista saimme valita. Käytännössä valinta tarkoitti aina sitä että L odotti minkä minä halusin ja nosti metakan että haluaa itse juuri sen ja tätini tuli raivoissaan paikalle puolustamaan tytärtään että tämähän ansaitsee saada just mitä haluaa vaikka serkku ei edes halunnut koko asiaa kuin siksi että oletti minun vanhempana olevan taitavampi arvioimaan mikä on oikeasti hyvä ja mikä huonompi. Tätini on aikamoinen jyrä eikä äidistä tai isästä ollut ikinä puolustamaan minua. Mutta tuolloin kiinamaalauksissa manipuloinkin serkkua ja sanoin haluavani toisen maalauksen, serkkuni nosti metakan haluten sen ja "surullisena" tyydyin saamaan sen oikeasti haluamani maalauksen.

Äitini tai serkkuni eivät tunnu muistamaan että lapsena tappelimme kauheasti. Mietin onko se vain minun käsitykseni asioista mutta toisaalta muistan että kerran kun ajettiin mökille äiti sanoi minulle vetoavasti että yrittäisin ettemme tappelisi L:n kanssa ihan hirveästi kun pappa on saanut sydänkohtauksen ja häntä voi alkaa ottaa sydämestä mekastaminen niin että joutuu ottamaan nitroja. Joten päättelen tuosta että tappelimme. L voitti aina sosiaalisuudellaan ja hilpeydellään muiden suosion ja minä olin surullinen ja nyrpeä toiseksi jäämisestä. (Papan 75-vuotis synttäreistä minulla on yksi lohduttava muistikuva. Lapset teimme tuttavuutta pikkuserkkujemme kanssa ja L oli taas kerran dominoiva ja hassutteleva. Yksi pikkuserkuistani kysyi kuitenkin minulta hiljaa ennen lähtöään "Onko toi sun serkkusi aina tuollainen?!" Muistan tunteneeni oloni vahingoniloiseksi ja käsittäneet että tuolla kerralla serkun käytös meni yli)

Ei ole nytkään vuosikymmeniä myöhemmin mitään uutta auringon alla. Minä en ikinä ole saanut kontaktia tuohon 17v nuorempaan siskopuoleeni. Serkku kävi harvoin Suomessa eikä ollut nähnyt siskopuoltakaan vuosikausiin. Sisko oli 13v ja umpimielinen. (Olemme kummatkin sisäänpäinkääntyneempiä kuin nuo ulkomaalaiset serkut joko geneettisistä syistä tai alkoholistivanhempi on vaikuttanut siihen että olemme joutuneet sulkemaan kanavia). Serkku voitti tämän suosion noin kahdessa minuutissa teeskennellen käyvänsä vahingossa istumaan tämän syliin kun tämä luki sarjakuvia ja sitten he jo lähtivät iloisina ulos laskemaan pulkalla. Minulla oli tuolloin paha iskias etten siksi olisi päässyt mukaan pulkkailuun muutenkaan. Sittemmin sisko on käynyt serkun luona Arkansasissa (olivat yhden päivän New Yorkissakin josta on kuva kun ovat sillalla ja takaa näkyy vapauden patsas). Eilen kävin kiduttamassa itseäni Facebookissa katsomalla kuinka siskopuoli oli siellä fb-kaverina kaikkien serkun ystävien kanssa kuten aviomiehen ja parhaan kaverin. *Nyt alkoi itkettämään*

Minua tuo siskopuoleni on aina inhonnut. Olisi kiva tietää miksi. Kerran hän jopa poisti minut ja isäni fb-kavereistaan siivotessaan Facebookiaan joskin isäni moitteiden takia lisäsi meidät uudestaan. Minä olen ihan sitä mieltä että hän on pikkulapsesta lähtien piakkoin syntymänsä jälkeen päättänyt inhota minua sillä kun oli esim. kaksivuotias niin istuskelimme kolme serkkua (minä, L:n pikkusisko ja V:n pikkusisko) sylikkäin ja S:stä oli hassua että meidän jaloistamme ei saanut selkoa mikä kuului kenellekin. Hän tarttui minun jalkaani ja yritti arvata kenelle se kuului. Arvasi H:n ja arvasi A:n mutta sitten ei halunnut arvata minun nimeäni. Ei hän ollut tyhmä ja hyvin tiesi nimeni ja että se oli sitten minun jalkani muttei halunnut sanoa nimeäni. Ignoroi minua täysin. Olen aina joutunut hänen taholtaan tuollaisen käsittämättömän vieroksunnan kohteeksi vaikka muihin serkkuihin välini ovat hyvät. Kun hän valmistui ylioppilaaksi niin yritin mennä juttelemaan mutta aina kun menin siihen pöytään jossa hän oli niin hän vaihtoi paikkaa. Tämä ei ole mitään kuvitelmaa sillä hän teki niin! Kolmannen kerran jälkeen en viitsinyt enää yrittää. Suomenlinnassa kun käytiin isän kanssa toissakesänä ei hän voinut kävellä samaa matkaa tai istua lautalla vieressä.

En voi käsittää mistä tuo johtuu. Toki minulla oli päihdeaikoina joitain pöllöilyjä Facebookissa ja itsariyritys-juttu oli pelottava mutta "lohdutukseksi" voi todeta että hän vieroksui minua kyllä vuosikausia ennen noitakin. Nyt toissapäivänä kun olin ottanut vähän viskiä niin kirjoitin S:lle Facebookissa ihan kivan viestin. Lähinnä siksi kun hänen Facebook-seinällään vaihdoin minäkin viestiä L:n kanssa ja sanoin että kiva nähdä L:ää. (Ajattelin että jotenkin sydämetöntä viestiä S:n seinällä siitä kun me emme ole toistemme kanssa tekemisissä.) Kirjoitin että kiva nähdä häntä ja olen ollut pahoilla mielin siitä että välimme ovat niin etäiset ja minusta tuntuu että jos tapaisimme näin aikuisina kahdestaan vaikkapa kahvilla Helsingissä niin hyvinkin saattaisimme tulla juttuun keskenämme. Kirjoitin myös että ei siihen viestiin ole mitenkään pakko vastata jos ei tule mitään sanottavaa mieleen. (Olen välillä ottanut yhteyttä fb:ssä ja kohteliaana hän on jotain vastannut mutta yksitavuisesti). Näin hänen käyneen lukemassa mutta ei vastannut ja jollain kumman tavalla minusta se oli hyvä merkki. Nimittäin jos hän olisi kirjoittanut vaikka "ei se mitään. joo nähdään joskus :-D" niin tuntuu että se olisi merkannut viestin merkinneen vähemmän.

Mutta alkoi nyt itkettää tosi paljon. Ajattelin siivota tänään mutta taidan ottaakin lääkkeitä. Ehkä isän tavoin pitäisi jättää menemättä koko saatanan hautajaisiin. On pyörinyt mielessä tosi paljon että jos minut haudattaisiin niin eipä tulisi koko jengistä paljon paikalle. L ei mitenkään lähtisi Amerikasta asti käytännönkään hankaluuksien vuoksi. Adressin lähettäisi. V serkku saattaisi tulla. Jos nyt koko hautajaisia edes järjestettäisiin. Mikäli mahdollista niin saattaisivat jättää ruumiin mätänemään mutta tietenkin se olisi käytännössä mahdotonta kun koko kerrostalo menisi hajuhaittojen takia pilalle. Nyt otan lääkkeitä ja yritän rauhoittua. En muista koska on itkettänyt viimeksi näin.

Tänään oli hyvä päivä. Lähdin töistä jo kampaajalle kolmelta. Kun lähtee kolmelta töistä niin tuntuu kuin olisi kokonainen vapaapäivä käytettävänä. Sitten jos lähtee viideltä niin koko päivä on mennyt ja oikeastaan voisi mädätä siellä samalla vaivalla seitsemään asti pelaamassa bridgeä. Ainoa että minun tehtäväni on asiakaspalvelu joka loppuu klo 17 ja joku vahtimestarikundeista saattaisi kieliä. Tuskin kuitenkaan vaikka luulen että heistä yhtä vähän suututtaa että minä olen samanlainen palkkatuella työtä tekevä ja minulla on vähän parempi työnkuva. Mutta tuskinpa hänkään. Hän ei pidä minusta mutta omapa on asiansa. En ole mitään ikävää hänelle tehnyt mutta vaistoan nuivuuden. Miksi minua haittaa jos huomaan ettei joku pidä minusta? Miksen voi unohtaa asiaa? Kelaan vaan olenko tehnyt jotain. Pyysin häneltä tietoa juustohöylästä (ei tiennyt tai jaksanut lähteä auttamaan kun minä olin kyseessä) ja kysyin osaisiko auttaa Metron ristikossa (sanoi yksitavuisesti että ei) ja kysyin saako ottaa lehden (sanoi että ei kun lukee vaikkei näyttänyt lukevan). Kaikki ok mutta aina vähän epäkohteliaan rajoilla. Nyt menee sivuraiteelle. Kaipa minun pitäisi jutustella töissä enemmän. Ja päättää välitänkö ylipäänsä ihmisten hyväksynnästä. Nykyisellään välitän mutten jaksa nähdä yhtään vaivaa sen eteen ja se on omanlaistaan masokismia sekin...

Nyt kun olen asiakaspalvelussa minulta tullaan kadullakin kysymään kaikenlaista kuten kaksi turistia tänään tietä ja eilen ne penskat??? Mystistä miten sitä välittää jotain signaaleja ja toiset aistivat olemuksesta kaikenlaista. Se olisi kiinnostavaa ellei se olisi jopa maagista ja pelottavaa. Esim. yleensä illalla kaupungilla liikkuessa harva ottaa kontaktia mutta kun olin reilu vuosi sitten viettämässä synttäri-iltaa M:n ja tämän kaverin kanssa ja käytiin ensin syömässä ja sitten teatterissa ja oli tosi kiva ilta ja kun menin itsekseni Elielinaukiolle odottamaan bussia niin minuun suhtauduttiin ihan eri tavalla. En muista tarkkaan mutta otettiin kontaktia ystävällisesti ja pyydettiin spontaanisti jonnekin mitä ei koskaan muulloin tapahdu. Minusta säteili tuon kivan illan päätteeksi että olen hyväntuulinen ja pidetty. En pukeudu erityisen juhlavasti koskaan enkä meikkaa tai ole ilmeikäs joten kyse ei ollut siitä vaan jotain kummasta kentästä joka oli jäänyt ympärilleni harvinaisen kivan illan päätteeksi. En usko mihinkään yliluonnolliseen mutta uskon tuollaisiin kenttiin ja karmoihin.

Jos taas menee jonnekin kun on oikein paska olo niin saa olla varma ettei kukaan juttele mitään, kaupassa myyjät ovat tylyjä ja kirjastovirkailija sanoo "Älä viitsi paiskoa niitä kirjoja!" vaikkei ole tosissaan paiskonut niitä mitenkään vaan asettanut ne tiskille ihan tavallisesti. Yhtä tomerasti kuin olisi saattanut hyvällä tuulella ollessaan laittaa muttei silloin koskaan saisi tuollaista kohtelua. Todella outoa.

Tänään taas kerran muut asiakkaat olivat mukavia paitsi yksi. Se on aina se yksi joka havahduttaa siihen että useimmat asiakkaat ovat hyvin mukavia. (Yritän opetella positiivista ajattelua). Hän oli soittanut pari päivää maksamastaan ylimääräisestä laskusta josta jouduin tiedustelemaan muilta työntekijöitä. Soitin perään tarkoituksena olla ystävällinen ja hoitaa asia. Hän oli hississä, kysyin soitanko mielummin paremmalla ajalla? Sanoi että ei ole tarvis mutta lyhyen ystävällisen puhelun päätteeksi sanoi - hieman marttyyrinomaiseen äänensävyyn - "Voinko kenties nyt lopettaa tämän puhelun ja mennä invataksiin?!" Mukava palaute siitä että yrittää auttaa ja palvella toista..

Alkaa mennä komiikan rajamaille ja vähän ylikin - laitoin paidan nurinpäin päälle :-D Rouva huomautti "Trissellä on paita väärinpäin" ja kävin vessassa vaihtamassa. No, mua kutsuttiin jo koulussa hajamieliseksi professoriksi...

Kiitti käynnistä helmis. Näissä näyttää olevan laskuri automaattisesti nykyään. Kävin Töölön Uffissa ja matkalla Manskulla kaksi tenavaa tuli työntämään minulle hangesta löytämänsä ison älykännykän. Kokivat kai vastuun siitä olevan liian musertava kahdeksanvuotiaan psyykkeelle ja halusivat jonkun aikuisen hoitavan asian. Lupasin heille viedä sen poliisiasemalle mutta huolestunut omistaja soittikin siihen ja kastumisesta huolimatta se toimi ja löysi tiensä kotiin.

Haluaisin nukkua mutta mietin saisinko vielä unta. Minun pitää lähteä kampaajalle huomenna klo 15 ja jos pääsen töihin vasta 10.15 kuten tänään niin saan kaksi miinustuntia. Pitäisi vähän tsempata nyt heräämisen kanssa.

Rouva käänsi naulakossa olleen hattuni oikeinpäin kun se oli nurin. Se oli ekaa päivää päällä mutta hän kai arvasi sen minun hatukseni siitä ettei kukaan muu työpaikalla käyttäisi nurinpäin olevaa hattua. Perjantaina hän huomautti farkuistani ja minua alkoi vähän pänniä. Minulla on pitkä selkä - ylimääräinen selkänikama - ja sen vuoksi tosi hankala löytää täydellisesti istuvia housuja. Ihanaa että saan hiukset leikattua. Olen kuin piparminttu pipsa ja stressi vaikuttaa niin että hiukset menevät solmuun. Rouvakin varmaan ilahtuu kampaajakäynnistäni.

Muistin Lyricat ja mielettömän parempi päivä tänään. Eikö kukaan voisi kirjoittaa minulle mitään kun laskurin mukaan kymmenisen ihmistä lukeekin tätä päivittäin..?

Vituttanut. Unohdin ottaa Lyricat aamulla. Siitä ei ole ollut lääkkeenä mitään iloa mutta unohtamisesta koituu kuitenkin aina surua vaikka yhtälö tuntuu äkkiseltään mahdottomalta. Pitää laittaa huominen annos lompakkoon ennen nukkumaanmenoa.

Sanoin Hepulle että jos sopii niin voin olla tänään ja torstaina viiteen jos hän voi olla huomenna ja keskiviikkona. Siihen hän tietysti sanoi välittömästi "No nimenomaan!" kuten kaikkeen aina. Voisi sentään olla vaikeampiakin työkavereita. Yritin pitää kirjaa moneen puheluun vastaan mutta unohdin sitten kirjata ja sekosin laskuissa joskus 30:n kohdalla mutta 40-50 niitä varmaan tuli plus n. 20 joihin en ehtinyt vastata. Viittä vaille viisi soitti kolmannen kerran yksi mies. Puhelu koski hänen vaimoaan. Hän ei osannut sanoa tarkalleen mitä halusi, saati että olisi viitsinyt selvittää asioiden koodit mutta asia koski joka tapauksessa hänen vaimoaan ja virastostamme joku mies oli luvannut hänelle puhelimessa jotakin. Hän ei tiennyt taikka muistanut ihan tarkalleen että mitä saati että olisi ottanut miehen nimen ylös. Just. Huomasin että asiakaspalveluystävällisyys alkoi vähän karista joten laitoin puhelimen äänettömäksi vaikka oli vasta viittä vaille.

Yritin eilen käydä nukkumaan jo 21.30. Olin ottanut iltalääkkeet ja kaikki mutta enhän minä nyt siihen aikaan saa unta. Yritin nukahtaa tunnin mutta sitten kun en nukahtanut jäin katsomaan televisiota, katsoin Taksikuskin kuutoselta. Olen sen joskus nähnytkin mutta onpa mielettömän hyvä leffa. Jotenkin kouluampumisiakin kuvaava. Ensin arvoin katsonko leffan vaiko Foxilta Walking deadin jakson jota en ollut nähnyt mutta olen alkanut inhota Gleniä ja Glenin puolisoa (Bethin isosiskoa). Sarja kun alkoi niin Glen oli parhaita henkilöitä, tosi omatoiminen ja pätevä mutta koko viitoskauden se on ollut kuin joku pelästynyt syöttöporsas. Joku zombie saisi puolestani käydä napostelemassa kummatkin iltapalaksi. Olisivat säästäneet mielummin Bethin.

Lauantaina olin kotona. Sunnuntaina kävin jäähallin kirppiksellä ostamalla lukuisan määrän epämääräistä roinaa ja sitten kahvilla erityisherkän teologin kanssa (nainen). Hän oli mukava ja luulen että piti minusta ja hän oli fiksu mutten tiedä kohtasimmeko ihan toisiamme. Hän on jonkinverran nuorempi, halusi puhua gradustaan (aihe ahdistaa minua enkä ole saanut siihen etäisyyttä - alkaa vaan mielettömästi ahdistaa kun kuulen koko sanan) ja oli kuiva tavalla jota oikeustieteilijät ja teologit ovat usein. Lisäksi minua jäi vähän ärsyttämään että kun sanoin omien erityisherkkyyksieni kuten tuntoyliherkkyyden aika tavalla laimentuneen vuosien myötä niin hän sanoi itse herkistyneensä "vaikka monet pikemminkin kovettuvat". En koe mitenkään kovettuneeni - päinvastoin olen paljon kuvaavammin mössöytynyt. Sellainen ylivireys on taittunut. Joskus 15-vuotiaana olin niin ylijännittynyt kuin kireälle viritetty kitarankieli. En pystynyt esimerkiksi kirjoittamaan yhtä kirjettä heittämättä 20:tä paperia roskikseen ja kun kirjekaveri ei vastannut kirjeeseeni olin vakuuttunut siitä että se johtui sitä kun olin kirjoittanut Tsehovin nimen ilman h:ta (Tshehov) ja hän on tuominnut minut tyhmäksi. Ei ihan täysijärkisen touhuja eikä se ole ainakaan kovettumista että tuollaiset jäävät pois.

Pitäis mennä nukkumaan mutta olen varmaan yliväsynyt. Olin töissä ja sieltä vesijumppaan Itikseen M:n kanssa. M:hän ei niin jumpasta perusta mutta minun loistava seurani häntä inspiroi ja on valmis hieman rehkimään sen eteen. Hmm. Vesijumppa oli vähän pettymys. Toivotaan että paranee. Ulkona oli niin liukasta että pelkäsin todella selkäni takia. Jos romahdan kiloineni pahasti niin voi käydä kehnosti. Ratikoilla ja henkilöautoillakin tuntui olevan vilpitön pyrkimys ajaa päälleni ehkä kun kävelin epähuomiossa päin punaista.

En tiedä mitä teen huomenna töissä. No, lorvin Facebookissa jos eivät muuta puuhaa keksi. Ja haen kaupasta meille kahvimaidon. Perjantait on aika löysiä. Minut on kai todettu liian hajamieliseksi tekemään listoja mutta todellakin minun voittoni sillä se on äärettömän puisevaa tallennustyötä. Puhelinasiakaspalvelu sen sijaan on aika vaihtelevaa ja mukavaa. Kun Heppu piti puolestani puhelinta viimeisen puolituntisen tunsin oloni orvoksi. Onneksi hän ei ole kovin innokas siihen yleensä.

Olen kehittänyt oman aspa-asenteeni jossa olen rauhallinen, kohtelias ja kärsivällinen siinä määrin että minut saa nuijia tajuttomaksi löysällä kananugetilla ilman että sanon sanaakaan vastaan. Kerran päivässä tulee kuitenkin puhelimessa jokin niin käsittämätön asiakas että on pakko lopettaa keskustelu väkisin. Ne joilla oikeasti olisi valittamiseen hyvä syy ovat vain pikkaisen nyreitä ja harmissaan kun taas nämä hankalat asiakkaat alkavat kiukutella jostain aivan absurdista! Tänään minulle kiukuteltiin siitä että Suomi on paska maa ja Malmilta ei halua poistua sitten yhtään minnekään. Minun olisi pitänyt kai lähteä henkilökohtaisesti Malmille häntä avustamaan. Että semmoista.

Rouva moitti mua tänään siitä että listoissa oli ollut virheitä ja Sälli joutuu niitä tarkistamaan. Loukkaannuin siitä että mua työkavereiden edessä moititaan. Onko se nyt kauheaa jos tuolla yhdellä työntekijälläkin on jotain töitä? Nuo pitkät listat ovat mielettömän puuduttavia ja niitä on hankala saada oikein. Paperilla ne katkeaa eri kohdasta kun tietokoneen ruudulla - hankalaa pitää itsensä skarppina. Sitä paitsi Hepun piti tarkistaa ne listat joten ei tarkistanut taikka huomannut virheitä hänkään. Enkä usko ettei hänen listoissaan ole ollut virheitä.

Neuvoivat että keskityn yhteen asiaan kerrallaan enkä yritäkään tehdä listoja silloin kun puhelin soi niin vilkkaasti kuin tänään. Vastasin varmaan 180:n puheluun ja väliajat surffailin Facebookin ryhmissä työnantajan luvalla ihmettelemässä miksi kuulun kaiken maailman "Jumalten lasten rakkaus", "Koirien hoitorinki", "Yrittäjyys verkosto" -ryhmiin. Sopiihan se mulle - puhelimeen vastaaminen on vähemmän yksitoikkoista. Asiakkaatkin pääosin mukavia paitsi yksi joka arvosteli minua siitä etten tiennyt tarkalleen koska laskut tulevat. Ja alkoi kyselemään miten kymmenen päivää lasketaan ja päätyi siihen etten minä varmaan tiedä sitäkään.

Kävin lounastunnilla ostamassa viereisestä halpismyymälästä pitkät alushousut ja kaksi tiskiharjaa. Huomenna alkaa vesijumppa. Ihan mielettömän myöhäiseen kellonaikaan tuo 18.45. Voisin tietenkin kysyä saisinko tulla aina torstaisin vähän myöhemmin töihin. Toisaalta en halua venyttää onneani ja tuoda huomiota siihen että tulen jo nykyisin aika myöhään. Yritin olla tänään nopeampi mutta bussi meni nokan edestä joten olin töissä jotakuinkin samaan aikaan kuin yleensäkin, vähän ennen kymmentä.

Oloni on vähän parempi. Pitkät vapaat saivat unirytmini lipsumaan mutta siitäkin huolimatta nukahdin jo kahdelta yöllä. Pääsin töihin ennen kymmentä. Töissä ei vaan ollut ketään - ei Heppua eikä Rouvaa. Vain veteliä poikia pelaamassa Farm herosia. Pyysin toista heistä auttamaan mua vaihtamaan seinäkalenterin ja toiselta kysyin voisiko roskikset tyhjentää. Sekä tavallinen että biojäte oli ihan täynnä. En tarkoita komennella mutta kun niillä ei oo mitään puuhaa koko päiväksi niin olisihan ne voineet sen tehdä. Lopulta harjoittelijatyttö - tai nainen kai jo kun sillä on ollut kaksi ammattia ja kaksi lasta kotona - vaihtoi sen tavallisen (muttei huomannut bioa). Hänellä ei ole ollut mitään puuhaa koko aikana vielä ja hänen päivänsä muodostui keittiöpöydän ääressä istumisesta ja roskispussin vaihtamisesta. Tai ai niin, annoinhan minä toisenkin luottamustehtävän - pyysin vahtimaan koska kananmunani kiehuvat ja kääntämään levyn kolmoselle kun niin tapahtuu. Hän jättää meidät ja menee toiseen paikkaan.

Olen päättänyt etten osta karkkia kaupasta enää. Jos sorrun niin takavarikoin itseltäni käteisen sekä pankkikortin että luottokortin ja päästän itseni ruokaostoksille vain valvotusti kerran viikossa. Toivon että tämä rangaistuksen uhka puree. Toivon että työpaikallakin herkkujen tuominen loppuisi sillä sitä en voi kontroloida. Joulukuussa ihmiset toivat tolkuttomat määrät piparkakkuja, marmeladeja, kakkuja ym. ja tänään joku toi mieliharmikseni turkkilaista kookos-pähkinä-marmeladia johon on itse kyllästynyt. Ehkäpä tämän viikon aikana kaikki tuovat epämieluisat lahjakonventirasiansa ja muut jouluherkut ja ensi viikolla ei enää riitä noita.

Teinkin tänään ylitöitä. En tajunnut että on aatto ja toimisto siksi suljetaan aiemmin. Ulkomaalainen asiakas soitti ettei pääse sisälle taloon ja minä vain ensin luulin hänen valehtelevan ja yrittävän saada asiansa hoidettua puhelimessa. Vasta toisen kerran soittaessaan tajusin mennä tarkistamaan oven takaa ja siellä hän olikin. Vahtimestari oli sulkenut jo oven. Pidin toimistoa monta tuntia ylimääräistä auki mutta se nyt tuskin ketään haittaa...

Mummoni hautajaiset ovat 17.1. Hain lomapäiväksi 16.1 kun olisi liian uuvuttavaa lähteä työviikon päätteeksi Lahteen. Täti ja serkku tulevat Saksasta ja toinen serkku Amerikasta. Isäni ensin sanoi minulle että on tulossa ja pääsen hänen kyydissään mutta oli nyt sanonut äidille ettei varmaan ole tulossa. En ole koskaan uskonut hänen tulevan paikalle sillä hän ei juuri välitä juhlista. Ei hän tullut mummon 80- tai 85-vuotis juhliin taikka kenenkään serkkuni lakkiaisiin. (Minun ja siskopuoleni lakkiaisiin hän kyllä sentään tuli - se on myönnettävä). Toivon että saan ajoissa tietää menenkö autolla vaiko junalla.

Uskomattoman kurja olo. Älykkyysosamäärä tuntuu tippuneen dramaattisesti. Olin uutena vuonna juhlimassa ravintola Prahassa ja oli kivaa. Otin spiidiä ja alkoholia. Edellämainittu saa aikaan että ihmisten kanssa on helpompi jutella ja kaikki tuntuvat suhtautuvan positiivisesti. Normaalisti minulla on sellainen varautunut ja sulkeutunut olemus että jos menen juttelemaan jonkun kanssa niin saattaa tulla torjuva reaktio. (Koetaan että jos itsekään en ole varma siitä että minuun kannattaa tutustua niin minuun ei varmaankaan kannata tutustua).

Nyt on vaan niin hidas ja itsesäälinen olo. Olen niin yksinäinen.