Your Existing Situation "Sensitive and compassionate, but still feeling some strain and pressure. Finds she unwinds and relaxes best with the people who are closest to her.

" Your Stress Sources "Looking to stand out in the crowd and wanting to keep her rank and status. her current situation is irritating her because she can't seem to find anybody out there who values the same high standards she does. she is feeling isolated and wants to give in to her carnal urges, but can't bring herself to appear weak in the eyes of others. Wants others to see her unique qualities and character but can't stand to come off as needy, so instead she has an ""I don't care"" attitude and pushing people away. she turns her back on those who criticizes her behavior, but beneath her indifference is a person who is in desperate need of approval."

Your Restrained Characteristics "Has high emotional expectations and desires to be the center of attention, which makes it difficult to find a satisfying relationship. her reserved, cautious nature makes her emotionally distant. " Feels trapped in a helpless situation and is desperately seeking relief. she is able to find pleasure and happiness in sexual activity. Current situation is leaving her doubtful and cautions about becoming intimately involved with others. Applies tough standards to her potential partner and demands an unrealistic perfection in her sex life.

Your Desired Objective Is extremely determined to make her presence known as an important part of any team. she is flexible and able to do what is necessary to stand out from the crowd. Is willing to overcome any conflicts and difficulties that may stand in her way.

Your Actual Problem "Needs to be viewed and respected as an outstanding individual, in order to build her self-esteem and self-worth. Resists any type of weakness and sets high standards for himself."

Your Actual Problem #2 "Has been disappointed and let down, believes it is pointless to come up with new goals as they will most likely disappoint as well. Needs to be recognized and respected, but is worried about the future. Reacts by avoiding situations where she will be criticizes or others will attempt to influence her. Tries to take charge of the situation by controlling the details and strengthen her position. "

Unohdin ottaa eilen Lyrican samoin kuin aamulla ja nyt juon viiniä ja on kenties pemssitkin eli olen aika masentunut. Olo tuntuu niin vanhalta ja väsyneeltä. Viimeisessä neljässä vuodessa olen vanhentunut ainakin kymmenen vuotta - ehkä 15:stakin. En vain omasta mielestäni vaan on esim. äitikin sanonut että saan varmaan varhaiset vaihdevuodet (ja viimeksi kohteliaasti että kuolenkin varmaan varhain - äitini on todellinen ilopilleri). Saattaa johtua ihan röntgensäteistäkin. Sairaalassa ja sen jälkeen otettiin satoja röntgenkuvia. Hassua vaan etten vanhentunut heti silloin 2011 vaan joskus 2012 mutta ehkä se otti aineenvaihdunnallisestikin aikansa. Pitäisi kai alkaa meikata mutten osaa saati jaksa. En osaa nähdä itseäni heräämässä puolta tuntia aiemmin vain meikatakseni. (Ehkä tämäkin höpötys vähenisi jos vaan saisin yhden Facebookin vähemmän imartelevan kuvan pois näkyvistäni)

Nukuin pommiin töistä. Heräsin onneksi kuitenkin tasan yhdeksän ja ehdin kymmeneksi töihin käsittämättömän ripeän toiminnan ansiosta. Töissä tein papereita tallentaessa jonkun ihmeellisen eleen että mulla oli kahvikuppi pöydällä ja ilman mitään syytä tönäisin sen kahvikupin nurin papereiden päälle. Ele oli täysin järjetön koska ei ollut mitenkään niin että kahvikuppi olisi ollut jonkun liikeradan tiellä vaan itsetarkoituksellisesti tein tahdostariippumattoman äkillisen eleen kaataakseni kupin. Mietin mitä oikein mielessäni pyöri tuolloin kun uskon tuollaisten tekojen olevan hyvin freudilaisia mutten saanut kiinni mistään erityisestä paitsi että olin yleensä ottaen ärtynyt. Vasta nyt tulee mieleen ilmeisin vaihtoehto "Paskat minä teidän papereistanne!" . Työpiste on kahvihuoneessa ja "Tytöt" (tarkoittaen 50-vuotiaita naisia mutta kaikki sanovat heistä aina säännönmukaisesti "tytöt" joten niin minäkin) kahvittelivat selkäni takana ja jos minua jokin asia elämässä todella ärsyttää niin se että selkäni takana kälätetään. (On toki hyvin paljon muitakin asioita jotka ärsyttävät ja tuo "jos" kuuluu pelkästään tähän kyseiseen sanontaan). Olivat hyväntahtoisesti ihmeissään tuosta tempauksestani kun kuivailin papereita. En jaksanut minäkään alkaa kopioida paperinivaskaa. Koneellinen ilmastointi kuivasi ne nopeaan mitä nyt tahrat jäivät.

Muutoin on ollut ihan kiva olla töissä nämä pari päivää vilkkaammassa keskittymässä. Söin Pekingin kanaa ja menin lounaalla ohitse paikasta jossa myytiin alekenkiä. Palasin töiden jälkeen niihin vaikka harmikseni en löytänyt yhtään mieluisaa paria. Luultavasti minulle satojen eurojen säästö kuussa siinä että olen töissä keskellä ei mitään. Rahaa menee pelkästään ruokaan nyt kun juominenkin on vähäisempää kuin koskaan. Viimeksi join viime maanantaina äidin kanssa. Kaikkien ammattilaisten mukaan minun pitäisi olla onneni kukkuloilla nyt ja säteillä enigmaattista energiaa ja tarmoa. Oikeasti olen onnellinen vain siitä että rahaa säästyy. Olenpa masentava tapaus. Onneksi sentään säästämisessä hyvä. Nostatan tilin sisältöä tietäen sossun kierrätyssysteemin. Kun jään tyhjän päälle saan kestää omavastuuviikon lisäksi epäedullisesta asumistukipäätöksestä johtuen 200 euroa vähemmän kuukaudessa kuin aiemmin eli jotain 700 euroa/kk josta pitää vuokrakin maksaa.

Oikeastaan kuitenkin toivon että työ olisi ohi ja jaksaisin tavata kavereitani. Kaiken muun lisäksi istuminen on alkanut kehittää jotain iskiasoireistoa selkään enkä millään jaksa liikkua töiden päälle.

Päivitin mummoni kuolemasta Facebookiin ja sain myötätuntotoivotuksia - plus joltakin ihan tuntemattomalta kornisti "Voimia!". Jotenkin nolostuin siitä. Mietin mitä odotin ja käytinkö mummoani jotenkin. Serkkuni postasivat kuvia mummosta (ja sitten siskopuoleni teki saman matkiakseen) tekemättä itse päivitystä. En ole sosiaalisesti lahjakaskaan ja tiedä miten pitää kulloinkin toimia. Koulussa olin lukuaineissa hyvä mutten ymmärtänyt mistään mitään. Lukioaikainen kaverini kerran sanoikin "Tris - välillä mä kyllä ihmettelen miks sä olet mua parempi koulussa kun sä et kuule, muista tai huomaa mitään". Ei voi julkisesti sanoa mutta se oli iloinen asia. Hänellä diagnosoitiin dementia (toinen niistä) jo 2006. Jos menen itse samaan kuntoon kuin hän oli 2008 niin toivon että joku tulee armomurhaamaan.

Blogille nimi?

Mikä sopisi blogille nimeksi? Saa ehdottaa. Olen aina ollut huono otsikoiden kanssa ja luulen ettei tuo nykyinen ole kovin omaperäinen saati vetävä.

Mummoni kuoli eilen pois 92-vuotiaana. Tämä ei ole surullinen asia sillä hän oli hoitokodissa ollut jo monta vuotta koko ajan huonompaan kuntoon mennen. Lopulta hän oli täysin liikuntakyvytön, dementoitunut ja painoi vain 40 kg vaikka söi hyvin. Lopulta ei osannut enää syödäkään. Sai keuhkokuumeen ja kuoli siihen.

Olemme helpottuneita että hän pääsi pois. Ollut hänen puolestaan paha mieli ja ahdistusta kun tietää hänen kärsivän. Saksan tädin oli tarkoitus tulla vielä katsomaan muttei ehtinyt. Soitin Lahdessa asuvalle tädille joka oli mummon omaishoitaja ja sittemmin käynyt hoitokodissa viikottain. Sanoi että hautajaiset menevät varmaan loppiaisen jälkeen kun kaikki pyhät tässä sotkevat.

Äitini lähti kotiin aamupäivästä. Hän nukkui aika huonosti, sillä hyvä patja ylhäältä oli tosiaan varastettu ja joutui kehittämään systeemin rikkinäisestä petauspatjasta ja täkistä. Varkauden aiheuttamaan närkästykseeni sekoittui hivenen vahingoniloa, sillä mutsi ei ole aikaisemmin huomioinut tai välittänyt kamppeideni varastelusta. Nyt tuon hänen ostaman 60 euroa maksaneen patjan varastaminen sai ymmärryksen voroja kohtaan loppumaan. Neuvoi minua soittamaan heti isännöitsijälle. Voinhan soittaa, muttei se mitään ratkaise kuitenkaan. En ole jaksanut hankkia uutta lukkoakaan enää yläkertaan. En vaan vie sinne mitään. Sama jengi pöllinyt ihmisten kamppeita jo 10 vuotta. Välillä illalla/yöllä, jos luulen kuulevani ääniä menen yläkertaan yllätyskierrokselle, mutten ole saanut ketään kiinni. Ehkä hyvä niin – pysyy hampaat paremmin suussa.

Äiti siivosi täällä. Minä ostin meille ruuat, kun minulla on nyt enemmän rahaa kun oon töissä. Savusiikaa ja laatikoita. En piittaa juuri lihasta – varsinkaan sianlihasta – eli ei todellakaan mitään kinkkuja. Tuli julmettu nalkutus tuosta ostelustani. En tajunnut ostelleeni niin paljon. Mutta kyllä on totta, että tavaraa on taas tullut ja olen hankkinut varmaan kuusi pipoa. Kaksikin olisi riittänyt. Eivät ne mitään ole maksaneet – jostain kirppiksiltä tai huutonetistä tavara on hommattu. En itsekään tiedä mistä. Välillä tuntuu että tavarat – varsinkin vihreät paidat - parittelisivat täällä salaa ja lisääntyisivät itsestään. Äiti sanoi: ”Sä saat vaikka elefantin raahattua tänne sisälle, mutta ulos sä et sitä enää saa!” (Pitääkin tsekata olisiko huutonetissä myynnissä elefantteja. Kannattanee käyttää erikoishakua ja määrittää myyntipaikaksi Helsinki ja noutaa se, sillä postikulut tulisivat liian kalliiksi).

Tosiaan me juotiin ekana päivänä kumpikin. Äitini ei tajunnut, että hänen Venäjältä ostamansa vodka oli 60 %:sta, joten siksi oli niin rasittava, vaikka luuli juoneensa vain pari glögiä. Mullakin meni viskiä puoli pulloa. Sain lahjaksi eksältä kynttilän ja pfreeltä HM:n lahjakortin, (joka oli paljon mieluisampi lahja, vaikka hyväntuoksuinen tuo kynttiläkin on). Äitini ei enää ostele mulle mitään, sillä ostelee yleensä pieleen. Nuorempana varsinkin olin tosi kranttu eikä mulle kelvannut mikään - pyjamakin meni vaihtoon, jos ei ollut mieluisan värinen. Meillä on taustalla nuo epäonnistuneet ostokset, vaikken enää ole yhtä nirso. Ostin itse äidille joukon sukkia.

Kerroin että olin pois tuon päivän töistä. Sanoi, että se on ”moraalisesti arveluttavaa”. Puolustauduin kertomalla Insignian vaiheista, sen mitä tukarin päiväkirjasta tiedän. Ehkäpä sekin oli moraalisesti arveluttavaa, mutta ajoi hyvin asiansa ja puhe siirtyi Insigniaan :-I

Katsoimme ”Pimeyden ytimessä” -sarjan dvd:ltä. Näin sen 12-vuotiaana, kun se tuli televisiosta. Sarja jäi mieleeni voimakkaimpana siirtymäajan tv-kokemuksena ja 2010 ostin sen jostain nettikaupasta, kun tajusin olevan saatavilla. Mielettömän laadukas bbc:n sarja. http://www.imdb.com/title/tt0090424/ Hidas, tunnelmainen, vähän kuivakin. Sarja jonka ei kuvittelisi viehättävän esiteiniä. Mieleen se on tietysti jäänyt siksi, että käsitteli radioaktiivisuutta, sillä se on sellainen vetoava ja kammottava kauhuelementti. Muistin jopa laulun, jota laulavat sarjassa. (Vaikka muistinkin väärin, että siinä olisi puhuttu lohikäärmeistä, vaikka puhuttiin panttereista).

Äiti sanoi, että miten minä olen tuon nähnyt ja hän ei, sillä enhän minä vielä 12-vuotiaana jäänyt valvomaan itsekseni. Itse kyllä muistan, että katsoin monia myöhäisillan sarjoja yksin. Thomas Mannin Taikavuoren esimerkiksi, joka tuli puoliltaöin. Siinäpä jotain todella hidasta ja kuivaa. Ei meillä ollut mitään rajoja, etten olisi saanut katsoa tai lukea jotain. Hyppäsin joskus 10-vuotiaana lukemaan aikuisten kirjoja dekkarien kautta kahlattuani läpi nuorille tarkoitetun science fiction/jännityskirjallisuuden. Isä suositteli Alexandre Dumasta ja kertoi minulle vähän Kolmesta muskettisoturista ja Monte Christon kreivistä innostaakseen niistä. Äitihän oli sitten ylpeä siitä, että luin 10-vuotiaana aikuisten kirjoja, niin etten olisi itse enää kehdannutkaan lainata nuorten kirjoja, vaikka olisikin tehnyt mieli. Jonkun Zane Greyn kohdalla saattoi vähän joustaa.

Tosin ollessani 11v äiti kyllä osti minulle nuorten kirjan joululahjaksi eli Jukka Parkkisen ”Kaupungin kaunein lyyli” ja olin syvästi pahastunut siitä, että minulle ostetaan tuollaista paskaa! :o( (En muista kaikkia jouluja, mutta tuolloin vietin joulun äidistä erillään isänpuoleisten isovanhempien ym. luona ja siksi varmaan muistan sen). Saksassa asuva täti antoi Charles Dickensin Joulutarinan, joka sekin oli vähän hassu ja puuduttava, mutta sai enemmän armoa, kun oli hyvin kirjoitettu aikuisten kirja ja ulkoisestikin tyylikäs. Samalta tädiltä sain Michael Enden ”Tarina vailla loppua”. Se oli saksalaisen kirjailijan kirjoittama kirja ennen kirjan amerikkalaista elokuvaversiota ja Saksassa viimeistä huutoa. Siinä ei haitannut, että se on lasten kirja. Olen sittemmin lukenut kirjan aikuisenakin useaan kertaan ja nauttinut.

Mutta monien kirjojen kanssa on käynyt ihan toisin. Esiteinä minua syvästi liikuttanut Clifford Simakin Väliasema jäi kesken, sillä oli se niin julmetun hidas ja kuiva tai sitten olin väärillä fiiliksillä. Myöskään Bram Stokerin Dracula ei enää uponnut. Siinä nyt olikin kyllä niin paljon kaikkea pseudopsykologista roinaa, joka ei aikuiseen vetoa. Ehkä se on monissa kirjastoissa sijoitettukin nuorten hyllyyn. Kirja tarvitsee oikean hetkensä. Nyt luin Alice Munron ”Kerjäläistyttö”, jota silmäilin pari vuotta sitten silloin juurikaan innostumatta. Nyt en malttanut laskea sitä käsistäni. Pidän todella paljon tuosta kirjoitustavasta, että romaanissa kerrotaan novellien kautta jonkun ihmisen elämästä ne tärkeimmät hetket. Anne Tylerin ”Päivällinen koti-ikävän ravintolassa” oli samaan tyyliin kirjoitettu. Voisin yrittää itsekin kirjoittaa jotain samalla idealla, kun kirjoitan tiiviisti mutta vähemmän pitkäjänteisesti.

Äiti on ollut tosi rasittava. Tuossa glögipäissään vittuillut. Facebookista ja siitä kuinka isäni facebook-päivitys oli nolo ja hän kanssa menee sinne päivittämään miten paska kulkee. Ja osteluani kritisoi (selvänä jo). Luulen että jo aattona lähtee kun patjakin on varastettu. Petauspatja kaksinkertaistettuna voi nukkua mutta mukava se ei ole.

Väsyttää. Kävimme M:n kanssa pizzalla ja vaihtamassa lahjat. Sain häneltä hedelmäisen suihkugeelin ja vartalovoiteen. (Kiva lahja mutta olisi voinut paketoida niin olisi ollut jotain avattavaa aattona). Annoin lapaset ja minttuteetä. Äiti tulee huomenna. Ostin meille Lidlistä kaksi lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikon. Ostin myös pakastimeen jäätelöpuikkoja ja lettuja. En ole syönyt jäätelöä kuukausiin mutta koska äiti huomauttelee painostani niin alan ostella aina nähdessämme makeaa pohjimmaisena tarkoituksena kaiketi ärsyttää häntä ja osoittaa oma riippumattomuuteni. Se on kai jotain acting outia.

Nyt kaikki väsyttää niin. Työt, siivoukset, tapaamiset. Onneksi on viikko aikaa levätä. Toivotaan että se riittää. Menenkin jo nukkumaan.

Olen nyt joululomatauollani. En tajunnut etukäteen että jään lomalle ja esim. jääkaapin ruokalokero kannattaa tyhjentää. Onneksi töissä oli muovipusseja. 29-30.12 menen toiseen toimipisteeseen eli siihen mistä aloitin ja missä ei mua voitu kiireiden takia opettaa. Sillä heillä on noita hommia enemmän ja me ollaan jo tehty omamme. Kiireiden takia eivät ole omiaan ehtineet tehdä.(Harmi että se yksikin surffasi yhden päivän netissä etsimässä kelloa huutonetissä ja näyttämällä mulle sata kuvaa tyttärenpojastaan. Siinä ajassa olisi opastanut pitkälle). En oo innokas sinne menemään ja työmatkatkin pitenee. Mutta kaksi päivää kestän.

Äiti tulee ylihuomenna. Ollaan täällä joulu. Isä soitti just lievästi maistissa ja sanoi laittavansa tililleni satasen joululahjaksi. Kysyi eksästäni mitä tälle kuuluu. Sanoin että hyvää. Sanoi että hän on söötti ja hyväntahtoinen vaikka onkin varmasti neuroottinen. Me näimme Skype-joululaulutilaisuudessa tiistaina. Veloenan mies piti sen tällä kertaa - Veloena on rakastajan kanssa ulkomailla ja oli Skypessä siellä. Welcome to the 2010:s. Muutoin paikalla ei ollut ketään vanhoja tai paremmin tuntemiani. Yksi tyttö oli tosi syötävän söötti. Järjestävät "cuddle partyjä" eli halibileitä. Niistä olinkin kuullut ja kuulun cuddle party -ryhmäänkin facebookissa. Sitten on cuddle dates eli halideittejä että ihan heterot (ymmärtääkseni) järkkäävät iltoja jolloin seksuaalittomasti halailevat.

Oli taas vaikeuksia löytää perille. Franzeninkatu on niin vaikea. Sitten häpeää, kiukkua ja huvitusta omasta huonosta suuntavaistosta. Kyselin "Sori, mutta missäköhän Franzeninkadun parilliset numerot ovat?" . Pidin ihan mahdollisena että ne ovat lentäneet jonnekin toisaalle. Join sinä iltana pullon viskiä ja kotona kaksi lonkeroa enkä saanut itseäni kuitenkaan rauhoittumaan ja koko päivän olin liikenteessä enkä ymmärtänyt olevani valtavassa nestehukassa jo siitä. Lopputuloksena en päässyt töihin seuraavana päivänä. Harmi.

Toissapäivänä nähtiin PP:n ja Kyllästyneen kanssa. Se oli jotenkin minun takiani järkätty. Alkoi hyvin mutta sitten kai meni vähän jankutukseksi. Itsekin edesautoin epäolennaisuuksia alkamalla puhua jostain Yasusta joka ei kai liittynyt mihinkään käsillä olevaan. Kuitenkin ihan ystävällissävyinen tapaaminen vaikka keskustelu oli nopeatempoista ja intensiivistä. Kyllästynyt halusi korostaa että olin puhunut itseni tukarille takaisin ja sanonut pystyväni manipuloimaan. Nyt en sitten voi pyydellä mitään vaikuttamatta huonolta mikä oli tietty tarkoituskin. Hän sanoi etten oo pyytänyt anteeksi enkä oo jälkikäteen varma pyysinkö nyt vai en. Ilmeisesti en. Päätä särkee. Pp halusi lopettaa keskustelun tunnin kuluttua vaikka juttua olisi riittänyt.

Illalla join pullon viskiä mutta pääsin sentään töihin perjantaina vaikka olo olikin vähän horjuva. Kotiin tultuani nukuin 4 h ja yöllä vielä 12 h. Heräsin herätyskelloon ollessani yhdistetyssä sairaalapainajaisessa ja isovanhempipainajaisessa. Kuollut pappani oli kuolemassa ja halusin mennä käymään vaikka ahdisti. Äiti sanoi ettei hän enää tule kun on niin ahdistunut - mutta tuli sitten kuitenkin. Minä menin ja pyysin että radion voisi laittaa edes kovemmalle (että saa edes jotain huvia). Myöhemmin kävi ilmi että radio oli ehkä ollut kovemmalla mutta tapaamisen takia laitettuna pienemmälle mikä söi vähän omahyväisyyttäni hyvästä teosta. Ja ettei hän ollutkaan ehkä pappani taikka isovanhempani olivat menneet yhteen vasta vanhemmalla iällä. Päättelin että mummoni on mummoni mutta pappa ei sukua vaikka ajattelin että täytyisi tiedustella asiaa äidiltä. En jaksanut tehdä sitä kun tympäisi koko juttu ja mietin että minun olisi pitänyt tietää se kun olen väkisin ollut yhteenmenovaiheessa jo sen ikäinen että pitäisi muistaa. Sitten pidin päiväkirjaa ja paperi oli loppu. Oma sairaalajuttuni ei esiintynyt unessa varsinaisesti mutta siinä oli viittaus yhteen toiseen painajaiseen jossa olen sairaalassa eristettynä jossain Norjassa ja SK on ainoa joka käy katsomassa mutten halua kertoa hänelle tilanteesta. Samassa unessa taikka vertaisversiossa tilanteesta tiedotetaan televisiosta ja sisäelimeni laitetaan yksitellen akvaarioon. Viehättävä uni sekin.

Rouva lähti työpaikkalounaalle. Valitti olevansa "sottapytty" ja "kauhea sotkemaan". Jep jep. Oikeasti siis tosi laitettu aina viimeisen päälle. Ja katsoo arvioiden aina minun vaatetustani ja kerran valitti työpöydän sotkuisuudesta kun siihen oli jäänyt yksi lusikka ja kahvikuppi.

Tällä viikolla en ole nukkunut hirveästi. Siinä 7 h päivä. Tämä viikko on ihan kauhea - töiden jälkeen aina menoa. Tänään skypejoululaulut (jokavuosinen traditio since 2006, tällä kertaa pfree ja M:kin tulevat mukaan), huomenna hieronta ja torstaina erittäin kiinnostava tapaaminen. Perjantaina ei kai ole mitään joten jos olen hengissä silloin vielä niin pääsen kotiin nukkumaan. Yritän etten ajattelisi viikkoja möykkyinä vaan tilanne ja päivä kerrallaan. Esmes huominen. Duuniin n. klo 9.30 mennessä lähinnä torkkumaan ja työpaikkasurffaamaan ja sitten hierottavaksi. Voisi ihmisellä kaiketi olla rankempikin elämä?

Otankin vapaaksi 2.1 niin saan lomaa 19.12-28.12 ja 31.12-4.12. Lomapäivät ei riitä 29-30.12. Nyt yritän tehdä duuneja aika hitaasti kun niitä ei riitä jouluviikoiksi. Mietin josko alkaisin katsoa Walking deadia alusta Viaplayltä. Taikka sitten alan minäkin pelata tuota Farm Heroesia nyt kun Rouvakaan ei ole vahtimassa. Hah!

"Väsyttää" ois jonkinlainen understatement. Koko päivän mulla on ollut ihan fyysisesti paha olo. Tuntuu kuin olisi tosi vanha ja luita särkisi plus selkää. Kummastuttaa että joku voi nukkua näin paljon ja olla näin väsynyt. Silloinhan kun kävin HUS:n stressi-painonhallinta kurssin alkututkimuksissa 2012 (?) jouduin pitämään sydänelektroneja ja rannekelloa läpi viisi vuorokautta ja myöhemmin tietokone arvioi kuinka paljon rentoutunutta unta olen saanut ja esim. yhtenä yönä olin itse arvioinut nukkuneeni yhdeksän tuntia ja levänneeni hyvin. Tietokone oli kuitenkin sitä mieltä että olen saanut rentoutunutta unta "yhden minuutin ajan". Olisi pitänyt silloin soittaa ja kysyä mihin tuo arvio perustuu. Jospa en ole näin uupunut psyykkisistä syistä vaan kärsin uniapneasta tai kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai vastaavasta. Äiti ei kyllä ole sanonut että hengitykseni pysähtelisi öisin - ainoastaan että narskuttelen.

En tiedä teinkö tänään imagovirheen töissä. Kysyin Rouvalta olisiko mahdollista että viikon sairauslomaani joka oli la-su ja kesti siis yhdeksän päivää sisältäen neljä vapaapäivää laskettaisiin kuuluvaksi vain yksi viikonloppu eli palkattomia työpäiviä tulisi kaksi vähemmän. Hän ei kuitenkaan muistanut kuulleensa mitään kertomastani tilanteesta että kahden ekan kuukauden aikana saa sairastaa vaan kaksi viikkoa palkallisesti. Heitti minulle työehtosopimuskirjasen ja löysin sieltä kyllä sen kohdan. Mutta kävi ilmi ettei Rouva vastaa kuukausipalkkalaisten palkoista. Asian puheeksiottaminen vei kuitenkin ajatukset sairasteluuni että mietin oliko se niinkään viisasta. Lähetin sitten meilin samasta asiasta palkanlaskirjalleni. Minusta olisi reilua että sairasloma alkaisi vasta maanantaista, eikö teistäkin? Ehkäpä se alkaakin automaattisesti. Toivotaan. (Aina kun käyn Rouvan huoneessa minusta tuntuu että hän katsoo arvioiden rintamustani. Ellei hän ihaile suuria rintojani hän arvioinee jotenkin pukeutumistani. Kerran minulla oli tosiaan liian pieni paita päällä mutta en tiedä mitä vikaa paitapuserossani oli nyt).

Tänään meillä oli joululounas. Sitä varten matkustettiin toiselle puolelle kaupunkia. Kysyin Rouvalta sitäkin että voisinko jäädä samalla sinne toiselle puolelle työskentelemään loppuiltapäiväksi (sillä tuntui etten olisi jaksanut millään enää matkustaa takas Itä-Helsinkiin ja sitten uudestaan illalla Länsi-Helsinkiin Töölön uimahalliin vesijuoksemaan M:n kanssa. Vähän liikaa ravaamista makuuni. Mutta kotiinlähtö heti lounaalta ois merkannut kriisiä kellokortilleni nyt kun yritän saada joululomaksi useampaa vapaapäivää joista yksi tulisi plussaldosta). Hän kysyi ensin "Mitä sä siellä tekisit?" ja minä sanoin "Emmä tiiä... mapitusta tai jotain?" ja soitti sitten länteen kysyen että voisko Trisse jäädä teille kun se ei jaksaisi ravata ja hyvin se onnistui. Samantyyppistä hommaa sieltä löytyi. Oli vaan vielä enemmän kälätystä kuin meidän toimipisteessä sillä kaikki olivat naisia. Olin ensin jättää koko lounaan väliin kun tuntui että työnteko väsyttää vähemmän kuin julkisissa ravaaminen mutta hyvä kun menin sillä upeat ruuat oli.

Sitten kävin uimassa. M oli tuonut Madeiralta minulle kahvia ja hunajaa. Hän kertoi että joku kauempana asunut vanha nainen oli kertonut ihastuneensa häneen ja hän oli jäänyt miettimään olisiko pitänyt alkaa seurustella hänen kanssaan "harjoituksen vuoksi". Jäin vähän miettimään kertoiko M tuolla tarinalla olevansa lesbo vai onko hän bi tai miespelkoinen hetero. Hmm. Näemme vielä joulua ennen kun ehdotin lahjojen vaihtoa. Ostin jo lahjapussin Tigeristä. Tai pusseja on neljä pakkauksessa - yksi äidille, yksi M:lle, yksi pfreelle ja yksi ehkä T:lle.

Gallup

Millä mielellä luette tätä blogia? a) iloisena b) pitkästyneenä c) yllättyneenä d) lohduttomana e) uteliaana f) ikävöiden g) pelokkaana h) toiveikkaana i) vahingoniloisena j) samaistuen Saa valita kaksi.

Väsymystä ja nukkumista

Olen nukkunut mielettömästi. Perjantaina lähdin töistä jo ennen kolmea ja nukuin klo. 16-23 ja uudestaan yöllä 03-12 eli yhteensä n. 14 tuntia ja tuolloinkin heräsin herätyskellon avulla etten tiedä paljon olisin nukkunut ilman sitä. Ja kumpanakin viikonloppuyönä noin 10 tuntia ja tänään nukuin pommiin töistä 23.30-10.15 vajaat 11 tuntia. Luulen että se työn sosiaalinen aspekti uuvuttaa eli tuo avokonttori ja puhelimeen vastaaminen. Jos saisi oman huoneen ja puhelinpäivystys 3 h päivä niin voisin pärjätä kahdeksan tunnin unilla. Ihmetyttää vaan tuollaiset unimäärät varsinkaan kun en ole juonut - viime viikolla en koko viikkona poikennut Alkossa. Aiemmin 2001-2010 eri hommissa pärjäsin 7-8 tunnin unilla vaikka dokasin. Keksin vaan tuon sosiaalisuuden joka on nyt eri tavalla plus tuo pieni hermovaurio joka oireilee univelassa pahemmin.

On kyllä melkoinen ryhdistäytyminen tapahtunut verrattuna aiempaan. Stelloja en ole ottanut kertaakaan töissä - ei ole itse asiassa tullut mieleenkään - diapamia vaan alussa välillä. Ja koska olen ihmisenä sellainen intensiivinen ja touhuava niin saan paljon aikaan. (Äitini on joskus aina sanonut että olen sellainen ihminen etten ole koskaan jouten mikä on tavallaan hassua sanoa kun joidenkin mielestä minä olen aina jouten mutta koko hereilläoloajan olen keskittynyt tietokoneeseen, lukemiseen tai johonkin enkä ikinä istu tyhjänpanttina. Sellaisen istuskelun ja oleilun mitään puuhaamatta koen hyvin ahdistavaksi). Koska en voi avokonttorissa touhuta omia asioitani niin touhuan firman juttuja. Tänään pidin puhelinta suurimman ajasta ja tarkistin jotain 12 listaa siinä sivussa. Laitoin ne kansioon vaikka yksi olisi pitänyt jättää ohjaajan tarkistettavaksi. Olen huomannut tämän tehneen kovasti virheitä listoissa. Luulen että se johtuu siitä hänen lukihäiriöstään. Ei tunnu järkevältä tehdä huolella joku lista ja jättää se jonkun vähemmän huolellisen tarkistettavaksi. Tietty on pitkät joulunalusajat tulossa että toivottavasti en tee meidän kaikkia hommia jotka olisivat jouluviikoiksi. Otan vapaaksi 22-23.12 ja 31.12.

Asiakkaat olivat poikkeuksellisen veemäisiä. Taas jankutettiin noista maksuista. Ihmetyttää mitä ihmisten päässä liikkuu. Minäkin olen tingannut alennuksia jostain kirjaston sakkomaksuista välillä tekosyihinkin vedoten muttei mielikuvitus ikinä riittäisi tuollaiseen. Tilataan maksullinen palvelu ja myöhemmin vingutaan että joudutaanko se nyt tosissaan maksamaan kun "minä en ole edes käyttänyt sitä!" Jaahas... se onkin meidän kannalta joku lieventävä asianhaara? Ohjaaja neuvoi lyömään vaan luurin korvaan jos jankuttavat liikaa samaa asiaa (kun uuvuttuani yhteen asiakkaaseen annoin puhelun hänelle eikä hänenkään sanomana asia mennyt jakeluun ja turvautui itse tähän toimintatapaan).

Muutoin olin lauantain kotona ja sunnuntaina palautin pullot Lidliin ja kävin Naisten joulumessuilla. Hukkasin matkakorttini ja hain tänään uuden. (Vaihtelunvuoksi sinisen entisen vihreän tilalle - kumpikaan tarjolla olevista punaisen sävyistä ei vetoa). Onneksi se oli vaan 11 euroa saldonsiirtoineen. Joulumessuilta ostin kolmenlaista hunajaa - eukalyptys, sitruuna ja mansikkahunajaa. Eilen pidin CSI:tä katsoessa oikein hunajaorgiat täällä maistellen vuorotellen jokaista. Eukalyptys oli parasta. Olen alkanut harrastella noita kofeiinittomia kuumia juomia. Tilasin luontaistuotekaupasta viidenlaista Yogi teetä ja lakritsanjuuresta ja inkivääristä tulee ihananmakuinen sekotus.

Niin ja minut ulkoistettiin Psykpolilta vähän koomisella tavalla. En tosiaan päässyt flunssani takia viimeksi paikalle ja lähetin sähköpostin etten nyt pääse ja en edes tiedä kuinka paljon hyötyä siellä käymisestä on ja itse koen että on mennyt miinuksen puolelle. Kai siinä kirjoitin retorisesti että voisin vaikka melkein lähteä pois tms. No, perjantaina sain kirjeen että "hoitojaksonne katsotaan päättyneeksi" Vähän jäi fiilis "Ai et tykkää käydä täällä? Ystävä hyvä - olisit heti sanonut. Good riddance vaan!" :-D

Duunissa

Duunis. Oon täällä itsekseen ja asiakkaat vaivaa ruokatunnillakin mutta samapa se. Nälkä ei ollut mikään kummoinen että nyt ois hyvä sauma aloittaa laihdutus. Tosin tänne työpaikallekin varmaan kärrätään kuukauden ajan suklaakonvehteja sun muita mitä en osaa vastustaa. Tänään keittiössä on piparkakkuja.

Kuume ei noussut eilen koko iltana vaikka ravasin neljännestä kerroksesta pyykkiä pesemään kellariin varmaan kuusi tai seitsemän kertaa. (Ensin luulin että on maanantai ja sitten unohdin avata pesuhanat - kaikenlaista sekoilua). Tänään yskä alkaa lohkeamaan ja lima vihdoin irtoamaan. Yskii oikein syvältä keuhkoista yskää että koskee ihan. Melkoinen helvetintauti olikin: viiden päivän kuume ja nyt vasta ollaan perusflunssavaiheessa. Ei paljon häviä tuolle Stephen Kingin "kapteeni trips" -flunssalle. En muista toista tälläistä. Pitäis varmaan ostaa käsidesi tänne kun ihmiset kuljettaa ties mitä bakteereja. Mietin vähän pitäiskö varata aika lääkärille kuuntelemaan nuo keuhkot.

Pöydällä oli marraskuun kellokorttilukemat. En oo ollut yhtään täyttä viikkoa töissä! Helkata. Kaksi päivää meni henkisessä romahduksessa pp-foorumista ja sit tuli tää Kapteeni Trips. Yhdellä viikolla pidin lomapäivän... ja ai niin, yhdellä viikolla oli se koulutuspäivä että olin koko viikon muttei se näy listassa kun oltiin Puotilan kartanossa. Huojennus.

Eilen nosti kuumeen enää illasta. Kävin terveydenhoitajalla. Otti pika crp:n (tulehdusarvot). Näytti 25 eli vähän koholla. Soitti vielä päivystävälle lääkärille ja päättivät että saan kaksi päivää sairaslomaa mutta jos nostaa kuumeen vielä tänään niin suosittelevat lääkäriaikaa varattavaksi jo huomenna. Soitin pomolle ja tämä sanoi olleensa itse kolme päivää kuumeessa viime viikolla ja ettei tunnu menevän ohi. Tiesi kertoa että työpaikalla on paljon tälläistä kun käsittelee noita sairaslomia. Minun sairasteluni menee palkattomaksi etten juurikaan hyödy työssäkäynnistä kun menee yli ne päivät mitkä saa sairastella ekan kahden kuukauden aikana. Mutta minkäs tekee. Ja ehkä saan ansioni mukaan kun otin alussa sitä saikkua niin helposti. No, tiistain jälkeen on kaksi kuukautta lusittu ja olen untouchable.

Sain siis puhelimen lainaan pfreen isältä. En kuitenkaan arvannut että äitikin tulee ovelle tuomaan sitä. Muutoin olisin siivonnut eteisen. Äh. No, kipeyden piikkiin menee sotku.

Kuumemittarin kanssa olemme alkaneet elää symbioosissa ja huomaan tietäväni aina jos kuume on yhtään nousussa. Kun palasin terveyskeskuksesta se oli 36,5 ja sitten tunsin että on vähän noussut ja aivan oikein näyttikin 36,8.

Mulla on psykpoli huomenna aamusta. Ajattelin perua sen mutta sitten ajattelin etten perukaan. Se on ollut taustalla vituttamassa ja ties vaikka olisi ollut vastustuskykyäkin laskemassa. Sanon siellä että lukuunottamatta lyhytterapiaa 1998 niin en ole saanut mitään tapaamisista eikä yhtäkään kertaa oloni ole ollut sieltä lähtiessä parempi kuin sinne mennessä ja etteivät kuule mitään mitä sanon vaan uskovat ainoastaan asiakirjatietoja ja "vaikutelmia" mitkä johtavat siihen että itse joudun myöskin alkaa viestiä niiden kautta eli pukeutumaan tahallisesti esim. epäsiististi jos haluan sairaslomaa. Ja että tuollainen on tavallaan kummankin osapuolen älykkyyden aliarvioimista. (Mietin vähän sanonko tuon viimeisimmän sillä tuo on kaksiteräinen miekka). En jaksa kirjoittaa mitään listaa asioista. Tuo on ainoa mitä täytyy muistaa. Voisin sanoa että jos en ole terapiaa saamassa niin kirjoittaisivatko mut ulos koko polilta. Diagnoosikoodi F666 Yleinen vittuuntuminen julkiseen mielenterveyshoitoon - hoidettuna hengenvaarallinen tila!

Kovin sairaana

Miten ikävät ennustukset voivat toteuttaa itsensä? Epäilin ja pelkäsin että saan jonkun kauhean influenssan ennen kahden kuukauden työntekoa että tulee omavastuupäiviä ja nyt sain sellaisen vaikka yleensä pysyn terveenä ja olin näin pahassa flunssassa viimeksi joskus 2002.

Torstaina söin jäämangopaloja jonkun oudon mielijohteen vuoksi. Mangot alkoivat pyöriä vatsassa ja oksensin ne eikä sitten mikään pysynyt sisällä. Päätin jättää syömisen sikseen. Eilen pukeuduin reilusti ja kävin manskulta hakemassa yskänlääkettä, vahvaa anisviinaa höyryhengitykseen sekä bakteereja tappamaan ja limsoja. Kuumeeni ei kuitenkaan tykännyt tuosta reippailusta vaan on ollut nousussa. Kun palasin reissulta se oli vain 37,1 mutta nyt 38,4. Yskänlääke lopetti kyllä köhän ja anisviina rauhoitti vatsan (otin vaan pari huikkaa kuumaan veteen sekoitettuna) mutta kuume tosiaan aika kova. OLen niitä ihmisiä jotka ovat sairaita jo 37-asteen kuumeesta.

Vein puhelimen huoltoon eikä minulla tosiaan ole puhelintakaan käytössä nyt vaikka tarvisin sen töihin ilmoittamisen, perumisten ym. vuoksi. Täytyy pyytää äitiä soittelemaan ma-aamuna.

Luen Stephen Kingin Tukikohtaa joka siis kertoo armeijan kehittämästä tappavasta flunssasta. En tiennyt aloittaessani kirjan aihetta.Päivystykseen kaiketi maanantaina.

Olin tosi kipeä. Heräsin lihaskipuihin ja kuumeeseen (ehkä 38-39 astetta) sekä päänsärkyyn yhden jälkeen yöllä. Ihan horkassa - laitoin päälleni kahdet paidat, housut sekä Jäähallin kirppikseltä ostamani harmaan puuvillaisen (verkkarikangasta) haalarin, sukat, villasukat ja kaksi peittoa ja silti palelin. Olin vakuuttunut saaneeni influenssan. Valvoin koko yön. Aamulla otin buranan kuumetta laskemaan ja se veikin voinnin paljon paremmaksi että sain nukuttua. Olisi ehkä pitänyt ottaa jo yhdeltä mutta sanotaan että kuume auttaa vastustuskykyä taistelemaan sairautta vastaan. En luonnollisestikaan päässyt töihin - olisin pyörtynyt jo matkalla bussipysäkille. (Oli kyllä mielessä jos menisin duuniin "näyttäytymään" että näkevät kuinka kipeä olen että muut joutuvat sanomaan "Mene kotiin trisse - olet liian kipeä töihin ja tartutusvaarakin on" mutta en ollut vakuuttunut selviäväni työmatkasta)

Olen juonut mielettömästi. Toispa joku jaffaa ja jotain lidlin kivennäisvettä. Nyt olo on vähän parempi vaikka helvetillinen päänsärky joka iskee aina kuumeen ylittäessä 37,5. Uskon että pääsen töihin maanantaina - perjantainhan otin lomapäiväksi. Jos joudun jatkamaan sairaslomaa maanantaina niin perjantai kuittautunee sairaspäiväksi ja saan kolme palkatonta. Tiistaina oltuani työntekijänä 2 kk säädökset muuttuvat lievemmiksi

Kirjoittakaa jotain...

Kieltäydyn tarjouksesta. En pysty. Repeän liitoksistani jo nyt. Lisäksi kaiken muun päälle olen saanut työpaikalta jonkun pöpön. Yskä lähtee keuhkoista asti. Onneksi siellä on ehkä muitakin kipeitä kun on virkayskää liikkeellä. Tämä kipeä pyrkii töihin vaikka viimeisillä voimillaan kun olisi palkatonta sairaslomaa huominen.

Tuolla työpaikalla on hauskoja tahattoman koomisia juttuja kuten tänään vuoden 2015 kalenterin (suomalaisia luontokuvia) kääntely ja pällistely ja miettiminen mitkä niistä ovat Vuosaaresta ja mitkä Lapista ruska-aikaan sekä huonokuntoisen leimasimen pyörittelyä isossa porukassa. Sanoin siitä leimasimesta että se leimasin on "kulunut" tms. eikä niin että se mustetyyny olisi kuivunut sillä leimasin jätti leimaamatta aina vasemman sivun. No, kukas minua olisi kuunnellut ja ohjaaja laittoi mietintään uuden leimasinmustetyynyn hommaamisen. Rouva alkoi puhua uudestaan uudesta mustetyynystä mutta sanoin että ohjaaja taisi jo tilata sellaisen. Kunnes Jeppe - nuorin ja matalistatuksisin tyyppi - huomasi että leimasin on itse asiassa vääntynyt eikä siksi leimaa kunnolla. Tästäkin saatiin jutunjuurta. Jotenkin hellyttävää eskarikerhomeininkiä välillä...

Mua vituttaa kaikki, tosi syvästi nyt. Inhoan Facebookia ja tyhmää "jees-man!"-mielisyyttä siellä. Hammas lohkesi ja menen nyt Malminkartanoon korjauttamaan sen torstaina klo 15.15 sillä se maksaisi julkisella saman mutta tuolloin saan kellokorttiin vain yhden miinustunnin kun taas julkisella menisi koko päivä jonottamiseen. Lupaan sitten työkaverilleni että voin olla viiteen asti ens maanantain ja tiistain kun en voi olla nyt torstaina vaikka sovittiin. Tänään olin viiteen ja kävin Tigerissa kotimatkalla ostamassa lakritsinjuurta, olin kotona 18.20 ja makailin väsymystäni vaan sängyssä kahdeksaan. Siinä minun so called life :o( Nyt en tiedä otinko Doxalit enkä uskalla ottaa toisia jos otinkin kun siihen annokseen voi kuolla. No, hampaan paikkauksen jälkeen ehdin pelaamaan bridgeä jos haluan. En oo saanut lehtipalkkiotani kun urpot kadottivat verokorttini. Ois tehnyt mieli kirjoittaa siihen meiliin pari valittua sanaa... no, mä pyydän kaiketi lähettämään uuden vaikka sellaisen saaminen ainakin ennen maksoi 10 euroa (kiva summa 60 euron lehtipalkkiosta). Kysyi muistanko mikä veroprosenttini oli. Mitä se vesipää tekee sillä tiedolla jos se kortti on hukassa?! Sen jälkeen kun se nainen tuli sinne Helmitalolle sijaiseksi on kaikki ollut päin helvettiä!

APUA!

Voi ei, tuo lähiesimies sanoi tuossa ohimennen "Mun pitäis tuon Trissen kanssa puhua siitä jos se alkaisi tekemään 100% työtä". Onneksi Kelasta soittivat samaan aikaan häirikköpuhelun ja asia jäi sikseen. Sanoin että mietin asiaa. Hyvää: työpanokseeni ollaan kai tyytyväisiä saikutteluista huolimatta. Huonoa: EN JAKSA! Tunti enemmän. Reilu kymppi päivässä enemmän. Verokortit kaikki uusiksi ym. Noloa vaan kieltäytyä mutta ilmeisesti ei näy että oon äärirajoilla. 85% riittää mulle ja on liikaakin. Asennettani kuvaa jotenkin vanha sanonta "Asialliset hommat hoidetaan asiallisesti - muuten ollaan kuin Ellun kanat". Työssä pysyn kasassa mutta muilla alueilla oireilen. Kai voin vain sanoa että aikani ei riitä, kärsin unettomuudesta tms. Mitä ihmettä keksin kieltäytymisen perusteeksi?!

Aloin jo miettiä pitäiskö suostua mutta 7.45 h päivittäisellä työajalla keskimääräinen elämäni olisi: Herätys 7.30 - töihin 7.50 - työssä 8.40-16.25 - kotiinpääsy 17.20. Yhtään tuota lyhyempi työaika jonain päivänä pitäisi kompensoida pidemmällä työajalla toisena päivänä. Ei olisi elämää. Nyt sentään sain perjantain vapaapäiväksi ja samalla oli tullut kaksi käyttämätöntä vapaapäivää lisää eli ilmeisesti sairauslomilta kertyi vapaita mutta ne jouduttiin laittamaan erikseen järjestelmään ja pomo käsitteli ne samalla kun lomahakemukseni.

Iso rahahan tuo kymppi sinänsä olisi - saahan sillä päivän ruuat mutta en jaksa. Eikä minun tarvitse varmastikaan perustella asiaa sen kummemmin - sanon "ei sovi elämäntilanteeseeni" tms. ja se siitä. Kun teen töitä olen aika tehokas ja loruilen selvästi muita vähemmän kahvihuoneessa. Kuitenkaan ei olo tunnu yhtään ulkopuoliselta. Helkatti kun olisi 20 min lyhyemmät työmatkat niin tilanne olisi totaalisesti toinen! Tänään tulin töihin keskustan kautta testaten kauan työmatkaan siten menee mutta meni lähes tunti kun bussilinjalla 40-45 min ettei se kannata.

Asiasta toiseen - jos palaan palstalle niin pinjan on turha pyrkiä ystäväkseni. Veikkaampa että yrittää mutta muistan kyllä että minut vaikeana hetkenä "hylkäsi".

Väsynyt olo. Jaksan miettiä vaan työtä ja nukkumista. Käyn kai nukkumaan. Asiakkaiden kanssa jaksan olla kärsivällinen vaikka tänäänkin oli yks veemäinen tapaus. Sitten olin raadissa. En jaksa kirjoittaa. En kiinnosta ketään. Väsyttää.

Tappelua äidin kanssa

Puhelimessa puhuttiin tunti ja mua alkoi jälkikäteen vituttaa joutavat elämänohjeet itsestäänselvistä asioista ja pessimismi ja lannistaminen kun kaipaisin enemmän rohkaisua. Soitin takaisin ärtyneenä ja sitten nukuin stelloilla neljä tuntia. Sinä aikana äiti oli lähettänyt varmaan viisi meiliä ja tekstarin "Olen sairaalassa". Soitin sitten että sori kun nukuin että oletko oikeasti nyt jossain sairaalassa? "En kun kerjäsin vaan sääliä!" itki puhelimessa.

Hänellä on kuulemma kauhea syyllisyys kaikesta ja mitä ihmettelen niin ei minusta jotain objektikonstanssia. Aina kuvittelee että häntä tahallaan kiusaan ja olen vastaamatta johonkin puheluun tai meiliin tahallaan julmuuttani kun en oikeasti vaan ole joka hetki puhelimen tai edes netin päässä.

Turhanpäiväistä. Kummallekin tuli paha mieli. Menin sitten yöleffaan katsomaan Annabellen että lauantaista jäisi jotain hyvääkin mieleen. Yritän herätä jäähallin kirppikselle. Herättelen itseäni näin viikonloppuisinkin aikaisin mutta olen toisaalta nukkunut päiväunia eilen ja tänään ja toivottavasti huomennakin. Olisi pitänyt yrittää niellä kiukku ja tehdä vaikka pitkä kävelylenkki. Ei ois tullut tälläistä turhaa kun kaikesta minuun liittyvästä hyppii seinille pyytäen anteeksi olemassa oloaan ja kaikkea kun kyse oli vaan siitä että mua vähän ärsytti. Ei kuolemanvakava-asia kenellekään.

Meillä oli eilen koulutuspäivä

Ihan kivaa koulutusta. Kaikki muu oli mielenkiintoista paitsi kun talon edustaja tuli kertomaan talon historiasta 45 min luennon niin se pitkästytti mua tavattomasti. Selasin salaa Facebookia kännykällä. Sitten oli erilaisia päätöksiä jotka tehtiin paikanpäällä keskustelun perusteella. Ja ruuat tietty. Kalakeitto oli hyvää - juurespihvit ja salaattibuffet heikompaa. Sikaa en maistanut.

Periaatteessa mä voisin saada jalkani oven väliin ja yrittää saada jatkoa kun 6 kk on ohi. Joko tuossa työtehtävässä taikka toisessa. Muutoinhan kaikki on mennyt erinomaisesti mutta saikkupäiviä on kertynyt. Mulle optimaallinen olisi 7h ma-to eli nelipäiväinen viikko. Parhaassa tapauksessa asumistuen muutos kompensoisi menetetyn 7 h työtunnit. Paitsi nythän asumistukeni valitus on sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa eikä kukaan tiedä kauan niiltä päätös kestää. Mun pitäisi ottaa lautakuntaan yhteyttä kun pääpointtini valituksessa on että lokakuulta en saanut täyttä palkkaa että näkeekö ne sen Kelan tiedoista vai pitääkö toimittaa maksukuitti. Nimittäin en ole saanut palkanmaksukuittia - se pitää ilmeisesti pyytää erikseen.

Jessus että olin väsynyt toissapäivänä ja eilen. Katsoin Walking deadin neloskauden loppuun. Se Lizzie-homma oli tosi ovela ja vaikuttava. Siitä ne olisivat voineet repiä iloa vähän enemmän. Olipa pettymys kun vikalla levyllä ei ollutkaan enää mitään jaksoja vaan pelkkiä ekstroja :( No, viikolla Fox näyttää vitoskautta. Selvitin jo että kutosta suunnitellaan/tehdään parhaillaan. PItäisikö mun alkaa katsoa Viaplayltä sarja toiseen kertaan alusta asti? Monet jutut katsoisi eri silmällä kun tietää mihin mikin johtaa. Oon Walking dead -addikti!

Kotona ja samantien takaisin kauppaan..

sillä unohdin väsymystämi ekalla kauppareissullani ostamani ostokset sinne ja jäin kaipailemaan erityisesti ostosten mietoja alkoholijuomia. Kotona oli kyllä avaamaton pullo karahvivalkoviiniäkin mutta kaipasin lonkeroa. No, sainpa vähän liikuntaa.

Teinkin 8,5 tuntisen päivän joten ihmekö tuo että olen väsynyt. Työaikanihan periaatteessa on 6 h 40 min mutta kerään plussaa sillä tarvin niitä joululomalla ja tässä on raati sekä hoitoneuvottelu joihin uppoaa tunteja. Mietin tuota raatia kannattaako mennä edes sinne mutta kun laskin tuntipalkkaani niin kannattaa se kuitenkin. Varsinkin kun joulukuussa ei sitten tarvi mennä. Kiva tuntipalkka tulee kahta tuntia kohden. (Hoitoneuvottelu on hankalammin päätettävissä oleva)

Nyt jätin lapun että tulen huomenna vasta klo 10-11 sillä olen univelassa. Perjantaina on meillä koulutus ja se on mitä mukavinta vaihtelua sisältäen ilmaiset ruokailut paitsi että se alkaa klo 9 ja Reittioppaan optimistisen skenaarion mukaan minulla menee matkoihin 1 h 5 min. Niinpä joudun varaamaan 1,5 tuntia sillä en tunne paikkaa ja saatan hyvin eksyä. Tulostin kyllä kartan jo - metroasemalta pitäisi olla seitsemän minuutin matka paikalle mutta kuten tiedettyä niin saatan lähteä väärään suuntaan ja löytää itseni seitsemässä minuutissa jostain Vantaan korvesta, joutua susien armoille ja kuolla nälkään (varsinkin nykyisen ruokahalun määrän huomioiden).

Huonoon suuntavaistooni liittyy niin massiivinen hätä, vitutus ja häpeä etten koskaan oikein pysty keskittymään ja painamaan mieleeni tuttujakaan paikkoja. Minulle ei ole vieläkään valjennut se että kun Sörnäisissä on Helsinginkatu ja Hämeentie jotka muodostavat kolmen kadun kokonaisuuden että mikä niistä kolmesta on se Hämeentie. Se vaan ylittää aivokapasiteettini että yhden kadun sijasta on kaksi jotka muodostavat Y:n muotoisen kokonaisuuden.

Haluan kyllä päästä sinne koulutukseen juttelemaan työkaverien kanssa kun työni on aika yksitoikkoista ja myöskin negatiivispainotteista. Nuo ulkomaalaiset varsinkaan eivät ymmärrä mitään mitä heille sanoo. Yksi venäläinen mummo kävi paikalla jo tuttuna kasvona. Hän ei puhunut suomea joten näytti papereitaan ja pyysi minua puhumaan puhelimessa suomalaistuneen tyttärensä kanssa joka puhkui oikein kiukkua että ikäihmisiä pitää pystyä opastamaan paremmin asioissa kun he ovat niin hitaita etteivät tajua asioita aivan heti. Olin mennyt itse tekemään vielä tuossa yhden virheen että olin viimeksi sanonut asian väärin että kyse olisi ollut pienemmästä rahasummasta että sikälikin kyllä ymmärsin tyttären ärtymyksen - sanoinkin että se oli minun virheeni kyllä edellisellä kerralla että sanoin väärin. Kylläpä hän siitä vähän rauhottui kun annoin ylimmän johtajan spostitiedot jonne tehdä reklamaatioita.

Toinen ulkomaalainen pariskunta kävi näyttämässä laskua ja sain vääntää rautalangasta että miksi sen maksamisen vaatiminen on ihan reilua. Selityksen jälkeen sanoivat "Okei, mutta tällä kertaa tämän laskun voi varmaan heittää roskiin ja jättää maksamatta?" What can you do? :-o Hauskinta oli kuitenkin kun ihan suomalainen nainen ja ulospäin fiksunkin oloinen tuli kysymään minulta varttia vaille työajan loppua tiivistettynä sitä että minkälainen kännykkä hänellä itsellään on käytössä ja onnistui vielä epäsuorasti syyllistää minua siitä kun en tiennyt sitä. Sanoin että käytän itse vain Samsungin Androideja (ja halvimpia olemassaolevia malleja olisin voinut lisätä) enkä tiedä kyllä mitään hienoista isoista älykännyköistä. Ja että töissä on kyllä 25v poikia jotka saattaisivat tietää tekniikasta enemmän mutta he ovat lähteneet jo kotiin. Mutta ei - heti olisi pitänyt tietää. Ilmeisesti kellekään ei tule mieleen että jos minulla olisi valtuuksia antaa satojen eurojen velkoja anteeksi silmääni räpäyttämällä ja tietäisin ihan kaiken tekniikan viime trendeistä niin tuskin istuisin sen kämäisen tiskin toisella puolella vaan minulla olisi vähintään hienompi työhuone. Hmm?

Mutta sain kehujakin sillä tuo meidän pisteen pomo puhui puhelimessa jonkun kanssa ja sanoi "Hyvin on mennyt. No se kävi juuri tuossa. Joo... ja se on semmoinen... hoitava. Siis ei häslää ja höslää vaan hoitaa asiat". Mietin puhuuko se minusta sillä olin juuri käynyt siinä eikä hänen huoneessaan ollut pitkään aikaan ketään muuta kyllä käynytkään. Ja ne jotka aamupäivällä olivat mahdollisesti käyneet olivat kyllä eri asemassa että minusta kyllä hän epäilemättä puhui. Ja olen sellainen intensiivinen ja rauhallinen otteissani. Sain sen perjantain mapitushössäkänkin tehtyä tosi nopeasti koska se oli niin veemäinen jobi että halusin siitä vaan eroon mahdollisimman pikaisesti.

(Tuo samainen esimies kyllä eilen huomautti niistä pöydälle jääneistä astioista ja tänään sanoi että häntä kyllä palelisi olla jos selkä on yhtään paljaana ja että hänellä itsellään on tosi likaiset silmälasit mitkä tulkitsin tarkoittavan että jos on ylipainoinen niin kannattaisi ehkä pitää päällä pidempiä paitoja ja silmälasitkin voisi pestä useammin. Nimittäin hänen silmälasinsa ihan kiilsivät puhtauttaan kun taas minulla oli likaiset lasit. Paidassa itseänikin vähän haittaa se että se jää hieman - siis hyvin hieman - lyhyeksi mutta tykkään siitä paljon. Jos olisi toppi alla niin paita nousisi entisestään. Jo huoneessa käydessä ihmettelin kun hän jotenkin katsoi paitani etumusta ja mietin että printtikuvioko huomion veti puoleensa vaiko onko se jotenkin likainen (ja tarkistin ettei ollut). Me masentuneet olemme tunnetusti mestareita huomaamaan vivahteita ja torjunnan eleitä. Siitä oli tutkimuskin. Mutta sama tykkääkö paidasta kunhan ei ole työstä valittamista)

Oon niin väsynyt

Olen eristettynä palstastakin vaikkei siellä mitään kiinnostavaa olekaan. Saisin kuitenkin pinjan todennäköisesti lepytettyä jos saisin kirjoitella siellä. Nyt en saa - ei johtuen tauluista vaan siitä etten silloin yhtenä aamuna poistanut sitä yhtä uhmaviestiäni.

Mua väsyttää vaan niin. Mä istun täällä viiteen ja sit kello on kuusi kun oon kotona. Ehdin olla kotona kaikenkaikkiaan noin kaksi tuntia ennen nukkumaan menoon valmistautumista. Miksiköhän en ole tämän työkykyisempi? Masennus ei ole niin paha eikä ahdistus mutta koko ajan olen äärirajoillani kuten nuo ylireagoinnitkin kertoo. Ihmettelen miksi. Onko masennus koteloitunut vai olenko ylipäänsä vähäenerginen ihminen? Saatan olla vähäenerginen sillä opintoaikanakaan en jaksanut käydä kuin suunnilleen kahdella luennolla viikossa. Vähäenergisyys tekee ihmisestä aika tehokkaan toisaalta. Sain kyllä aika helpolla ne opintoviikot. Ikinä ei opintoaikoina joutunut sillä tavalla rajoilleni kuin työnhaussa ja töissä (vaikkei oo tekemistäkään). Muistan kun työkkärin joku ammatinvalintapsykologi sanoi 2006 opintorekisteriotteeni nähdessään säälivästi "harmi jos et valmitu ja kaikki tämä työ menee hukkaan!". En sanonut siihen mitään sillä se satutti ja myöskin mulle tuli mieleen sanoa "Mihinkään siihen ei ole joutunut näkemään niin paljon vaivannäköä kuin (sangen onnettomaan) työelämääni ja työnhakuun!" ja se olisi kuulostanut ylimieliseltä sekä hassulta. Sikäli jos yrittäisin ottaa itseäni niskasta kiinni niin täältä päästyäni voisin löytää keinoja saada sama summa palkkaa jos tekisin päämäärätietoisesti työnhakua ja etätöitä neljä tuntia per arkipäivä kotoa käsin. En tiedä mistä vaan repisin sen päämäärätietoisuuden.

Psykpolilla jos kerron väsymyksestäni niin sanovat vaan säälivästi että ehkä tämä työ on mulle liian rankkaa ja pitäisi hakeutua mielummin klubitalolle. Eivät tajua että se klubitalo väsyttäisi mua vielä enemmän. Ainoa mikä tässä työssä ei väsytä on työnteko! Sitten jos joutuisin jonnekin taantuneiden skitsofrenikkojen joukkoon istumaan vielä heti kahdeksalta ilman aamuliukumaa niin sit vasta olisin lataamokamaa ja kun lataamossahan niitä on vielä enemmän niin en pääsisi varmaan ikinä pois! Mulla on kavereita jotka pääsee kuntoutustuelle eikä niitä pakoteta mihinkään älyttömään "kuntoutumisen" nimissä mutta ilmeisesti mä olen tehnyt jonkun rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Työ on siis ok mutta työpäivä ON LIIAN PITKÄ MULLE!

Mahtaakohan se hoitokokous olla hyvä idea? Mitä jos alan sielläkin hajoitella tauluja? Meinasin jo viimeksi käydä sen psykiatrin kurkkuun kiinni kun se ei suostunut ymmärtämään että keväällä en ollut käynyt kuntoutustutkimusta vaan kuntoutuskurssin. Ne kyllä soittaisivat poliisin jos niin tekisin...

Vesijumpan kautta töistä kotiin ja ehdin jo puoli seitsemäksi tänne. Tuo sairauslomalta palannut esimies kutsui minut huoneeseensa ja ajattelin että nytkö saan potkut kun kokemusten mukaan tuollaiset esimiesten kutsut harvoin mitään ilouutisia ovat. Mutta se sanoi vain että voisinko töistä lähtiessäni aina siivota pöytäni ja viedä lusikat ym. keittiöön. No, siihen oli jäänyt yksi juomalasi, yksi lusikka ja yksi muovinen skyr-lusikka. Ei mitään hirveää kaaosta kuitenkaan. Lupasin yrittää kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Luulen kyllä ettei se vaan pidä minusta ihmisenä kun en istu siellä kahvipöydässä, olen ollut sairaslomilla ym.

No, ainakin asiakaspalvelu sujuu. Tullut enemmän viestiä tuolta johtavammalta henkilöltä - joka kuulee käytännössä kaikki puhelumme - että ollaan liiankin kilttejä ja kuunnellaan noita valituksia että voitaisiin antaa reklamaatio-osoite ja lopettaa puhelut lyhyeen. Se on joskus vaikeaa. Ja nyt muistin että yhden naisen asia jäi multa tekemättä. Olin puhelimessa, kävin niitä sähköposteja läpi ja olin yksin kun ohjaaja oli huitelemassa ja sitten kun hän vihdoin tuli niin pääsin ruokatunnille ja tuo juttu unohtui. Ei se ole mikään kuolemanvakava mutta ihminen oli sympaattinen. Yritän kaivella aamulla jos löydän jostain hänen tietonsa vaikka tuskin hän mitään lievennyksiä saa. Kaiketi pitää yrittää lopettaa tuo puhelinterapeutin työ ja ryhtyä armottoman kovaksi ;o) Alussa olin tiukempi ja sitten aloin lipsua ja kuunnella niitä selityksiä ja lähetellä ylemmille liikaakin postia asiakkaiden selityksistä.

Menetin jo toisen Facebook-kaverin päivän sisään. Tyttö jonka kanssa tapaamista ollaan sovittu deitti-netin kautta yli kuukausi. Ensin perui kaksi kirpparitapaamista (toisen kerran olin kyllä itse Aurorassa siitä viiltelystä etten olisi itsekään päässyt) ja ei voinut lähteä mihinkään sisätiloihin kahville, pizzalle tms kun on jotain paniikkia. Ehdotti kävelyä. Sanoin etten keskustassa jaksaisi kävellä kun se on niin rasittavaa yrittää jutella jonkun uuden tuttavuuden kanssa ja väistellä samaan aikaan ihmisiä oikealle ja vasemmalle. Kysyin voisko tulla sitten kävelemään tuonne työpaikkani lähelle. No, se oli hänelle liian kaukana. Kysyi kävisikö Haaga tai Kaivari. Sanoin että kun tuun töistä kotiin niin oon sellaisessa tilassa että haluan *kotiin* enkä enää pysty lähtemään kävelemään täällä ja kaivariin mulla taas on älyttömät matkat. Joutuisin menemään töistä keskustaan, sieltä kaivariin, sieltä keskustaan ja sieltä kotiin. Sitten keksin mielestäni loistavan ratkaisun että voisko hän tulla kenties joku ilta tuohon pihakeinuun istumaan. Se on lähellä, ei oo sisätiloissa, eikä tarvi väistellä ihmisiä, eikä vielä oo niin kylmäkään etteikö voisi istua ulkona. No sekään ei sopinut ja multa alkoi hermot mennä. Sanoin että alkaa vähän vaikuttaa siltä ettet haluakaan tavata ja olisin poistanut itse hänet fb-kavereistani mutta hän ehti ensin kun "ollaan niin erilaisia ihmisiä". No, ehkäpä hän löytää vielä joku päivä jonkun samanmielisen joka jaksaa ravata hänen kanssaan pari tuntia illassa tuota Haagan ja Kivihaan välistä siltaa edestakas hullun kiilto silmissään...

Näemmä Pinja on poistanut Facebook-kavereistaan. Tauluepisodi kai taustalla. Toivon vielä että saisin hänet lepytettyä ja että voisimme sovitusti nähdä kun hän tulee Helsinkiin käymään. Parasta varmaan antaa asian hautua kaikessa rauhassa ja olla painostamatta. Pidän pinjasta kovin. Enkä ole tehnyt tuota minkä tein koskaan aiemmin ja tuskin tulen tekemäänkään. Siinä oli taustalla niin paljon kaikkea mitä ei pysty selittämäänkään.

Väsyttää

Duunissa. Vielä puolisen tuntia. Pienestä kiinni että pääsin ees bussiin aamulla. Luulin että matkakortti vanhenee tänään mutta se vanhenikin eilen. Saldoa kortilla oli vain euron ja kukkarossa käteistä 50 senttiä. Sanoin etten yksinkertaisesti pysty maksamaan. Kuski sanoi "no jää jos haluat - mutta omalla vastuulla". Yritän nyt takoa päähäni että muistan mennä R-kioskille ostamaan uuden matkakortin enkä hyppää mihinkään sellaiseen matkavälineeseen jossa sen "oman vastuun" riski on huomattavasti suurempi kuin bussiliikenteessä...

Kiva päivä töissä. Asiakaspalvelu on ihan mukavaa. Mietin menisinkö yhteen ketjuun mainostamaan blogiani vai saanko sieltä vain häirikköjä riesakseni. Huomenna psykpolin tyypit tulee halveksimaan asuntoni kuntoa. Olen jotenkin yleisvihainen ja vittuuntunut kaikkeen psykpoliin liittyvään että pelkään että diagnoositkin tässä pahenee vuosi vuodelta ihan jo pelkästään sen vuoksi että asenteestani alkaa tulla koko ajan ärtyisämpää. Ajattelin ihan että jos kysyvät miksi en oo jaksanut töissä (nuo lukuisat sairauslomapäivät) ja miksen jaksa kotona siivota niin ensin sanon pokkana "Koska avaruusoliot kidnappasivat minut juuri!". Sitten kun alkavat innoissaan kelaamaan että nyt sillä on psykoosi niin jatkan kuivasti "Vitsi, vitsi. Ei kun totta puhuen luulen että sillä on jotain yhteyttä tähän kymmeniä vuosia sairastamaani masennukseen...". Kusipäät.

Tuli vähän shoppailtua

jäähallin kirppiksellä. Beessi neuletakki (euron), marjapuuron värinen neule (50 senttiä), harmaa oloasuhaalari (euron), mustat uudet verkkarit (4 euroa). Kaikki vaatteet onnistuivat - aivan sopivia vaikka mututuntumalta piti arvioida! Mulla jäi neuleita Lappeenrantaan ettei täällä niitä paljon olekaan talvea varten. Sitten marimekon kangaslokerikko jonka voi ripustaa seinälle (1,5 euroa), pöytäliina (2 euroa), kaulaliina (2 euroa), puolen litran urheiluvesipullo/shaker (50 senttiä) ja William Faulknerin "Kartano" (euron) ja uusi näppis (3 euroa). Sekä viimeisimpänä muttei vähäisimpänä - ja yhtä kalliina kuin edelliset yhteensä - uudet pitkävartiset ruskeavalkoiset villasukat (15 euroa). Olen himoinnut pitkävartisia villasukkia pitkään ja niistä yleensä pyydetään n. 30-35 euroa joten koen tehneeni hyvät kaupat. Vähänhän tuo ostelu meni ehkä lapasesta - vai villasukasta? - mutta kaikki olivat tarpeellisia paitsi ehkä tuo kaulahuivi.

Sitten oltiin vesijuoksemassa M:n kanssa. Tämä on jo toipunut pitkälti kissansa kuolemasta. Eksäni otti kissasta paljon kuvia kun vietimme niitä yhteissynttäreitä ja pyysin lähettämään ne M:lle. Tämä oli tosi ilahtunut niistä, olivat kuulemma tosi onnistuneita ja sanoi aikovansa kehystää muutaman.

Minä puolestaan olen täysin toipunut viime maanantain viestien poisto&taulujutusta ja niin on jo äitinikin. Lupasi jopa korjata sen sinisen takin. Sanoi ettei siinä nyt sinänsä ole mitään eroa verrattuna minkään muunkaan vaatteeni korjaamiseen. Myös nuo verkkarit hän saa lyhentää. Mulla ei pysy neula kädessä itselläni kun en ole mikään hienomotoriikan ihmelapsi koskaan ollut. Puhuttiin että onhan äidillänikin ollut tuollaista impulsiivista riehumista. Kerran kun mentiin Imatran kylpylään ja kysyin "Etkö voinut ottaa mukaan edes hoitoainetta?" hän vetäisi sellaiset kierrokset tuosta "edes"-sanasta että huusi mulle pukuhuoneessa puoli tuntia. Ihmiset vaan katselivat vierestä suu auki ja pupillit pelosta laajenneina. Minä itkin automatkan kotiin ja vannoin lähteväni iltajunalla takas Helsinkiin. No, en sitten kuitenkaan lähtenyt kun en ole kovin pitkävihainen. Tuo hoitoaine on ollut meillä sen jälkeen sisäpiirivitsinä. Että se pitää muistaa ottaa uimahalliin mukaan perherauhan säilymisen vuoksi...

Mietin olenko nyt sitten

hirveän vaikea ihminen. Jos mietin menneisyyttäni niin on ollut joitain ystävyyksien katkeamisia muttei varsinaisesti kovin paljon eikä niistäkään usea ole ollut myrskyinen. Vain kolme myrskyisempää nimittäin 1. eka seurustelusuhde 98. Poikakaveri oli teekkari, RUKin käynyt ja hän jos joku sai minut tuntemaan itseni jyrätyksi. Aloin käyttäytyä kuin hemmoteltu kakara - sen myönnän. Sitten oli 2. E josta pidin mutta jonka nähtyäni minun tuli aina selittämättömästi paha olo johtuen siitä kuinka upeasta perheestä hän oli ja kuinka upeita kouluja käynyt (SYK ym.). 3. Ja tietty minh. Se välirikko alkoi siitä shakkipelistä PP:n kanssa mutta ilman peliäkin se olisi kaatunut. En tiedä miksi mutta joku siinä ei toiminut. Myöhemmin minh sanoi tunteneensa pahaa älyllistä alemmuutta minua kohtaan (en kyllä ymmärrä miksi) ja huonoa omaatuntoa siitä että kerran kokeilimme subua yhdessä.

Sitten on kaksi ystävyyttä jotka vain lopahtivat syistä joita en tiedä. Ensin toinen on joitain vuosiakin innostunut ystävyydestä ja sitten menettää mielenkiintonsa. H joka oli tosiaan ensin niin innoissaan että kun istuttiin iltaa ja juotiin yhdessä hän oli täällä aamuun asti ja jouduin sanomaan klo 7-8 että minä alan nyt pahan kerran hyytyä ja voisinko päästä nukkumaan. Mutta myöhemmin alkoi tehdä ohareita ym. miksi poistin hänet ystävyyslistalta. Ja K jota tapasin selvinpäin ja kävimme usein uimassa yhdessä taikka kiertelemässä Uffeja. Hänellä oli kinkkinen elämänsuhdetilanne jota en ala tässä kertomaan joka vei hänen energiansa aika täysin. Koska hänen perheensä ei tiennyt asiasta olin luultavasti ainoa jolle hän pystyi puhumaan. Meitä yhdisti sekin että hän oli myös opiskellut yliopistossa yli 200 ov, oli kriittinen ja aika helvetin vittuuntunut psykpolin hoitoon.

Kuitenkin hän ensin oli hirveän innostunut ystävyydestämme ja olisi halunnut olla tuntikausia yhdessä. Lähetti 14.2 jonkun ystävyysrunon ym kaikkea. Mutta kun ihmissuhdeasia ratkesi ja hän meni naimisiin ja sai lapsen niin minä unohduin täysin. Jäi aika hyväksikäytetty olo. Hänellä oli tapana paisutella pitkälti kuvitteellisia huolia ja asettaa toinen paholaisen asianajajan rooliin - jos yritit vakuuttaa huolen olevan aiheeton oli reaktiona kärttyisät perusteet sille miksi huoli on hyvinkin aiheellinen, jos taas yhdyit paisuttelemaan huolta et ole kovinkaan hyvä ystävä. Viimeksi kun hän soitti ja kertoi hirveistä peloistaan siitä että lapsi huostaanotetaan ja lähdin tuohon leikkiin niin sanoinkin lopulta väsyneenä "Mitä tuo auttaa sinua? Ei tuon pyörittely auta yhtään mitään!". Ajattelen että odottelen nyt siihen että lapsi on joku neljän ennen kuin poistan hänen yhteystietonsa vaikka hän ei olekaan vuosiin pitänyt yhteyttä tai vaivautunut vastaamaan puheluihin tai tekstareihin. Niin tai näin niin en kyllä pysty päätymään muuhun johtopäätökseen kuin että olen tullut vähän henkisesti hyväksikäytetyksi murheiden roskakorin asemaan.

Kyllähän minulla on aiemminkin ollut ongelmia palstoilla. En tiedä miksi niitä sitten on. Koska jossain määrin olen ihan joustavakin ihminen. Ystävyyssuhteissa pystyn joustamaan olkoonkin että hieman useammin minä olen se joka päättää mitä tehdään ja koska. Mutta olen hyvä kuuntelija ja pystyn pitämään salaisuuksia, osaan olla empaattinen jne. Tämän nykyisen kriisipesäkkeen kumuloituminen on jotenkin sidoksissa tuohon työssä käymiseen.

Olen tykännyt käydä töissä ja työpaikalla kaikki ihmiset ovat aivan hirvittävän mukavia. Siellä ei ole ketään kenestä minulla olisi ikävää sanottavaa. Kaikki ollaan keskenämme huomaavaisia ja tervehditään ja jutustellaan. Kukin vuorollaan ostaa kahvipaketit ja kahvimaidot ilman että tarvitsee edes sopia tai laskeskella. Ylempien ja alempien työntekijöiden välillä ei ole sellaista kuilua kuin jossain paikoissa.

Työtehtävät ovat yleensä ottaen mukavia ja sopivan haastavia. Paitsi tuo mapitus tänään oli hivenen perseestä muttei sekään ahdistanut niin paljon kuin olisi voinut. Jos tekisin tuota kolme vuotta niin vajoaisin ehkä johonkin alisuorittajuuden suohon mutta puoleksi vuodeksi haastetta on ihan mukavasti. Asiakaspalvelustakin olen pitänyt. Mutta kaikesta tuosta huolimatta minusta vähän tuntuu kuin olisin vankilassa ja minua harmittaa etten mikään torstai pääse vesijumppaan jonka maksoin (no, tottapuhuen se oli kyllä sossu joka sen maksoi..) enkä pääse mikään torstai bridgeä pelaamaan henkilökohtaiseen kilpailuun. Mutta tsiisus, kävin yhden kerran siellä henkilökohtaisessa tänä vuonna! Sitä ennen kävin pelaamassa joskus 2009.

Tuo saamani rahakaan ei ihan kompensoi menetettyä vapaa-aikaa tai sidosta jonka työpaikka aiheuttaa. En tiedä yritänkö mählätä tuon työpaikan keksimällä kriisejä kriisien perään jotka tekevät minut aina muutamaksi päiväksi työkyvyttömän vai onko työssä käyminen minulle ylipäänsä liian rasittavaa ja stressaavaa niin että vapaa-aikana näkyy lyhytpinnaisuus ja hermojen oleminen pinnassa. Tai onko noilla kahdella asialla edes mitään eroa kun minä olen kyseessä.

Olisihan se kiva ymmärtää mistä kaikesta tässä oikein on kyse. Ehkä kun joustan töissä en enää jaksa vapaa-ajalla ja en pystynyt ottamaan nettikomentoja vastaan. Ylireaktio oli kyllä melkoinen eikä minulle ole sattunut ennen tuollaista. Kun rauhotun en saa kiinni kaaostiloista. Vaikken olisi käyttänyt päihteitä niin minun on vaikea muistaa asioita tarkasti. Vähän kuin olisi toinen ihminen. Voinhan minä yrittää puhua hoitoneuvottelusta jotain tästä kaikesta mutta se on heti aamusta. Pakko, koska myöhäisin ilta-aika olisi ollut klo 14 ja olisin joutunut lähtemään töistä klo 13 ja saamaan tolkuttomasti miinustunteja. Joten minun pitää pitää siellä itseni siinä määrin kasassa että pääsen neuvottelun jälkeen töihin sillä yhteenkään sairaspäivään ei oikein enää ole varaa. Niinpä en voi siellä hillittömästi avautua.

Varasin psykiatrilta jo puhelinajankin ensi viikoksi ja ajattelin kertoa siinä että hoitoneuvottelun pitäisi pysyä positiivisena ja järkevänä etten joudu työkyvyttömäksi sen päätteeksi. Että kaikenlaiset murjottamiset ja mykkäkoulut esim. asuntoni sotkuisuudesta ja muut ala-arvoiset kusettamispelit täytyy hoitaa joku toinen kerta ja joulukuun hoitoneuvottelu ei ole sopiva aika niille. Sen pitää olla rauhallinen, harmoninen ja supportiivinen tilaisuus. Mikäli asia harmittaa heitä liikaa niin voimme varata jo hyvissä ajoin varata huhtikuun kusettamis/vittuilu -hoitoneuvottelun mutta tuo tuleva joulukuun ei ole sopiva aika sellaiselle. Asiaa tietty auttaa sekin etten parhaillaan halua heiltä yhtään mitään. En halua terapiaa (en jaksaisi käydä siellä eikä terapeutilla edes ole ilta-aikoja), en halua saikkua. No, työkykytesteihin olisi kiva päästä mutta niihinkään en voi lähteä niin kauan kun olen töissä. Jos saan siivousapua niin kiva juttu mutta jos en niin sekin on aika samantekevää. Joten kun en ole vaatimassa itselleni mitään hoitoa tai muuta apua niin ehkä se nauvottelukin menee rauhallisemmissa merkeissä kuin viimeksi. Viimeksi olin vaativa asiakas ja sellaisena tietenkin omiaan suivaannuttamaan hoitohenkilöt lähes hermoromahduksen partaalle. Tältä tulevalta hoitoneuvottelulta toivon ainoastaan rauhallisuutta ja sitä ettei älyäni ja arvostelukykyäni aliarvioitaisi aivan hirveän suuressa määrin. Aika näyttää ovatko nämäkin toiveet täysin kohtuuttomia...

Ai että olen väsynyt

Kuin joku rekka olisi ajanut päältä. Hieman raskas viikko kaiketi. Sain mapittaa tylsiä papereita päivän. Sitten tämä henkilö tuli sanomaan kun n. viisi minuuttia katselin Ikean sivuja että voisi näyttää minulle jonkun toisen homman "jos sulla kerran ei ole mitään tekemistä". Ja itse istuu kahvihuoneessa 1,5 tuntia päivästä. Haluisin vaan tälläisen ripustimen http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/70108912/ koska olen nähnyt niitä kirpparilla (en myytävänä vaan tuotteiden esilläpitoa auttamassa). Pitäisi tilata kyllä jotain muutakin sillä muutoin postikulut maksavat enemmän kuin itse tuote.

Ohjaaja kävi vain kääntymässä juuri kun olin kaupassa. Kaikki kuulemma roikkuivat hänen hihassaan kiinni. Hän on nyt pari kertaa sanonut kun on ollut jostain työstä kyse "Etkö muista että sanoin että tee tämä?" (ihan ystävällisesti kyllä) ja on käynyt ilmi että olen kyllä tehnyt sen homman jo silloin aikanaan kun sain mutten voi muistaa joka juttua jonka olen tehtäväkseni saanut kun niitä on paljon. Tietysti jos laittaisin papereihin aina "ok" ja nimikirjaimeni niin tiedettäisiin että se homma on tehty eikä tarvisi tarkistella uudestaan. Joka tapauksessa jos hän vielä sanoo noin niin sanon "Älä oleta ensimmäiseksi ettei sitä työtä ole tehty mistä puhut sillä tietääkseni olen kaikki työtehtäväni tehnyt. En vaan välttämättä aina sekunnissa muista mistä hommasta on kyse kun kaikki on uutta ja työtehtäviä paljon - joudun pakosti välillä kelaamaan pienen hetken". Naurettavaa että satutan tunteeni näin pienestä.

Taidan ottaa torkut.

Väännetään nyt vielä rautalangasta

kun kahville ym. tuntui olevan epäselvää. Meillä ei ole ollut PP:n kanssa mitään sopimusta siitä että viestini tuhottaisiin kokonaan eikä hän antanut minulle edes mitään vihjettä siitä tulisi noin tekemään. Myöhemmin hän vetosi johonkin lokakuun viestiin jossa oli sanonut että jos jatkan huonoa käytöstä niin viestini poistetaan. Mistään en osannut arvioida olevani vielä jollain "koeajalla" tms niin että tuo uhka on kuukausia voimassa. Hän on uhannut viestieni tuhoamisella lukuisia kertoja aiemminkin yleensä aina tilanteissa joissa illalla olen riehunut jostain palstalla ja hän on antanut minun purkautua mutta sanonut että jos jatkan vielä aamulla niin minut poistetaan viesteineen. Tuo uhkaus vaikutti samanlaiselta kuin muutkin vanhat. Eli että on voimassa 2-5 päivää.

Tällä kertaa en käyttäytynyt kovin huonosti. Kieltäydyin poistamasta kahta viestiäni mutten riehunut palstalla saati kieltäytynyt lopettamasta riehumista komentojen jälkeen. Kirjoitin vaan rauhallisesti mitä kirjoitin kun tuntui että haluan pidemmäksi ajaksi pois ja tiesin että siten pääsen. Pyysin lisäaikaa päiväkirjan kopioimiseen - en siksi että olettaisin sitä tuhottavaksi - vaan koska päiväkirjapalstaa ei pääse lukemaan ilman kirjautumistunnusta. Tajusin etten trissenä saa kirjoittaa palstalle enää - ja kunnioitin tuota määräystä - mutta ajattelin että jos saisin olla palstalla pari päivää pidempään kopioimassa sitä päikkäriä koska siinä oli 130 sivua ja kopioiminen oli uuvuttavaa varsinkin kun oli muutenkin heikossa hapessa.

Hän ei edes voinut vastata minulle viestiini jossa pyysin lisäaikaa sanomalla että paitsi ettei anna lisäaikaa niin aikoo poistaa minut viesteineni. Vieläkään en tajua mikä oli se syy miksi minut viesteineni poistettiin. Olen yrittänyt selvittää sitä mutta hän on kiero kuin korkkiruuvi eikä sano mitään. Paras arvaukseni on että tuo pyyntöni saada lisäaikaa jotenkin hämmensi häntä ja hän kuvitteli minun odottavan viestieni tuhoamista. Tai että hän oli jossain mielessä niin harmissaan siitä että oli pakotettu heittämään minut lähes pysyvästi ulos että purki sen minuun. Mutten tiedä. Ties vaikka marsilaiset olisivat pakottaneet hänet tekemään sen - ei mitään hajua syystä!

Järkytyin viestieni poistosta jolle ei ollut mitään järjellistä syytä. Minusta se oli hirvittävä teko eikä sille ollut mitään perusteita. Jos tuntuu että ylireagoin niin joku Mirri tai hilppa voi itse miettiä miltä heistä olisi tuntunut jos tuo olisi tehty heille. Viestien tuhoaminen on aina ollut ylin rangaistuksen muoto enkä ansainnut sitä. Niinpä menin hänen luokseen aikomuksenani tuhota häneltä omaisuutta niin että olisimme sujut ja teinkin sen.

En tämän jälkeen enää jankuta tästä aiheesta mutta purin auki mitä minusta tapahtui.

Mulla on aivan hirveä psykofyysinen tuskatila päällä etten ole varmaan kokenut tälläistä kärsimystä vuoden 2010 jälkeen. Tuntuu kuin joku olisi vetänyt ison viillon ja vetänyt kaikki sisäelimet ulos. Pääsin töihin. Olo nyt ei ole täällä sen huonompi kuin missään muuallakaan. Poistan blogin asetuksista tuon kirjautumisen. Olkaa kilttejä ja kirjoittakaa jotain.

Mulla on niin hirveä olo ollut koko päivän. Ihan kaikesta. Toivon että kuolisin pois. En niinkään voi huonosti vaan minulla on kauhea olo. Noiden ero on esim. siinä että jos voi huonosti ei välttämättä jaksa olla töissä kahdeksaa tuntia. Nyt en olisi meinannut haluta lähteä kotiin. Koen muun muassa morkkista ja syyllisyyttä (sekä ahdistusta, riittämättömyyttä, huonommuutta jne). Ihan kaikkein kauhein olo on siitä että kiusasin äitiäni tällä kaikella - se johtui jossain määrin siitä että soittaessani olin ottanut seitsemän diapamia ja arvostelukykyni oli siksi sumentunut. Mutta minun oli myöskin pakko päästä puhumaan jollekulle järkevälle ihmiselle. Soitin kyllä auttavaan puhelimeenkin mutta nainen siellä osasi siellä ainoastaan kysyä (ja vielä useaan otteeseen) että olenhan muistanut juoda tarpeeksi. Otin vihjeestä vaarin ja kävinkin ostamassa nyt kotimatkalla viskipullon. Heh...

Toiseksi hirvein olo kaikesta muusta - bännistä, viestien menetyksestä, tauluista, saikuttelusta töissä jne. Alunperin kaikki alkoi siitä etten poistanut asiakasviestiä. Sitten kaikki alkoi taas kerran kumuloitua. Ensin kaikki on hyvin ja sitten joku pikku juttu menee vinksalleen ja siitä lähtee joku isompi ongelmakehä. Nyt olen saanut rangaistuksena tälläisen blogin jossa ei saa edes kappalevälejä. No, jos laitan joka toisen kappaleen lainauksena niin se nyt erottaa kappaleet toisistaan.

Rankaisin jo itseäni unohtamalla lompakkoni kauppaan. Se löytyi. Toivottavasti en telo itseäni tai muutoin epähuomiossa tee jotain pahaa virhettä koska minulla on tapana alkaa tehdä kaikkea tuollaista jos oloni on huono itseni suhteen. Toivon että äitinikin olisi tehnyt toisen lapsen niin hänen olisi helpompi kestää se että toisen asiat menee aina vaan pieleen (tai sitten se vaan pahentaisi v-tutustani kun kuulisin aina uudestaan "Aika kumma juttu ettei Marilla ei kyllä ikinä ole ollut tälläisiä ongelmia..").

Töihin menemisen jälkeen alkoi tosiaan joku aivan erityinen epävakauden kriisipesäke. Kesäkin oli vähän alakuloinen mutta sellainen epävakaus alkoi töiden alkamisen jälkeen. Onkohan töissä käyminen sitten henkisesti liian raskasta tai liian sitovaa että yritän sabotoida sen. En tiedä.

Kaipa sitten kaikki on taas kerran minun vikani mutta jotenkin jutut alkavat aina kumuloitua jostain pikkuasiasta isompaan päin ettei kierteitä saa rikki. Odotin ihan töihin tullessa että kellokorttini ei toimi. Ihme kyllä minulla on vielä työpaikka. Huumorintajuni on hieman outo mutta kun tulin kotiin bussissa minua alkoi naurattaa hysteerisesti kaksi asiaan liittyvää kommenttia joista toisen esitti pfree ja toisen äitini. "Anteeksi jos olen hieman hidasälyinen mutta missä ne taulut olivat ennen kuin rikoit ne?" (vitsin pointti ettei nopeaälyisempikään asiaa voi tajuta ilman hieman tarkempaa tilanneselvitystä) ja "Olivatko ne isoja vai pieniä tauluja?" (Whats the difference, really?!")

Oikeastaan en kaipaa edes koko päiväkirjaani. Oma valintahan se oli että pidin sitä paikassa josta joku toinen voi sen milloin tahansa syystä taikka syyttä poistaa. Blogin pitämiseen liittyy selvempi uhan elementti. Ehkäpä itsekin poistelen täältä viestejä kuukausi kerrallaan. Enemmän kaipaan niitä keskusteluihin kirjoitettuja kommentteja kun tuntui että minun olemassa oloni poistettiin niin vaivattomasti eikä kukaan ole kaivannut tai kysynytkään minusta. Ehkä kaikki vaan vihaavat minua. Mutta on ihan totta että kuka niitä keskusteluja nyt jälkikäteen lukee ja keskustelut käydään siinä hetkessä kerrallaan.

Olen töissä. Olen toistaiseksi saanut pitää työpaikkani. Ahdistaa niin että tuntuu että kuolen - viestieni tuhoaminen, tekoni ja äitini kiusaaminen tällä kaikella ahdistaa.

Heräsin kun nukuin lähes vuorokauden. Lähden kohta töihin. Täytyy laittaa joku toinen takki kun tuo sininen takki repeytyi taulujupakassa. Suostuiskohan äitini korjaamaan sen? Tässä jutussa on vahvasti tragikoomisia elementtejä. Rukoilen että saan pitää tuon työpaikkani. 9 sairaslomapäivää reilussa kuukaudessa. Jos pomo antaa potkut niin pyydän että voidaanko keskustella ja sanon että mulla on ollut henkilökohtainen kriisi mutta se on mennyt ohi. Voi kun se tän kerran katsoisi asiaa sormien läpi.

Äiti: "Tää juttu on tullut nyt tiensä päähän. 90% ikävistä asioista joita meidän perheessä on tapahtunut sen palstan takia. Mä olisin niin onnellinen jos ei ikinä tarvitsisi kuulla siitä palstasta enää mitään. Se on sama juttu kuin mä jankkaisin jostain Niemisestä viisi vuotta... olisit hermoparantolassa siitä! Siinä on kehittynyt joku dynamiikka joka ei muutu siitä miksikään. Sä olet ehkä fiksuimpia siellä ja... jotain. Se on kuin huono avioliitto. Joskus on vaan todettava että juttu ei toimi ja mentävä eteenpäin! Kaikki yrittää sua auttaa ja syytää apua ja rahaa oikealta ja vasemmalta mutta kaikki on ihan turhaa jos sä tuhoat itsesi jonkun palstan takia. Ei tulisi mieleenikään alkaa soitella ja elvyttämään jotain kuollutta mammutin paskaa. Ja se että sä menet toisen asuntoon tuhoamaan omaisuutta. Se on ihan hirveää jos se saa sut sellaiseen tilaan. Tässä on ollut nyt niin vahvat tunnelataukset.Poliisit on sitä varten. Oikeutta ei vaan oteta omiin käsiin! Olen varma että tämä poikii vaan hyviä asioita. En mä usko että sekään on nyt yksinomaan paha. Varmaan väärää tilannearviota. Kukaan ei oo kuitenkaan tässä kuollut - mitä nyt pari taulua mennyt rikki. Mutta jos sä jatkat tuota niin kohta me molemmat tapetaan itsemme. Mullakin on ollut ihan hirveä olo koko päivän. Unohda se perkeleen palsta - en halua kuulla siitä enää ikinä mitään! Satatuhatta meni sairaalakuluihin melkein päivälleen neljä vuotta sitten. Maailma on täynnä palstoja ja tykkäät lukea. Siivoa, tiskaa, näe kavereita ja unohda koko juttu. Toki on eroahdistusta mutta se menee ohi. Tuo kuviot ja dynamiikat ei tuu muuttumaan siitä enää minnekään! Sanoit että oot mua fiksumpi. Se on ihan totta. Käytä nyt sitä fiksuutta ja tajua tämä!"

Tosi paha olo tuosta viestieni tuhoamisesta - ja ehkä myös pois lähdöstä - enkä saa edes tolkkua siitä miksi se tehtiin. Lopetin kirjoittelun heti kun sain viestin etten saa enää kirjoittaa. Kirjoitin vaan että mulla kestää päiväkirjan kopioiminen pidempään koska tässä windows 8:ssa ei ole muistiotoimintoa. Nyt olen paitsi ulosheitetty niin viestini ovat tuhottuja mm. parin vuoden päiväkirja.Olen ottanut tämän tosi raskaasti. En ole syönyt mitään kahteen päivään. Haluisin vaan tietää miksi. Tuskin saan mitään vastausta koskaan. Kostin PP:lle mutta eipä siitä hirveän paljon parempi olo tullut. Soitin äidilleni ja kerroin kaiken niin kuin on. Kysyi että onko tuo työ mulle liian raskasta kun on ollut kriisiä kriisin perään sen jälkeen ja onko tämä joku valtataistelu-juttu. Ja etten ois saanut tehdä mitä tein eikä se jaksaisi kuunnella enää mitään keskusteluryhmästä jonka takia yritin jo kerran tappaa itseni. Ja etten saa ikinä vastausta siihen miksi tuo viestien poisto tehtiin. Ja että onko mahdollista että se tehtiin minun itseni takia. Ei. Se oli kosto mutten tiedä että kosto mistä. Ehkä ei tajuttu kuinka iso juttu tuo minulle on. Kokonaisuutena tämä on tosi ikävä juttu nyt. Hirveä olo. Tässä perkeleen blogissa ei saa kappalevälejä. En tiedä miksi. Olen ollut kaksi päivää pois töistä. Yritän huomenna päästä sinne. Saattaa olla että saan potkut poissaolojen takia. Siinä tapauksessa yritän hakeutua osastolle. Olkaa kilttejä ja kirjoittakaa minulle jotain.