18.3

Olen ollut helvetin ahdistunut. Käytiin Hämeenlinnassa. Kaveri sanoi että olin ollut vähän poissaoleva. Sitten menin eilen kirjoituskurssillemme jossa piti olla opettajan pitämässä luentoa siitä kuinka teksti myydään. Opettaja oli kuitenkin kipeänä ja tilalla oli toinen opettaja joka alkoi pitää luentoa esseen rakenteesta. Varmaan ihan kiinnostavaa mutten ollut yhtään orientoitunut. Pakotin itseni paikalle just etten missaisi tuota myyntijuttua. Kuuntelin essee-hommaa sitten jotain 15 min ja sanoin että sorry, en jaksa nyt - olen ollut kipeänä ja tulin paikalle tuon myyntihomman vuoksi ja menen nyt takaisin kotiin sairastamaan kun sitä ei kerran ole. Ei varmaan parantanut vetäjän fiiliksiä mutten ole vastuussa kaikkien ihmisten tunteista.

Lisäksi olen kadottanut yhden suihkepullon johon olin kiintynyt. Asia on noussut mielessä tragedian tasolle vaikkei se nyt ihan korvaamaton ole - samoja näkyi olevan ainakin Stokkan kempparipuolella n. 17 eurolla ja jossain muualla varmaan halvemmallakin. Se on jäänyt joko Hämeenlinnan bussiin, Kirjasto 10:n tai Työväenopistolle. Bussista ja Työväenopistosta varmaan löytyy mutta jos se on Kirjasto 10:n jäänyt niin sitten se on kyllä goodbye. Luulen ettei sitä enää löydy ja mietin jaksanko kiusata edes itseäni kyselemällä.

Huomenna menen haastattelemaan Asperger-naista tekstiäni varten. Sain juuri kaipaamani haastateltavan tosi helposti. Halusi kysymykset etukäteen. Lähetin jonkun pohjan.

Erittäin raskas kuukausi tämä maaliskuu ollut. Pietariinkin kohta ollaan menossa risteilylle ja täytyisi varmaan minunkin perehtyä asiaan vähän. Kaveri on hoitanut asioiden selvittämisen. Ainakin pitää yhdessä katsoa tuo Pietarin kartta ja pysäkit jos hän vaikka sairastuu ja yksin joudun suunnistamaan. Ollut jotenkin tosi synkkää ja raskasta ja näköalatonta ja pitäisi varmaan nostaa lääkitystä jota laskin,

14.3

lin eilen kahvittelemassa sossun raadin kundin (kutsutaan vaikka K:ksi) luona. Olin siellä viisi tuntia. Olin ottanut vähän tramaleita ja tenoxeja että sitten alkoi väsyttääkin. Mutta tuo K on todella harvinainen tapaus. Ensinnäkin hän on aivan huippuälykäs - vetäisi jostain testeistä varmaan ihan huippupisteet - sen lisäksi hän on hyvin puhelias ja tosiaan toisin kuin useimmat puheliaat ihmiset puhuu koko ajan asiaa eikä yritä yhtään päteä. Tuon päälle hän on lisäksi todella poikkeuksellisen empaattinen kaveri - varsinkin mieheksi. Voisin melkein ihastua häneen vaikka hän on 11 vuotta minua vanhempi mutta tosiaan se ei näy kun hän näyttää 34-vuotiaalta.

Hän kertoi kaikkea mitä on puuhaillut elämänsä aikana. Ollut eri projekteissa, vapaaehtoistöissä, auttanut ihmisiä, nyt on mukana slovenialaisessa terveystietokehitys-systeemissä. Tietää kaikesta kaiken. Kerran tuli joku juttu jota ei tietänyt. Minä aloin ääneen miettiä miten joku juttu menee - meneekö se yhdellä tavalla vaiko toisella. Siihen K sanoi "Enpä muuten tiedä - tuo pitää ihan selvittää!" Varmaan menikin heti selvittämään sen ja ensi kerralla tietää tuonkin asian.

Hänellä tuntuu olevan monissa asioissa hirveän hyvää tuuria. Saattaa vaikuttaa sekin että on mukava ihminen niin että toiset auttavat häntä vuorostaan mielellään. Asuu n. 50 neliön asunnossa josta maksaa vuokraa vain jotain 400 euroa. Ainoa että hän on nyt pudonnut yhteiskunnan tukien ulkopuolelle ja saa siksi sosiaalitukea. Työttömyysturvaan on kuulemma liian sairas (diabetes) ja sairauspäivärahaan liian terve. Siksei saa kumpaakaan :roll:

Asunto oli hyvin siisti. Siellä oli piano ja sitten elektroninen piano.(Soitti Marseljeesin kun tuli puheeksi). Kirjahylly jossa musiikkikirjoja, vanhoja tietosanakirjoja ja tietokirjoja. Hän puhui alkoholismistaankin avoimesti ja kaikista sekoiluistaan. Nyt on ollut 9 kk raitis.

Mukava tyyppi mutta keskustelukumppanina aika vaativa. Täytyy koko ajan vähän skarpata hänen seurassaan. Sikäli en ehkä jaksaisi pitkiä aikoja vaikka kaverina on kiva. Heitin pallon sitten hänelle kun tuli saattamaan minut bussipysäkille että hän saa puolestaan ehdottaa näkemistä ensi kerralla.

Hänessä on jotain samaa kuin eksässä paitsi ettei ole niin neuroottinen ja vaikeaselitteine

n. Lähetin yhden kirjan väärään osoitteeseen. Tuo moka maksaa minulle jos hyvin käy 8 euroa ja jos huonosti niin 24 euroa (+ ko. kirjan). Myös maksusitoumuksen silmälaseihin olen iloisesti kadottanut. Soitan siitä huomenna ja kerron että olen vähän debiili, tuhoan ja hävitän kaiken millä on minkäännäköistä arvoa ja olenkin jonossa neuropsykologisiin testeihin tarkkaavuusongelman vuoksi. Jos hyvin käy saan uuden. Jos ei niin pitää sitten maksaa ne ite.

Niin, kävin silmälääkärillä tänään. Suvussa glaukoomaa niin siksi. Silmänpaineet olivat normaalit mutta niukinnaukin. 21 oli normaalin yläraja ja mulla oli just 20 ja 21. Silmissä oli jotain pientä ikään liittyvää rappeumamuutosta (tälläiset jutut saa olon tuntumaan tosi vanhaksi :? ) ja jotain toista likinäköisille tyypillistä rappeumaa. Kumpikaan ei kuitenkaan mitenkään vakavaa. Kaipa silmälääkärit löytää noita muutoksia lähes kaikilta potilailta. Paineiden ja muun vuoksi suositteli uusintatarkastusta jo 2-3 vuoden päästä.

8.3

Kohta on lenkkisauna - olen odottanut sitä koko päivän. Olen tosiaan ollut vähän alamaissa. Luulen että se on tuosta kun lopetin Cymbaltan käytön. Kun laskin 80 mg:stä 40 mg:n syksyllä niin en huomannut juuri mitään mutta 40 mg:n lopettaminen tuntui aika tavalla vaikka se tapahtui monen kuukauden ajan suunnitellusti. En tykännyt Cymbaltasta koska se aiheutti ummetusta ja esti tramadolin ym. vaikutuksen ja mielestäni heikensi muistia. Toisaalta on kiva että olen nyt herkkä ja esim. kyynelehdin. Siinä ei ole mitään vikaa mutta toivon että mielialat olisivat kohtuulliset. Saa koko ajan vääntää rasittavien juttujen kanssa. Pyydettyäni sain maksusitoumuksen silmälääkäriin mutta siinä oli niin epämääräinen sanamuoto ettei mikään silmäasema taida ymmärtää millainen tarkastus minulle pitäisi tehdä. No, on pari soittopyyntöä silmäasemille. Pyysin etteivät soita minulle huomenna ennen klo 11 mutta todennäköisestihän sieltä soitetaan heti klo 8.15 - eipä noi aikatoiveet yleensä ketään kiinnosta :roll:

Heräsin jonkun idiootin puheluun tänään. Näin hektistä uniroskaunta jossa kerroin sellaista tarinaa jossa oli pintataso ja syvätaso. Jos tapahtui jotain pintatasolla - esim. joku äiti ei kuullut lastaan niin sitten saattoi olla että neljän ihmisen elämä syvätasolla muuttui niin että joku heistä kuoli. Vähän kuin joku scifi juttu. Olin hikoillut vaatteet märäksi. Nuo tarinankerrontaunet tuntuvat aina aika tyhjänpäiväisiltä. Usein menen johonkin elokuvateatteriin katsomaan jotain leffaa. Ostelen usein irtokarkkeja mukaan. Leffateatteri on usein kovasti kallellaan ja painovoima on silleen viallinen kuin siinä Vekkulan vinossa huoneessa että siellä on tosi pelottava liikkua ja on putoamisen uhka. Jos pääsee istuimelle asti saattaa olla usein ettei näe ruutua jne kaikenlaisia ongelmia. Myös lippujen kanssa on ongelmia - milloin ne ei ole voimassa. Leffat lopetetaan myös kesken aika usein tai vaihtuu toiseksi kesken kaiken. Tai on pitkä odotusaika. Harvemmin edes pääsee mitään sellaista katsomaan mistä olisi oikeasti kiinnostunut.

Nämä tarinankerrontaunet ovat usein tyhjänpäiväisiä paitsi oli sellainen aika voimallinen ja mieleenjäävä tarinankerrontani jossa rakentelin sellaista hämärää egyptiläistä pyramidia ja muistin tappaneeni ihmisen. En kyllä tiedä oliko tuo yksi tai sama uni. Olin kuitenkin vuosia aiemmin tappanut jonkun tyypin ja sitten unohtanut koko jutun ja sitten se palautui uudestaan mieleen. Tunsin ylenkatsetta siitä etteivät poliisit ole saaneet minua kiinni ja liikuin aika varmalla pohjalla kun teosta oli vuosia aikaa ja se oli ollut ihan satunnainen teko niin ettei mikään yhdistänyt minua uhriin. Toisaalta oli pieni pelko olemassa että mahdollista jäädä vielä kiinni. Toisaalta ihmettelin tekoani koska en hyötynyt siitä mitenkään. Tuo oli kumman toden tuntuinen uni. Ehkä koska jo 14-vuotiaana näin unen vastaavasta jutusta että se on päässyt unitotuuden asemaan.

4.3

Sekin vielä. Pitäisi käydä pilkkusäännöt uudestaan läpi. Yksi henkilö vähän lupaili käydä tekstini oikeinkielisyyden läpi jos kirjoitan jonnekin julkaistavaksi. En tiedä ovatko kaikki lehdet absoluuttisen tarkkoja siitä. Mutta oppisin tuosta läpikäymisestä paljon. Joskus osasin kirjoittaa kieliopillisesti virheetöntä tekstiä ja sain laudaturin (tosin vanhan ennen eximian tuloa) ja sitten luovuin mukavuuttani pilkuista ja unohdin kaiken. :(

Kävin teatterissa. Ei yhtään huvittanut lähteä mutta näytelmä oli tosi hauska. http://www.kansallisteatteri.fi/esityks ... tasavalta/ Kohensi mielialaa. Hyvä kun menin. Minulla on parempi olo nyt. Eksä oli tapansa mukaan itsekeskeinen mutta huomioiva.

Menin uudestaan tinderiin. Viimeksi väsyin lopulta ulkomaalaisiin niin paljon etten tykännyt enää yhdestäkään ulkomaalaisesta jolla on tummat piirteet tai ulkomaalainen nimi (viitaten Pohjois/Länsi-Euroopan/Usa:n ulkopuolelle). Perussuomalaiset ovat menettäneet paljon minussa kun liityinkin vihreisiin :roll: Nyt aloin puhtaalta pöydältä ulkomaalaistenkin kanssa. Mutta sama kuvio taas alkoi. Pyytelevät heti kahville tai jonnekin. Suomalaisten kanssa on niin selvää että kumpikin antaa toiselle hajuraon. On tilaa olla. Vastataan jos huvittaa ja kun huvittaa ja mitä huvittaa. Ulkomaalaisten kanssa ei ole yhtään happea. Jos alan käydä kahvilla jokaisen hullun ulkomaalaisen kanssa joka tinderissä on minun koko elämäni menee siihen! Sanoinkin noihin kahvijuttuihin että puhutaan mielummin ensin puhelimessa. Inhoan puhelimessakin puhumista mutta ainakaan siihen ei mene koko päivää ja puhelinkeskustelussa selviää että toinen vaikka pystyy puhumaan englantia edes sillä tasolla että kommunikaatio on edes mahdollista ja vähän henkilökemioistakin. Pitää vaan ennen soittamista muistaa vaihtaa numero salaiseksi...

Tunnen syyllisyyttä siitä että koen ulkomaalaisista näin. Tai enemmän niitä etteivät standardini ole niin korkeat kuin pitäisi. Kuulun sukupolveen joka ei saisi ajatella näin vielä kun olen koulutettukin. Mutta osaavat ne sitten olla tosi rasittavia. En välittäisi niistä kyllä. Kestäisi mielettömän kauan rakentaa mitään yhtään yhteistä maaperää missä on mitään ymmärrystä puolin taikka toisin. Pari kertaa jonkun ulkomaalaisen kanssa on tilanne räjähtänyt ihan käsiin väärinymmärrysten vuoksi. Ei mitenkään vakavasti kyllä. Muistan joskus nuorenakin jossain opiskelijajärjestössä oli joku minua häiritsevä ulkomaalainen joka ei yhtään ymmärtänyt mitään. Yksi suomalainen poika sitten tulkkasi "she is tired and is feeling cold!" kun se yritti ystävällisyyttään ottaa multa takkia pois vastoin tahtoani.

3.3

Kurssilla käsiteltiin minun tekstiäni. Toisena käsiteltävänä tekstinä oli juristin teksti perustuslaista. Juristi aloitti sanoen nukkuneensa monta päivää sairaan huonosti ja pahastunko jos hänen tekstinsä käsitellään ensin ja hän lähtee sitten kotiin nukkumaan? (Koska minä olin lähettänyt omani monta päivää ennen häntä niin minulla olisi kai ollut jonkinlainen periaatteellinen etuajo-oikeus.) Myönnyin hyväntahtoisesti ja sanoin että olen itse nukkunut hyvin. Tänään nukuin ihan klo 14.30 asti joten on varaakin olla jalomielinen. Hän taisi olla häpeissään tekstistäänkin joka saikin aika rankkaa kritiikkiä. Opettaja sanoi että sitä oli työlästä lukea. Aineistoa vaikka millä mitalla mutta maallikolle käsittämätöntä, hankalalukuista jne., täsmälleen samanpituiset lauseet aiheuttavat tykyttävän rytmin. Itse en ollut jaksanut lukea koko tekstiä kun on tässä ollut muutakin ja vaikutti niin raskaalta.

Minun tekstistäni opettaja sanoi että otsikko oli pistänyt häntä silmään ("Ongelmana autismi") että se korostaa ongelma-asiaa vähän liikaa. Myöskin tekstissä oli "hassu rakenne" - että näkyy minun lähteneen kirjoittamaan raporttia lääkäripäiviltä mutta päädyinkin kirjoittamaan tieteellistä tekstiä autismista. Tiesin sen itsekin mutta ajattelin ekan kappaleen olevan aasinsilta itse aiheeseen. Mielettömän kiinnostava aihe kaikkien mielestä ja kiinnostavia asioita kerroin. Monessa kohdassa olisivat kaivanneet lisäselvennyksiä sanotulle - varsinkin kohdassa jossa mainitsin autistien hyötyvän gluteiinin poisjätöstä ravinnosta. Olivat tuosta lauseesta vähän ihmeissään. Sanoin että minulla tuli merkkimäärä vastaan. 10 000 merkkiä ylittyi eikä tuossa mielenterveyslehdessä julkaista yli kolmesivuisia kirjoituksia. Jouduin siksi rajaamaan itseäni. Opettaja tuntui olettavan että puhuin mielenterveysammattilaisten lehdestä enkä potilaiden. En lähtenyt korjaamaan häntä.

Kysyin mitä mieltä ovat itse tekstin laadusta - kehuja kerjäten. Opettaja sanoi ettei siinä nyt ole varsinaisesti vikaa - enemmän tuo rakenteellinen omituisuus pistää silmään. Tekstiä vaivaa ehkä pieni "löysyys" mikä johtuu osin varmaan siitä merkkimääräjutusta. Puuttuu koukkuja. Mutta tekstin rytmi on pääosin hyvä. Yksi tyttö sanoi että häntä ärsytti tapani käyttää "niin"-sanaa että se toistuu ja on turha täytesana. Että voisin lukea tekstin ja käydä jokaisen "niin" -sanan läpi ja miettiä tarvitaanko sitä. Nyt kun luen niin - hmm - ei minusta sitä ole paljon. "Autismin sijasta pitäisikin puhua autismeista, sillä autismihäiriöiden taustalla on niin erilaisia syitä ja niihin liittyvät oireet voivat ilmetä niin eri tavoin" Kyllä minusta niin-sanalla on paikkansa esim. tuossa.

Noh, olin kieltämättä odottanut vähän parempaa palautetta ja enemmän kehuja. Sanoihan opettaja kyllä että rytmi on hyvä. Ja joku sanoi että tosi helppolukuista tekstiä ja että oli jostain lukenut että kappaleen ensimmäisessä lauseessa pitäisi kertoa kappaleen idea ja minulla tuo sääntö toteutuu - eka lause kertoo jutun pointin. Sopivan pituisia kappaleita jne.

Kuulemma jos on julkaissut jossain julkaisussa tekstin niin - okei, ehkä minulla on jotain ongelmia tuon niin-sanan kanssa, pitää kiinnittää asiaan huomiota - missään muualla ei saisi toistaa neljää samaa sanaa peräkkäin tuosta tekstistä tai plagioi itseään. Ja itsensä plagiointi on yhtä suuri synti kuin kenen tahansa muun plagiointi. Joka tapauksessa olen kehittämässä tuota tekstiä siten että etsin jonkun aikuisen autistin haastateltavaksi ja ehkä haastattelen jotakuta lääkäriä joka luennoi tuolla aikuisten autismista. Pitivät ideaa hyvänä.

On harmittanut jo pari päivää etten voi vetää perseitä kun aina seuraavana päivänä on joku meno. Huomenna menen eksäni kanssa teatteriin. Mielummin olisin vetänyt tänään perseet mutta liput on hommattu ja muuta. Huomenna voisin vetää perseet tultuani teatterista sillä lauantaina ei ole mitään mutten tiedä ajaako se asiaa kun kello on varmaan jotain 23 kun pääsen kotiin. Vaikka samalla tavallahan se viina vaikuttaa veti sen sitten mihin aikaan tahansa...

27.2

"Hei Minulla vaihtuikin tekstin aihe, sillä olen yhteen järjestölehteen kirjoittamassa X:stä enkä ehdi tehdä kahta tekstiä. Kirjoitan siis kurssillekin X-aiheesta, Ajattelin lähettää järjestölehteen tekstin ekan version - deadline myös sinne on ensi tiistaina - ja sitten syventää tekstiä kurssilla saamani palautteen avulla ja ehkä lisähaastattelun kautta. Ja lähettää tuon uuden tekstin myöhemmin jonnekin suurempaan julkaisuun. Onko jotain sääntöjä siitä saako samaa tekstiä julkaista eri lehdissä? Kyseessä ei olisi tietenkään täysin sama teksti, mutta osa tekstistä olisi samaa. Järjestölehdessä he eivät piittaa asiasta, mutta voiko se aiheuttaa ongelmia siellä missä sen parannellun version julkaisisin? t. Trisse"

"Aiheen vaihto on ok. Tuo kysymyksesi on hiukan vaikea ja monimutkainen selitettäväksi s-postitse. Voin sivuta asiaa tunnilla, niin muutkin saavat saman tiedon tulevaa varten. Käytäntö nimittäin hiukan vaihtelee ja on tulkinnanvarainen. Nähdään torstaina! T. Marissa Mehr"

21.2

Oltiin seurakunnan leirillä kaksi päivää. Oli kiva reissu. Kaverini koki neljän tunnin retriitin (=hiljaisuus) ahdistavana ja aavemaisena. Surffaili tabletilla netissä vaikkei se siihen kuulunut. Minä pidinkin retriitin melkein kokonaan vaikka olin alunperin ajatellut jättää sen väliin. Sai värittää kopioituja kuvia jostain aikuisten värityskirjasta niin se auttoi. Yksinäinen meditaatiokävely oli hieno elämys. Pappi luki ennen sitä tekstin Vuorisaarnasta joka kosketti minua niin että piti nähdä vaivaa etten olisi oikeasti alkanut itkemään:

"25. "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? 26. Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! 27. Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? 28. "Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. 29. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. 30. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! 31. "Älkää siis murehtiko: 'Mitä me nyt syömme?' tai 'Mitä me juomme?' tai 'Mistä me saamme vaatteet?' 32. Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. 33. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. 34. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Todella hieno teksti vaikken olekaan mikään uskovainen. Tuossa on tavoitettu selkeämmin tuo haettu asia kuin monessa nykyaikaisessa mindfulness-kirjallisuudessa. Jumalanhan voi ajatella myös pelkkänä symbolina.

meitä oli iältään laidasta laitaan 30-90 -luvulla syntyneitä. Leirin vanhin n. 85v nainen oli oikein teräsmummo. Kuulin ensin nuoren tytön selittävän tälle että tuli koska sai Facebookissa kutsun. Ajattelin että mitä se hämmentää mummon päätä joka tuskin tietää mikä Facebook on saati sen kutsuominaisuutta! Mutta mummo oli vaan "No niin minäkin! Tykkäsit siis seurakunnan fb-sivuista? Samoin ja sen jälkeen sieltä onkin sadellut kutsuja!" Saunassa oli ainoa joka tuli minun lisäkseni hankeen. Kun puin uimapukua ennen sitä (kun miesten sauna oli ihan vieressä) sanoi "Mitä turhia! Eihän ne ressukat näekään enää mitään!" :D Miehiä oli saunassa siis kaksi iäkkäämmän puoleista ja oli puhunut niiden näköongelmista kanssaan. Uskomaton skarppius ja huomiokyky. Illalla kun lämmitin rooibosta puolen yön jälkeen mielestäni ihan normaalisti hän sanoi "Trisse näyttää jotenkin niin tomeralta.." Sanoin että tää on mulle parasta aikaa päivästä ja olen iltaihmisiä. (Äitikin on sanonut että saatan olla koko päivän unelias ja flegmaattinen ja yhdeksän jälkeen illalla mulla alkaa oikein silmät loistamaan.)

Ainoa ikävä juttu. Pelattiin Aliasta vaikka olen kerran elämässäni sitä pelannut 20v sitten ja se oli niin hirveä kokemus että päätin etten ikinä enää pelaa sitä. Yks Krista oli silloin parinani ja näin kuinka sitä ketutti ihan sairaasti se kun jäätiin häviölle. Nyt kuitenkin lähdin uudestaan kun teki mieli tehdä jotain yhteistä eikä peleinä ollut kuin Alias, Yatzy ja Alfabet. Alfabet on Scrabblen versio ja olisin siinä pärjännyt hyvin mutta ei sitä olisi voinut pelata seitsemän ihmistä samaan aikaan tai se olisi ainakin ollut pitkä ja tylsä peli.

Aliaksessa pitää selittää sanoja ja toisen arvata niitä nopeasti. Pelattiin yhden Sarin kanssa. Saatiin ihan hirveitä sanoja koko ajan. Toiset sai jotain "musta" ("tämä on valkoisen vastakohta") me vaan koko ajan jotain "valaistunut" ja "sorja" ja vastaavaa. Olen hidas löytämään sanoja ja joskus en saa sanaa esiin vaikka tiedän sen. Kerrankin pari selitti vauvojen ääntelystä ja tiesin sanan ("jokeltaa") mutten saanut sitä esiin mielestäni. Sanoin vaan että eteenpäin - ihan sama kuinka kauan tuota sanaa selität mutta en saa sitä nyt millään esiin vaikka tiedän sen. Olen kohtuullinen selittäjä mutta arvaajana olen ihan onneton. Paria taas ketutti kun oltiin häviöllä tai ainakin se valitti siitä koko ajan. Kun toiset selitti omalle joukkuetoverilleen niin tiesin usein niitä sanoja kyllä vaikkeivät nämä tietäneet ("tämä on pulskan synonyymi?" "paksu" "juu ja sitten semmoinen ettei siinä oo mitään muotoja vaan on pelkkää suoraa" no tietenkin "tasapaksu" muttei ollut minun vuoroni sanoa.) Teräsmummo oli yhdessä joukkueessa - ja pelasi tosi hyvin - että heillä oli koko ajan kaksi arvaajaakin siinä. Epäreilua! Yritin saada toisen kahdesta sivustaseuraajasta meidän joukkueeseen mutteipä niitä kiinnostunut osallistua.

Onneksi se lopulta loppui. Pelin esiintymispaineet ja häviöllä olo ahdistivat niin että olin klo 24 ihan adrenaliinipiikissä. (Silloin kun vaikutin tomeralta). Joku muukin sanoi kyllä että Aliaksen jälkeen sydän aina hakkaa ja on korkea aktivaatiotaso. Yritin löytää jotain rauhoittavaa pillerikapsäkistäni muttei siellä ollut kuin yksi pahanen diapam. Epäilin etten nuku koko yönä ja kun herätys oli jo ennen yhdeksää etten uskaltanut ottaa väsyttävää iltalääkettä Doxaleja enää kun klo 02 otettuna ne eivät olisi vielä mitenkään vaikuttaneet pelinkään vuoksi ja klo 04 otettuna ne olisivat väsyttäneet liikaa. Nukahdin lopulta n. klo 04 ihan itsestäni.

Olivat nuo sanaselitykset hauskoja välillä. Kerrankin selitin "No tää on tämmöinen joka puree teiniä ja sitten sille teinille kasvaa kauheat hampaat!". "Puree teiniä?!" vastustajajoukkueessa ihmeteltiin. No tietysti ihmissusi! Niin minä olen ihmissuden ainakin aina käsittänyt... :roll: Mutta enpä taas pelaa Aliasta enää ikinä. Onneksi näin jonkun unen jossa oli vastapainona jokin onnistumiskokemus.

18.2

Lähdin maanantaina lääkkeissä ja alkossa kaupungille ja hukkasin lompakkoni. Olin tiistain ja keskiviikon aamupäivän tosi ahdistunut. Lompsa löytyi sitten kun lähdin kiertämään baareja joissa olen mahdollisesti ollut. Varsinaista muistikuvaa ei ollut mutta onneksi looginen päättely todennäköisestä kulkureitistä auttoi asiassa. Olin aika aivokuolleessa kunnossa taas liikenteessä. En päässyt sisälle Roskapankkiin jonne olin alunperin matkalla kun poke ei jostain syystä päästänyt. (Ilkee ihminen! :? ) Kortit nyt kuoletin (pankkikortti, luottokortti ja kirjastokortti) mutta säästyi matkakortti, kaksi uimahallikorttia joissa oli arvoa yli 30 euroa, Finnkinon leffalippu, viiden euron Kappahlin lahjakortti, kymmenen euron kirjakaupan lahjakortti ja kuvallinen Kelakortti. Ei siitä sen enempää.

Tänään näin sitä sossun raadin tyyppiä josta olen pitänyt jo usean vuoden kun hän on miellyttävä ja älykäs. Meidän piti nähdä tiistaina mutta siirsin sitä tuon lompakkojutun takia. Istuimme kahvilla 3,5 tuntia! Pitkä aika kahvilla oloon - baarissahan kaljalla tuon ajan voi olla helposti. Kun tulin kotiin huomasin vaan olevani vähän väsynyt mutta istumisaika oli aika pitkä, en ollut syönyt mitään koko päivänä (tilasin kahvilassa vaan pepsi maxin ja hän vielä tarjosi minulle kahvin ja otin siihen santsikupin), en ollut muistanut ottaa Lyricaa ja kuukautisetkin alkoivat tänään. Meillä juttua tuntui riittävän ja olisi varmasti riittänyt vielä pidempään jos kunto olisi kestänyt :roll: Kolmen tunnin kohdalla aloin ehdotella kotiin lähtemistä kun ajattelin jos hän päättää istua kohteliaisuuttaan niin kauan kunnes minä ehdotan lähtöä mutta ei hänellä tuntunut mikään kiire olevan. Luulen että hän viihtyi seurassani ja hän kiitti että olin ehdottanut kahville menoa ja sanoi että voidaan mennä ensi kerralla johonkin kahvilaan Länsi-Helsingissä ja oon myös tervetullut heille kylään.

Juteltiin lapsuudenperheistä, opiskeluista, ystävistä, sossun raadista, diabeteksestä, eläimistä, alkoholista, masennuksesta, aspergereista, lääkkeistä, lapsista, työllisyysnäkymistä, kirjoituskurssistani jne. Tiesin että hän on muusikko ja pianonsoiton opettaja mutten tiennyt että hän on opiskellut lääkiksessä kaksi vuotta. Opinnot jäivät kun noista musiikkihommista sai ihan kohtuuhyvää liksaa ja hän totesi ettei hän ikinä pystyisi terveydellisistä syistä tekemään lääkärin työtä. Hänellä siis on lapsuusiän diabetes. Se voi olla viikkokaudet kunnossa niin ettei sairautta huomaakaan mutta sitten taas se saattaa olla viikkokaudet ihan mahdoton ettei verensokeria saa millään kuntoon ja hänen pitää vain istua tuntikaudet kahvilassa aamulla syömässä puuroa tai tehdä kymmenen kilometrin lenkkejä odottaen olon kohentumista. Työläältä kuulosti. Hän mittasikin kahdesti verensokerit ihan siinä istuessamme. Eipä ihan helpoimpia sairauksia tuokaan. Nyt hän tekee jotain ohjelmistoa jossa kerätään henkilön kaikki terveystieto yksiin kansiin ja ohjelma yhdistelee tiedot eri lähteistä. Tuo lähti siitä kun lääkäri ehdotti hänelle masennuslääkityksen aloittamista kun hän oli nyt lopettanut sen juomisensa. Hän loukkaantui siitä jotenkin ja ajatteli että lääkärit pystyisivät parempaan jos kaikki tieto potilaasta olisi heti heidän saatavillaan.

Kun puhuin siitä että toimeentulotuessa mitataan nuo kaikki kirjoituspalkkiot hän ehdotti että pyytäisin että esim. lääkärien palkkiot voisi maksaa rahan sijasta jonain työnä, "aineettomina palveluina". Se on kuulemma hänellä onnistunut. Jotenkin vaan luulen että se onnistuu paremmin jos joku osaa jotain ohjelmointia kun jos vaan kirjoittelee jotain juttuja. Mut varmaan naurettaisiin jostain Diacorista ulos jos menisin selittämään "Ei mulla muuten ole varaa maksaa tuota teidän lääkäripalkkiota mut voitaixo tehä silleen että kirjoittelen maksamisen sijasta vaikka noita teidän pöytäkirjoja puhtaax 4 h? Eiks je? :) "

Jostain käsittämättömästä syystä tunnen oloni vähän uhatuksi. Ehkä koska hän istui kanssani noin pitkään. Tätä ei ehkä tuntuisi jos ei mulla olisi näitä erinäisiä vammoja kuten tuo että läheisyyden pitää olla hirveän tarkasti säädeltyä. Ja myös keskustelu oli aika intensiivistä ja vähän sfääreissä. Puhuimme perheistämme aika avoimesti. Minä avauduin parista jutusta lapsuudesta siksikin ehkä että isä oli taas ärsyttävä. Soitti klo 10.50! No joo, tiedän kyllä että normaaleille ihmisille voi soittaa tuohon aikaan mutta minulle tuolloin soittaminen on samaa kun soittaisi jollekin "normaalille" klo 06.30. Kysyi miksi ääneni kuulostaa tulevan niin matalalta. No, koska nukun sanoin. (Kaikki muut lähipiirissä ovat oppineet rytmini muttei hän ikinä vaikka juuri häneltä olen sen perinyt!) No, olenko parhaillaan Facebookissa? Ei, en ole parhaillaan Facebookissa sillä parhaillaan nukun. (Luultavasti perin aniharvat parhaillaan nukkuvat ovat ihan samaan aikaan aktiivisesti Facebookissa - ehkä muutamat todella pahasta narkolepsiasta kärsivät poislukien :roll: ) No, voisinko mennä Facebookiin kun hän haluaisi testata jotain uuden kännykkänsä videokuvaamisominaisuutta? No, en mielelläni - koska edelleen nukun (- joskin hetki hetkeltä huonommin)! Olisiko esim. mitenkään mahdollista että hän pyytäisi siskopuoltani S:ää tekemään sitä? Toinen huutaa puhelimeen "S on päivisin opiskelemassa - ei se oo kotona! Mut unohda koko juttu - ei sit väkisten!!!" tms. ja lyö luurin korvaan.

En ihan tajua kun on ihan fiksusta aikuisesta ihmisestä kyse eikä 14-vuotiaasta että miten voi olla aina niin ärtyisä ja "mulle kaikki heti". Miksei voi vaikka sanoa "Okei, sä nukut nyt mutta sä tuskin nukut kuin maksimissaan 1-1,5 h. Voitko herättyäsi soittaa niin testataan tuota juttua?" Kun se hänenkään videokuvaaminen nyt ei ole mikään ihan hirvittävän akuutti juttu että ois ihme deadline. Ei hän oo tekemässä mitään helvetin opetusfilmiä. Ei pysty odottamaan yhtään. Sitten toisaalta kerran sanoi että kun on autossa tulossa tänne niin mun ei tarttisi tulla alas jo etukäteen seisomaan "kun se näyttää niin tyhmältä". No voi olla mutta tosiaankin jos en oo nukkumassa ja pystyn varmistamaan asioiden putkeen menemisen niin parhaani mukaan mielummin etsin kännykkäni, kotiavaimet ja lompakon ennalta ja menen alas odottamaan kuin että odotan loppuhetkeen ja vaikka huomaan että jotakin ei löydy ja faija joutuu odottamaan alhaalla 15 min ja mietin että saanko mä jonkun paniikkikohtauksen vai saako hän jonkun slaagin siitä että joutuu odottamaan mua kokonaista 15 minuuttia. Tyhmältä näyttäminen on pieni häpeä siihen verrattuna...

12.2

Olin taas meidän ihanalla torstain kirjoituskurssilla. On niin ihana porukka meillä koossa ettei tottakaan. (Kun trisse käyttää kahdessa ekassa lauseessa kaksi kertaa sanaa "ihana" voi tietenkin alkaa pelkäämään että nyt se on vihdoin sekoamassa täysin :roll: ) Pidän siis paitsi vetäjästä niin kaikista ryhmäläisistä. Paitsi yhdestä eläkeläismuijasta joka on ihan tutkalla, ei käsitä mistään mitään ja haluaa silti puhua typeriä puheenvuoroja. No, ei hänkään vastenmielinen ole mutta tuntuu vähän rasittavalta ja tuntee myötähäpeää. Oikeastaan kuitenkin kaikki alkoivat puhua hänen kommenttiensa ohi kuin lapsen niin ettei se niin haitannut.

Tänään käytiin läpi tekstit intuitiosta, hyönteisten syönnistä ja Sara Paretskyn dekkareista. Keskustelu oli polveilevaa ja meiltä meni n. 15 min yliaikaakin klo 21 asti. Mua hieman ärsytti tuo intuitiotyyppi jonka opponentti olin sillä se toimitti tekstinsä tuntia ennen vaikka deadline oli tiistaina. Älykännykkäni ei edes avaa liitetiedostoja... nyt muuten valehtelin, sanoin kurssilla ettei se avaa enkä usko että se avaa mutten tiedä asiaa varmuudella. Sanoin vain oikeuttaakseni sen etten oo tosiaan ehtinyt sitä tekstiä lukea. Sain sitten n. 5 minuuttia aikaa lukea sen ennen opponointia. Sanoin etten mitenkään ehdi tässä ajassa hirveästi perehtyä tekstiin. Opettaja oli "Juu, no lukaise se nyt vaan läpi... kyllä me kaikki ymmärrämme ettet tässä ajassa ehdi mitenkään valtavasti saada aikaan..". Juristi vastapäätä alkoi nauraa hyväntahtoisesti ja sitten minäkin. "Niin etten saa potkuja?" tokaisin. Keksin sitten vähän yleistä sanottavaa. Oikeastaan juttu meni minun kannaltani hyvin kun en ehtinyt alkaa jännittää. Suorastaan erinomaista.

Kahvitauolla menimme taas kahvittelemaan samaan aikaan tämän yhden T:n kanssa joka on yhden erikoislehden toimitussihteeri. Hän valitti heti ekalla kurssikerralla että siihen lehteen tulee tosi vähän tekstejä ja nekin lähetetyt on tosi huonosti kirjoitettuja niin että hänellä hukkautuu hirveästi työaikaa niiden editointiin. Heristin heti korviani. Kysyin sitten kahvitauolla että mitä he teksteistä maksavat. Arvasin toki etteivät paljon mitään mutta olin kyllä kuvitellut että edes n. 200 euroa. Hän sitten sanoi että aukeaman teksteistä n. 120 euroa niille jotka tekevät juttuja palkkatyönsä ohella ja freelle vähän enemmän. Ja hän oli että toki siitä vaan kirjoitat jos huvittaa. Kirjoitusideaani kyllä sanoi ettei se ole niin hyvä sillä ko. lehti ilmestyy vain neljä kertaa vuodessa joten ajankohtaisissa aiheista aika ajaa ohitse nopeasti niin että jutun uutisarvo on ohi jo silloin kun lehti julkaistaan. Mutta esim. kirjallisuuskatsaukset on mahdollisia ja joka toinen lehden numero keskittyy siihen lehden erikoisalaan - josta en tiedä mitään - väljemmin. Eli enpä nyt rahaa tahkoisi vaan luultavasti saisin painaa duunia 120 euron palkkioon duunia huonommalla tuntipalkalla kuin siivoojat tekee omaa työtään. Mutta olisi se ainakin siivoamista kivempaa - ! - ja sen jälkeen voisin mainita CV:ssä kirjoittaneeni ko. lehteen jonka erikoisala on arvostettava ja kunniallinen.

M aina valittaa minulle "Myin X-lehdelle 5 juttua... voitko sä edes arvata mitä ne niistä maksavat?! Siis 800 euroa per juttu! Voitko kuvitella? Hirveää riistämistä ja suoranaista hyväksikäyttöä!!" Minä sitten "Kuulostaa tosi kamalalta! Otan osaa! Erittäin traagista... mutta jos haluaa asian valoisia puolia katsella niin onhan se 800 euroakin rahaa..."

11.2

Olen tänään ollut kotona ja lukenut kirjasta tekstiä luonnonkosmetiikasta tekstiä varten jota kirjoitan työväenopiston kurssille. Käytännössähän nyt on esseemuotoinen teksti tulossa. Sitä varten joutuisin selaamaan tekstiä varmaan 15 eri kirjasta + nettisivuilta. Meitä on ohjeistettu että ennen tekstin lähettämistä tarkistaa kaikki faktat. No, tuollaisessa tekstissä jokaisessa lauseessa saattaisi käytännössä olla virhe tai jopa lukuisia virheitä - riittää vaan että olen käsittänyt jotain lukemaani väärin tai joku on jossain kirjassa sanonut väärin. Ja virhe jäisi minun kontolleni. Kun taas jos pohjaan tekstin haastatteluun ja luetan tekstit haastateltavilla ennen julkaisemista pääsen kuin koira veräjästä. Minkäs minä sille voin jos haastateltava puhuu läpiä päähänsä? :roll: Hah!

Pakko etsiä ne haastateltavat. En tiedä mikä siinä on niin vaikeaa... ihmisten kohtaamista en varsinaisesti jännitä. Varmaan pelkään että ne jäävät kyselemään perään että milloin teksti valmistuu jos se jääkin jotenkin kesken. Mutta pakko silti.

Luin loppuun eilen Anne Quindlen: Mustelmilla. Se oli hyvä. Aloitin Monika Fagerholmin: Lola ylösalaisin mutta luettuani n. 40-50 sivua päätin jättää sen kesken. Olen kait dementoitunut mutta mun on todella hankala pysyä kärryillä kirjassa kuka on kukin kun samaan aikaan esitellään n. 30 henkilöä. Lisäksi jostain syystä käy hermoon kerrontatapa jossa puhutaan yksikön kolmannessa preesenssissä. Siis "Jana Morton ravistelee itseään" ... mielummin "Jana Morton ravisteli itseään" tai "Minä ravistelin itseäni" tuo kirjoitustyyli tuntuu jotenkin ärsyttävän kirjalliselta. Olisi kiva löytää joku mukava romaani luettavaksi...

Jatkan kuitenkin nyt

Tästä tilanteesta joka mulla nyt on pinnalla (1.3.2016). Tunnen suurta syyllisyyttä. Viikonloppuna Facebookissa ruvettiin käymään juttuja läpi lapsuudenystäväni SK:n kanssa. Kännissä tietty olin kun aloitin lähinnä siitä ettei hän oo ehdottanut tapaamista (ajattelin että kyseessä oli protesti sille että peruin edellisen tapaamisen mutta ilmeisesti hän ei oo käynyt Helsingissä tässä välissä). Siitä sitten edettiin vanhoihin juttuihin. Jatkettiin seuraavana päivänäkin. Sanoin kuinka olen tullut haavoitetuksi ja sanoin asioista joita oon pyöritellyt mielessä kymmenen-viisitoista vuotta. Se oli sikäli hyvä mutta meni kuitenkin vähän överiksi.

Ja meille ei tullut jotain kohtaamista kuitenkaan. Kaverini otti jutun rakentavasti ts. ei ainakaan räjähtänyt silmille kuten ois 20 vuotta sitten tehnyt. Mutten tiedä kuinka paljon kaikessa oli ihan ammatillisuutta. Hän on nyt psykologi ja opiskelee terapeutiksi. Ja kuinka paljon jotain sääliä minua kohtaan kun mulla on mennyt vähän huonosti tässä vuosikaudet niin etteihän mulle voi sanoa missään vastaan tai pahasti. Ja pahinta että otin välillä itsekin vähän tuota asennetta. Kun ehdotti että juteltais mielummin näistä tavatessa sanoin etten pysty konfrontoimaan ketään suoraan vaan alkaisin vaan itkemään tai jotain. Kyllä mä tietysti halutessani olisin pystynyt - ei se vaan oo läheskään niin mukavaa kuin kännissä Facebookissa. Hmm.

Kumma että me ollaan lapsuudenystäviä 30 vuoden takaa ja vuosikaudet oltiin toistemme ainoita ja parhaita ystäviä niin ja tää mun ystäväni on melkein valmis terapeutti ja hän ei ymmärrä mua yhtään! Mä oon kai tosi kummallinen ja outo ihminen. Hän ymmärsi mua enemmän silloin aikanaan mutta kun tilanteet kävi kuten kävi ja mulla jäi opinnot kesken niin alkoi ymmärtää yhä vähemmän. Tiedän että hän ihmettelee kuinka mulle on riittänyt niin vähän ja kuinka en oo jaksanut tai viitsinyt parantaa tilannettani mitenkään. Hän on itse taistellut sekä opinnoissa että omissa psyykkisissä ongelmissaan tosi kovasti. Käynyt terapiat ja kaikki. Suorittanut kaksi yliopistotutkintoa ja nyt jatkaa terapeutiksi.

Valtasuhteet on meillä vaihtuneet. Mä olin koulussa parempi tekemättä mitään. Hänellä oli lukiossa tosi kovia ongelmia varsinkin kielissä ja vähän matikassakin. Mulla meni silloin paremmin. Myös meistä kahdesta mulla oli paremmat perheolot. Siksi oltiin paljon meillä. Syötiin meidän mutsin ruokia ja ryypättiin mun rahoilla. Silti sain kauheasti häneltä paskaa niskaan - tai ehkä ei vaan silti vaan myös siksi. Muistan kyllä kuinka hän kirjoitti mulle kun täytin 18 vuotta sellaisen kivan synttärionnittelun jossa luki mm. että hän on pahoillaan kun on välillä niin ikävä mulle mutta hän on vaan kateellinen.

Hänellä oli toinen ystävä, Sirpa, joka oli jonkintasoinen psykopaatti. Ei ollenkaan älykäs - hyvä että sai yläasteen nipin napin läpi. Mutta täytyy myöntää että siinä tytössä oli jotain hyvin viehättävää. Jotain narsistien ihastuttavuutta. Mutta paska ihmisenä. Alisti SK:ta sikäli kun ymmärsin. Oli patologisen mustasukkainen mulle. Muutaman kerran kun nähtiin kolmestaan niin alkoi heti alistaa ja ilkeillä mulle sellaisella kierolla tavalla. Ja kehtas vielä valittaa SK:lle jälkikäteen että hänellä oli tylsä ilta. SK sitten sanoikin että ei enää nähdä kolmestaan - hän pelkää jo menettävänsä meidän kummankin ystävyyden noiden tapaamisten jälkeen!

Sitten SK tuli Joensuuhun käymään 94 kun opiskelin siellä lukion jälkeen yhden vuoden. Se oli meille eka kunnollinen yhteinen näkeminen silleen että saatiin olla kahdestaan eikä pyöriä vanhempien nurkissa. Meidän piti pitää hauskaa ja siitä piti tulla kiva reissu. SK meni kuitenkin pilaamaan kaiken uskoutumalla mulle ekana iltana että hänellä ja Sirpalla on (lesbo)suhde. Se aiheutti mussa suuren ahdistuksen. En pystynyt käsittelemään asiaa ollenkaan ja sitten meillä oli niin ahdistavaa että dokattiin se neljä päivää eikä iloisesti vaan silleen pakonomaisesti.

Myöhemmin Helsingissä SK tuli mulle melkein silmille siitä (kännissä tietty) etten pystynyt ottamaan paremmin hänen ja Sirpan suhdetta. Mutta kun ei mua ahdistanut se että hän on lesbosuhteessa vaan se että mut on ikään kuin virallisesti laitettu toissijaiseksi ja vähemmän tärkeäksi. Mulla on yksi ystävä ja hänelle en ole se paras ystävä. Siksi oli väärin ylipäänsä uskoutua mulle saati odottaa multa jotain hyvää reaktiota. Mutta hänen piti jollekulle päästä uskoutumaan ja oli varmaan mielessään etukäteen päättänytkin sen tehdä silloin Joensuussa.

Kerroin että tuo kaikki aiheutti mussa sellaisen kipukohdan, trauman ja repeämän. Ja luulen etten oo aiemmin missään päiväkirjassanikaan puhunut tästä. Monesti olen aloittanut mutten varmaan julkaissut.

Sittemmin tilanne muuttui että SK pääsi Joensuuhun opiskelemaan (kun haki mun neuvostani sinne opiskelemaan tilastotiedettä sillä huomasin edellisen vuoden tilastoista että sinne on todella helppo päästä). Hän alkoi opiskella ja seurustella yhden kivan joensuulaisen miehen kanssa, lopetti välit Sirpaan ja ne loppuivat sellaisissa väleissä että kun he myöhemmin törmäsivät Lappeenrannassa uutena vuonna niin eivät enää edes tervehtineet toisiaan. Kuitenkin Sirpa on joku hänen suurin rakkautensa ollut. Mieskin tietää siitä mutta oli vaan sanonut "En mä osaa olla mustasukkainen naiselle"

Hyvä kun tuosta pääsin puhumaan mutta puhuin lisäksi kaikesta sellaisesta mistä ei olisi tarvinnutkaan. Kaverini kuunteli ja kommentoi eikä juuri puhunut vastavuoroisesti mitään - paljon mitään omista tunteistaan. Paitsi että hänestä ne mun jutut menee nyt vähän liian pitkälle. Nyt en tiedä pitäiskö pyytää anteeksi siitä että aloin puhua kuinka oltiin aina meillä, syötiin mun mutsin ruokia, ryypättiin mun rahoilla ja mun avulla pääsi edes yliopistoon. (Sanoikin sitten että nyt meni aika pitkälle - hän on aikuisena tehnyt ihan hirveästi itse töitä!) Toisaalta en jaksais jatkaa tuolla Facebookissa yhtään. Pelkään että senkin kiintiö on jo täynnä. Kun tuntuu että kun yritin jollain lopettaa jatkui aina - pelkään että anteeksipyyntökin jatkaisi juttua "Olen pahoillani että... mutta..." ja SK sanoisi "Mä en enää jaksa tätä! Sorry - tilaa aika psykologilta tai jotain!" En viitsi soittaakaan. Pitäisiköhän lähettää postikortti tai jotain?

Mutta mua silleen on risonut tuo että hän ei enää pidä muhun juuri mitään yhteyttä. Ei kutsu sinne. Sanoi että se on niin hankalaa kun mä en halua häntä meille, heillä on jotenkin hankalaa olla (?) ja meillä on mennyt elämät niin eri tavoin kun mä en elä suorittavaa elämää. Ja mulla on niin paljon asioita joista en halua puhua. Sanoin että mua hävettää asunnon epäsiisteys. En käsitä mitä se haittaa että meillä on mennyt elämät eri tavoin. Ei hänen esimurrosikäiset lapset alkaisi varmaankaan mua tentata jos heille menisin että missä ihmeessä mä oikein olen nyt parhaillaan töissä ja kuinka pitkälle olen yliopisto-opintoni suorittanut! Eikä mulla ole niin paljon asioita joista en halua puhua - en edes tiedä mitä tuo tarkoittaa. Vissiin vaan sitä kun kerran kysäisi multa että koska aion valmistua yliopistosta niin huomasi kuinka rasittavana ja kiusaannuttavana kysymyksen koin! Mutta kun mä en vaan jaksa puhua 20 vuotta ihmisten kanssa gradustani! Joka ainoa puolituttu jonka ratikassakin kohtaan haluaa puhua mulle - ilmeisesti luullen esittävänsä uraa uurtavia näkemyksiä - että milloin mä aion tehdä graduni loppuun! Sellaiseen vaan väsyy. Kyllä mä kaikesta muusta voin puhua.

Luulin että tuo ois auttanut että otin nuo asiat puheeksi mutta tosiaan mulla on ollut tuon jälkeen syyllisyyttä ja ahdistusta. Otin just vikat diapamit. Ilmeisesti kaveri oli kaiken aikaa oikeassa että meidän ois pitänyt tavatessa puhua noista asioista. Hän ei ymmärrä mua enkä mäkään hirveästi ymmärrä häntä. Sitä miksen hänen elämäänsä sovi ja mitä hän viitsii jonkun Sirpan perään haikailla kymmeniä vuosia niin että oli halunnut äidilleenkin puhua jutusta.

Tätä saa kommentoida halutessaan. Kommentit ovat tervetulleita.

6.2

Heräsin nähtyäni tuntikausia jotain kauheaa painajaista. Unessa äitini oli riivattu - oli yö ja hän tuli viereeni mankumaan ja kiehnäämään ja vainoamaan tai haluten minun tekevän jotain mistä en saanut tolkkua. Kyllästyin uneen perinpohjin. Aina kun äitini tuli siihen oudosti käyttäytymään tokaisin suunnilleen vain että hän on riivattu äitini enkä kommunikoi hänen kanssaan nyt yhtään mistään. Hänen mielestään minä olin riivattu ja hän yritti ajaa minusta paholaista. Sitten aloin herättää itseäni väkivalloin kun en enää jaksanut rasittavaa riivattua äitiäni. Sain unihalvauksen ja heräsin siitä haukkoen henkeäni hiestä märkänä. Juoksin keittiöön ottamaan Lyrican joka illalla oli unohtunut enkä oikein uskaltanut nukahtaa uudestaan.

Olen taas juossut ympäri kaupunkia. Eniten Helsingin työväenopistolla. Eilen siellä kirjoituskurssilla, kirjastossa, sossussa, viemässä yhdelle naiselle tämän huutiksesta ostamat (ja viikkokausien vitkastelujen jälkeen yllätyksekseni lunastamat) urheiluhousut ja hakemassa ruokaryhmästä ilmaisia ruusunlehtiä ja Cinnamon yogi teata (jonka päiväys on kyllä mennyt umpeen jo 2012 mutta ajattelin kuitenkin juovani sitä). Tänään ja huomenna menen yrttikurssille. Sitten yritän alkaa vähän rauhoittaa elämääni. Tämä pakkomielteinen ympäriinsä ravaaminen ei ole ihan tervettä. Yritän välttää tällä jotain enkä jaksa tätä enää tässä määrin. Karsin menoja rankalla kädellä. Ensi viikolla olisi vaan suhteellisen pakko päästä tiistaina uutena hallituslaisena vihreiden järjestöjen yhteiseen tapaamisiltaan. Torstaina kirjoituskurssille olisi pakko myöskin päästä koska on vuoroni toimia opponenttina. Ei olisi ihan reilua jättää menemättä ja perjantaina näen entistä opiskelukaveriani MR:ää enkä sitäkään kehtaisi perua kun olemme suurella vaivalla löytäneet yhteisen ajan. (Meidän ei kyllä ehkä pitäisi tavata sillä aina ennen tapaamistamme alan voida vähän huonommin ja epävakaammin)

Lauantain perun. Nimittäin minuun otti yhteyttä joku tyyppi johon olin törmännyt uutena vuonna 2014-15 ravintola Prahassa eli reilu vuosi sitten. Hän vain tekstasi että haluaisi tavata ja olin jäänyt hänen mieleensä lämminhenkisenä ja hän luuli hukanneensa numeroni mutta olikin löytänyt sen. Kuitenkin vähän outoa ottaa ihmiseen yhteys noin pitkän ajan päästä. Tuolloin olin ottanut spiidiä ja siksi olin tosi ulospäinsuuntautunut ja selitin kovasti elämästäni. Vähän arveluttaa kun en muista näin pitkän ajan kuluttua mitä selitin enkä tiedä kuka ihminen siellä hän oli. No, ainakin selitin psykiatrisesta hoidostani kahdelle vähän nuoremmalle tyypille joista toisen kanssa vaihdoin numeroita. Se oli ehkä hän. Saatoin valehdella ikäni alakanttiin - sehän minulla on vähän tapana - mutta muutoin varmaan puhuin rehellisesti asioista eli ei ole mitään valheita mitä pitäisi muistaa. Nyt sanon että olen kipeä ja nähdään joskus toiste.

Tänä keväänä on se Pietarin reissu, matka Hämeenlinnaan ja seurakuntaan. Sitten haluaisin kovasti päästä kahville yhden tyypin kanssa joka on sossun raadissa. Sitähän ehdotin silloin vuosi sitten muttei se oikein ottanut tulta alleen kun hänellä oli huono elämäntilanne. Olemme vaan tunteneet tuolla raadissa jo kai kolme vuotta ja hän puhuu aika aktiivisesti siellä. Koko sinä aikana kun olemme tunteneet ja hän on sanonut varmaan satoja puheenvuoroja hän ei ole ikinä sanonut mitään tyhmää, ylioikoista, loukkaavaa vaan hän on aina uskomattoman fiksu ja söötti! Siis ei ikinä mitään tyhmää. Kaikki puheenvuorot ovat aina ajateltuja ja mukavia. Siksi ajattelin vielä kertaalleen pyytää. Hän on vajaakuntoinen työtön diabeteksestä kärsivä pianisti - entinen alkoholisti ja nyt raitistunut. Ajattelin että lähetän meiliä sillä hänen spostinsa löytyy varmaan spostilistalta ja sanon että meillä on samoja elämäntilanteita ollut ja juttua varmaan riittäisi. Luulin että hän on ikäiseni tai nuorempi 35-40 mutta joskus hän mainitsi täyttäneensä juuri 50. On tosi nuoren näköinen ikäisekseen.

Kun jotkut muut siellä saattavat puhua ihan uskomattoman dorkia puheenvuoroja. Viimeksi puhuttiin siitä että mennään tutustumiskäynnille A-klinikan tiloihin niin yksi maailmanhistorian suurimmista vesipäistä - uusi raatilaisemme! - avasi suunsa ja sanoi että hän tulisi mielellään mukaan mutta hän ei tiedä voiko tulla kun on saanut juuri sinne kuukauden porttikiellon. Kertoi sitten että oli mennyt paikalle tavattuaan äitinsä ja juotuaan yhden siiderin (mikä tarkoittaa oikeasti että oli juonut 2-4) ja haukkuneensa siellä jonkun nuoren naisen siitä ettei tämä ole tehnyt elämässään päivääkään töitä ja höpöttelee vaan joutavia juttuja adhd:stään! Kas kun tämän miehen oma tytärkin on tehnyt jo melkein 30 vuotta töitä! Oli oikein polleena asiasta. Henkilökunta oli kuulemma sitten puhalluttanut hänet ja kieltäytynyt näyttämästä alkometrin lukemaa ja sanonut vaan että se näyttää liikaa. Mies sitten päätteli että syy porttariin ei ollut juominen vaan tytön haukkuminen. Hyvin mahdollista. Mutta 1. tuollaisiin paikkoihin ei mennä juoneena. Siellä ei tunneta yhtä siideriä vaan sinne ei mennä alkoa nautittua. Piste 2. Sinne ei myöskään mennä haukkumaan ja arvostelemaan ihmisiä. Jos joku nuori ihminen menee sinne heikossa hapessa niin se ei ole paikka missä tätä lyödään maahan lisää! 3. Mies itsekän ei selkeästi ole työelämässä ja on juoppo joten millä perusteella hänellä on varaa haukkua yhtään ketään työtä tekemättömyydestä?! Se vaikka hänen tyttärensä olisi myyty viisivuotiaana lapsityövoimaksi ei liity mihinkään tai ole miehen oma ansio...

1.2

Vähän kissahomma hirvittää kustannusten takia, siivoamisen, sairastumisriskin (siis kissan - ja miksei minunkin kun olen ollut nuorempana kissoille allerginen) ja sen vuoksi että ennemmin tai myöhemmin kissasta on pakko luopua. Luultavasti vaan fiilistelen enkä hommaa elikkoa.

Myin Lääkäripäiviltä voittamani aktiivisuusrannekkeen 45 eurolla ja myin New york -sermini 40 eurolla. Sain rahaa seurakunnan reissua varten sekä Pietarin risteilyä jonne lähdemme P:n kanssa huhtikuussa. (Vaikka en nyt niin pulassa ole ettei olisi ollut varaa muuten lähteä matkoille . Aktiivisuusranneke oli minulle turha härpäke. Lisäksi taitoni rikkoa tuon kaltaiset elektroniset pienet esineet on huipputasoa joten varmasti olisin hajottanut sen viikossa. Sermiin taas olin kyllästynyt). Pietarissa ollaan siis yksi sunnuntaipäivä. Matka maksaa meille vain 45 euroa/nassu - eli täsmälleen saman verran kuin tuo seurakunnan viikonloppureissukin tuohon lähimaaseudulle. Aika uskomatonta sinänsä. Saa seurakunnan reissun tuntumaan hieman ylihintaiselta vaikka halpahan sekin on. Pietarin reissulla ei välttämättä mene edes paljon rahaa. Ruplan kurssi on kai aika edullinen. Lauantaina voi syödä lämpimän ruuan ennen lähtöä ja ottaa mukaan reissuun hedelmiä, pähkinöitä, jugurttia jne. Laivaltahan - jos yhtään muistuttaa ruotsinlaivaa - ei saa ostettua kaupasta oikeastaan mitään suolaista naposteltavaa sillä yrittävät saada siten ihmiset ostamaan laivan ylihintaisia buffetteja. Pietarissa tulee syötyä joku lounas ja levättyä samalla ja aamulla ollaan jo takaisin Suomessa. Perillä ollaan n. 8-10 tuntia. En muista tarkkaan. Hintaan kuuluu vielä edestakaiset reissut bussilla satamasta keskustaan ja noiden bussikuljetusten ansiosta reissulle ei tarvi viisumia.

Minun piti soittaa ja varata tuo reissu jo jonkin aikaa mutten saanut sitä jotenkin tehtyä. Oli jotain sisäisiä ambivalentteja prosesseja jotka kuormittivat. Kun pari kertaa soitin eivät vastanneet. Eilen yritin sitten varata sen netitse mutta vaativat kummankin osallistujan visakorttitiedot lomakkeeseen mikä oli vähän hassua. Minulla on mastercard ja kaverilla ei luottotietoja joten tuo oli pieni este. Sitten huomasinkin ettei noita tarjousmatkoja saa ostettua netitse vaan ainoastaan puhelimitse. Delegoin homman kaverille sillä tekosyyllä että nukun niin myöhään ja pitää ehtiä herättyäni sossun raatiin. Sanoin etteivät ne ala kysyä puhelimitse kenenkään visakorttitietoja - ei se olisi kovin tietoturvallistakaan. Oikeassa olin. Kaveri sai sen varattua. Tarvitsi vain minun passin numeroni ja tiedon syntymäpaikkakunnastani (syntymäajan muistikin päivälleen) jotka tiedot lähetti heille sähköpostitse ja lasku tulee lähiaikoina.

Saa nähdä millainen reissu tulee. Meidän reissuthan on olleet vähän huono-onnisia. Kun mentiin tukholmanristeilylle minulla alkoi perillä menkat - sillä hetkellä suunnilleen kun laiva saapui perille! - ja lisäksi olin krapulassa. Tuo yhdessä heitti niin huonon olon ettemme voineet oikeastaan kierrellä ollenkaan. Onneksi se ei erityisemmin haitannut kaveria sillä hän asui lapsuutensa Tukholmassa eikä kaupungilla ollut erityisesti mitään nostalgista aspektia. Turkuun kun menimme kaveri taas sairastui (mutta onneksi kis viihdytti minua!) No, kun viinaa ei ole kuvioissa reissujen onnistumistodennäköisyydet kasvavat :roll: Seurakunnan reissulla ei nyt voikaan juoda ja myöskään pietarin reissulla en aio ottaa ekana iltana mitään. Eri asia jos paluumatkalla haluaa ottaa. Silloin kyllä voi olla yhden yön huonon nukkumisen (jos nyt nukun ylipäänsään minuuttiakaan) ja pitkän kiertelyn jäljiltä niin väsynyt ettei jaksa kovasti bilettää. Mutta olen juonut elämässäni niin paljon etten kuole siihen jos en pääse kahden päivän pietarinristeilyn aikana dokaamaan. (Ainakin toivon etten - olisipa todella traaginen kuolinsyy! :( )

Yksi syy reissujuomiseen on se että olen ihan mielettömän huono nukkuja vieraissa paikoissa ja matkoilla. Mutta yksi valvottu yö ilman alkoholia ei edes sanottavammin laske toimintakykyä. Olen ollut töissä valvottujen öiden jälkeen ja kirjoitellut esseitä hyvillä arvosanoilla. Pitää ottaa se linja että ottaa mukaan lukemista ja lueskelee jos ei nuku olematta ahdistumatta asiasta. Usein valvottu yö kostautuukin vasta seuraavan nukutun yön jälkeen jolloin nukkuu 10-13 tuntia ja on siitä huolimatta koko päivän nuutunut ja päänsärkyinen. Mutta sittenhän ollaankin jo takaisin ja voi levätä päänsärystä. Työväenopiston kurssi on ohi kun me lähdetään eikä mitään tärkeää lähipiirissä paitsi M:n kissan vahtimista. Toivotaan ettei kissa reklamoi vaikken olisi ihan parhaimmillani...

Niin joo, ja kun mennään seurakunnan reissuun minulla todennäköisesti alkavat kuukautiset taas. Luultavasti silloin lauantaina pe-su reissulla. Naiseuden iloja. Mutta jos en nyt satu sairastumaan mihinkään ihan kauheaan ormonihäiriöön niin pietarinreissulla niitä ei pitäisi tulla...

22.1

Eipä oo näemmä inspiroinut kirjoitella. :? Meillä oli lasagneilta viime sunnuntaina. Kokattiin p:n kanssa lasagnea ja hedelmärahkaa h:lle ja s:lle. Minä siis suunnittelin menun ja tein sen lasagnen. Ostettiin Lidlistä tarvikkeet ja jaettiin kulut. Kun tulin kotiin huomasin saaneeni flunssan. Huono aika sairastua kun on just kokannut toisille mutteipä kukaan ole valitellut etten kai tartuttanut ketään. (Äiti ihmetteli että miten mä olen "taas" flunssassa kun vasta viime keväänä sairastin edellisen. Ei ilmeisesti sovi sairastella ihan vuosittain tälläisiä..) Maanantain ja tiistain olin kotosalla. Yhä on nuha. Keskiviikkona menin Tapanilan kirjastoon kuuntelemaan Pauliina Susin haastattelun. Eilen meillä alkoi kirjoituskurssi. Asiakirjoittamista ja tehdään lehtijuttu. Vetäjä oli tosi mukava. Nuori nainen joka on päätoimittaja. Näytti 28-29 vuotiaalta mutta ajattelin että täytyy sen olla vähintään 32 kun on tuollaisessa pestissä - ehkä nuoren näkinen 35 jopa. No, katsoin sitten kotona Facebookissa että hän tosiaan on vain 28-29... minua 13 vuotta nuorempi. :roll: Tuli pieni alemmuudentunto... Mutta kiva vetäjä. Pitää tiistaihin mennessä lähettää omasta artikkelin aiheestaan synopsis. Ei ole vielä mitään tietoa mikä se aihe on. Pari aihetta alustavasti mielessä mutta en tiedä otanko kumpaakaan. Täytyy toivoa että mielessä jotenkin kypsyy se aihe. Yleensä niin tapahtuu...

Jos ihmettelette mitä kummaa oikein teen niin siirtelen Psykopatologiasta vikan päiväkirjani tekstit tänne (etten taas kerran menettäisi niitä) ja kun se on tehty niin jatkan täällä. Teen sen näin vähitellen mielummin kuin yhdellä kerralla sillä siten pidän tämän päiväkirjan aktiivisuutta yllä ja se on vähemmän raskasta itsellekin.