Kovin sairaana

Miten ikävät ennustukset voivat toteuttaa itsensä? Epäilin ja pelkäsin että saan jonkun kauhean influenssan ennen kahden kuukauden työntekoa että tulee omavastuupäiviä ja nyt sain sellaisen vaikka yleensä pysyn terveenä ja olin näin pahassa flunssassa viimeksi joskus 2002.

Torstaina söin jäämangopaloja jonkun oudon mielijohteen vuoksi. Mangot alkoivat pyöriä vatsassa ja oksensin ne eikä sitten mikään pysynyt sisällä. Päätin jättää syömisen sikseen. Eilen pukeuduin reilusti ja kävin manskulta hakemassa yskänlääkettä, vahvaa anisviinaa höyryhengitykseen sekä bakteereja tappamaan ja limsoja. Kuumeeni ei kuitenkaan tykännyt tuosta reippailusta vaan on ollut nousussa. Kun palasin reissulta se oli vain 37,1 mutta nyt 38,4. Yskänlääke lopetti kyllä köhän ja anisviina rauhoitti vatsan (otin vaan pari huikkaa kuumaan veteen sekoitettuna) mutta kuume tosiaan aika kova. OLen niitä ihmisiä jotka ovat sairaita jo 37-asteen kuumeesta.

Vein puhelimen huoltoon eikä minulla tosiaan ole puhelintakaan käytössä nyt vaikka tarvisin sen töihin ilmoittamisen, perumisten ym. vuoksi. Täytyy pyytää äitiä soittelemaan ma-aamuna.

Luen Stephen Kingin Tukikohtaa joka siis kertoo armeijan kehittämästä tappavasta flunssasta. En tiennyt aloittaessani kirjan aihetta.Päivystykseen kaiketi maanantaina.

Olin tosi kipeä. Heräsin lihaskipuihin ja kuumeeseen (ehkä 38-39 astetta) sekä päänsärkyyn yhden jälkeen yöllä. Ihan horkassa - laitoin päälleni kahdet paidat, housut sekä Jäähallin kirppikseltä ostamani harmaan puuvillaisen (verkkarikangasta) haalarin, sukat, villasukat ja kaksi peittoa ja silti palelin. Olin vakuuttunut saaneeni influenssan. Valvoin koko yön. Aamulla otin buranan kuumetta laskemaan ja se veikin voinnin paljon paremmaksi että sain nukuttua. Olisi ehkä pitänyt ottaa jo yhdeltä mutta sanotaan että kuume auttaa vastustuskykyä taistelemaan sairautta vastaan. En luonnollisestikaan päässyt töihin - olisin pyörtynyt jo matkalla bussipysäkille. (Oli kyllä mielessä jos menisin duuniin "näyttäytymään" että näkevät kuinka kipeä olen että muut joutuvat sanomaan "Mene kotiin trisse - olet liian kipeä töihin ja tartutusvaarakin on" mutta en ollut vakuuttunut selviäväni työmatkasta)

Olen juonut mielettömästi. Toispa joku jaffaa ja jotain lidlin kivennäisvettä. Nyt olo on vähän parempi vaikka helvetillinen päänsärky joka iskee aina kuumeen ylittäessä 37,5. Uskon että pääsen töihin maanantaina - perjantainhan otin lomapäiväksi. Jos joudun jatkamaan sairaslomaa maanantaina niin perjantai kuittautunee sairaspäiväksi ja saan kolme palkatonta. Tiistaina oltuani työntekijänä 2 kk säädökset muuttuvat lievemmiksi

Kirjoittakaa jotain...

Kieltäydyn tarjouksesta. En pysty. Repeän liitoksistani jo nyt. Lisäksi kaiken muun päälle olen saanut työpaikalta jonkun pöpön. Yskä lähtee keuhkoista asti. Onneksi siellä on ehkä muitakin kipeitä kun on virkayskää liikkeellä. Tämä kipeä pyrkii töihin vaikka viimeisillä voimillaan kun olisi palkatonta sairaslomaa huominen.

Tuolla työpaikalla on hauskoja tahattoman koomisia juttuja kuten tänään vuoden 2015 kalenterin (suomalaisia luontokuvia) kääntely ja pällistely ja miettiminen mitkä niistä ovat Vuosaaresta ja mitkä Lapista ruska-aikaan sekä huonokuntoisen leimasimen pyörittelyä isossa porukassa. Sanoin siitä leimasimesta että se leimasin on "kulunut" tms. eikä niin että se mustetyyny olisi kuivunut sillä leimasin jätti leimaamatta aina vasemman sivun. No, kukas minua olisi kuunnellut ja ohjaaja laittoi mietintään uuden leimasinmustetyynyn hommaamisen. Rouva alkoi puhua uudestaan uudesta mustetyynystä mutta sanoin että ohjaaja taisi jo tilata sellaisen. Kunnes Jeppe - nuorin ja matalistatuksisin tyyppi - huomasi että leimasin on itse asiassa vääntynyt eikä siksi leimaa kunnolla. Tästäkin saatiin jutunjuurta. Jotenkin hellyttävää eskarikerhomeininkiä välillä...

Mua vituttaa kaikki, tosi syvästi nyt. Inhoan Facebookia ja tyhmää "jees-man!"-mielisyyttä siellä. Hammas lohkesi ja menen nyt Malminkartanoon korjauttamaan sen torstaina klo 15.15 sillä se maksaisi julkisella saman mutta tuolloin saan kellokorttiin vain yhden miinustunnin kun taas julkisella menisi koko päivä jonottamiseen. Lupaan sitten työkaverilleni että voin olla viiteen asti ens maanantain ja tiistain kun en voi olla nyt torstaina vaikka sovittiin. Tänään olin viiteen ja kävin Tigerissa kotimatkalla ostamassa lakritsinjuurta, olin kotona 18.20 ja makailin väsymystäni vaan sängyssä kahdeksaan. Siinä minun so called life :o( Nyt en tiedä otinko Doxalit enkä uskalla ottaa toisia jos otinkin kun siihen annokseen voi kuolla. No, hampaan paikkauksen jälkeen ehdin pelaamaan bridgeä jos haluan. En oo saanut lehtipalkkiotani kun urpot kadottivat verokorttini. Ois tehnyt mieli kirjoittaa siihen meiliin pari valittua sanaa... no, mä pyydän kaiketi lähettämään uuden vaikka sellaisen saaminen ainakin ennen maksoi 10 euroa (kiva summa 60 euron lehtipalkkiosta). Kysyi muistanko mikä veroprosenttini oli. Mitä se vesipää tekee sillä tiedolla jos se kortti on hukassa?! Sen jälkeen kun se nainen tuli sinne Helmitalolle sijaiseksi on kaikki ollut päin helvettiä!

APUA!

Voi ei, tuo lähiesimies sanoi tuossa ohimennen "Mun pitäis tuon Trissen kanssa puhua siitä jos se alkaisi tekemään 100% työtä". Onneksi Kelasta soittivat samaan aikaan häirikköpuhelun ja asia jäi sikseen. Sanoin että mietin asiaa. Hyvää: työpanokseeni ollaan kai tyytyväisiä saikutteluista huolimatta. Huonoa: EN JAKSA! Tunti enemmän. Reilu kymppi päivässä enemmän. Verokortit kaikki uusiksi ym. Noloa vaan kieltäytyä mutta ilmeisesti ei näy että oon äärirajoilla. 85% riittää mulle ja on liikaakin. Asennettani kuvaa jotenkin vanha sanonta "Asialliset hommat hoidetaan asiallisesti - muuten ollaan kuin Ellun kanat". Työssä pysyn kasassa mutta muilla alueilla oireilen. Kai voin vain sanoa että aikani ei riitä, kärsin unettomuudesta tms. Mitä ihmettä keksin kieltäytymisen perusteeksi?!

Aloin jo miettiä pitäiskö suostua mutta 7.45 h päivittäisellä työajalla keskimääräinen elämäni olisi: Herätys 7.30 - töihin 7.50 - työssä 8.40-16.25 - kotiinpääsy 17.20. Yhtään tuota lyhyempi työaika jonain päivänä pitäisi kompensoida pidemmällä työajalla toisena päivänä. Ei olisi elämää. Nyt sentään sain perjantain vapaapäiväksi ja samalla oli tullut kaksi käyttämätöntä vapaapäivää lisää eli ilmeisesti sairauslomilta kertyi vapaita mutta ne jouduttiin laittamaan erikseen järjestelmään ja pomo käsitteli ne samalla kun lomahakemukseni.

Iso rahahan tuo kymppi sinänsä olisi - saahan sillä päivän ruuat mutta en jaksa. Eikä minun tarvitse varmastikaan perustella asiaa sen kummemmin - sanon "ei sovi elämäntilanteeseeni" tms. ja se siitä. Kun teen töitä olen aika tehokas ja loruilen selvästi muita vähemmän kahvihuoneessa. Kuitenkaan ei olo tunnu yhtään ulkopuoliselta. Helkatti kun olisi 20 min lyhyemmät työmatkat niin tilanne olisi totaalisesti toinen! Tänään tulin töihin keskustan kautta testaten kauan työmatkaan siten menee mutta meni lähes tunti kun bussilinjalla 40-45 min ettei se kannata.

Asiasta toiseen - jos palaan palstalle niin pinjan on turha pyrkiä ystäväkseni. Veikkaampa että yrittää mutta muistan kyllä että minut vaikeana hetkenä "hylkäsi".

Väsynyt olo. Jaksan miettiä vaan työtä ja nukkumista. Käyn kai nukkumaan. Asiakkaiden kanssa jaksan olla kärsivällinen vaikka tänäänkin oli yks veemäinen tapaus. Sitten olin raadissa. En jaksa kirjoittaa. En kiinnosta ketään. Väsyttää.

Tappelua äidin kanssa

Puhelimessa puhuttiin tunti ja mua alkoi jälkikäteen vituttaa joutavat elämänohjeet itsestäänselvistä asioista ja pessimismi ja lannistaminen kun kaipaisin enemmän rohkaisua. Soitin takaisin ärtyneenä ja sitten nukuin stelloilla neljä tuntia. Sinä aikana äiti oli lähettänyt varmaan viisi meiliä ja tekstarin "Olen sairaalassa". Soitin sitten että sori kun nukuin että oletko oikeasti nyt jossain sairaalassa? "En kun kerjäsin vaan sääliä!" itki puhelimessa.

Hänellä on kuulemma kauhea syyllisyys kaikesta ja mitä ihmettelen niin ei minusta jotain objektikonstanssia. Aina kuvittelee että häntä tahallaan kiusaan ja olen vastaamatta johonkin puheluun tai meiliin tahallaan julmuuttani kun en oikeasti vaan ole joka hetki puhelimen tai edes netin päässä.

Turhanpäiväistä. Kummallekin tuli paha mieli. Menin sitten yöleffaan katsomaan Annabellen että lauantaista jäisi jotain hyvääkin mieleen. Yritän herätä jäähallin kirppikselle. Herättelen itseäni näin viikonloppuisinkin aikaisin mutta olen toisaalta nukkunut päiväunia eilen ja tänään ja toivottavasti huomennakin. Olisi pitänyt yrittää niellä kiukku ja tehdä vaikka pitkä kävelylenkki. Ei ois tullut tälläistä turhaa kun kaikesta minuun liittyvästä hyppii seinille pyytäen anteeksi olemassa oloaan ja kaikkea kun kyse oli vaan siitä että mua vähän ärsytti. Ei kuolemanvakava-asia kenellekään.

Meillä oli eilen koulutuspäivä

Ihan kivaa koulutusta. Kaikki muu oli mielenkiintoista paitsi kun talon edustaja tuli kertomaan talon historiasta 45 min luennon niin se pitkästytti mua tavattomasti. Selasin salaa Facebookia kännykällä. Sitten oli erilaisia päätöksiä jotka tehtiin paikanpäällä keskustelun perusteella. Ja ruuat tietty. Kalakeitto oli hyvää - juurespihvit ja salaattibuffet heikompaa. Sikaa en maistanut.

Periaatteessa mä voisin saada jalkani oven väliin ja yrittää saada jatkoa kun 6 kk on ohi. Joko tuossa työtehtävässä taikka toisessa. Muutoinhan kaikki on mennyt erinomaisesti mutta saikkupäiviä on kertynyt. Mulle optimaallinen olisi 7h ma-to eli nelipäiväinen viikko. Parhaassa tapauksessa asumistuen muutos kompensoisi menetetyn 7 h työtunnit. Paitsi nythän asumistukeni valitus on sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa eikä kukaan tiedä kauan niiltä päätös kestää. Mun pitäisi ottaa lautakuntaan yhteyttä kun pääpointtini valituksessa on että lokakuulta en saanut täyttä palkkaa että näkeekö ne sen Kelan tiedoista vai pitääkö toimittaa maksukuitti. Nimittäin en ole saanut palkanmaksukuittia - se pitää ilmeisesti pyytää erikseen.

Jessus että olin väsynyt toissapäivänä ja eilen. Katsoin Walking deadin neloskauden loppuun. Se Lizzie-homma oli tosi ovela ja vaikuttava. Siitä ne olisivat voineet repiä iloa vähän enemmän. Olipa pettymys kun vikalla levyllä ei ollutkaan enää mitään jaksoja vaan pelkkiä ekstroja :( No, viikolla Fox näyttää vitoskautta. Selvitin jo että kutosta suunnitellaan/tehdään parhaillaan. PItäisikö mun alkaa katsoa Viaplayltä sarja toiseen kertaan alusta asti? Monet jutut katsoisi eri silmällä kun tietää mihin mikin johtaa. Oon Walking dead -addikti!

Kotona ja samantien takaisin kauppaan..

sillä unohdin väsymystämi ekalla kauppareissullani ostamani ostokset sinne ja jäin kaipailemaan erityisesti ostosten mietoja alkoholijuomia. Kotona oli kyllä avaamaton pullo karahvivalkoviiniäkin mutta kaipasin lonkeroa. No, sainpa vähän liikuntaa.

Teinkin 8,5 tuntisen päivän joten ihmekö tuo että olen väsynyt. Työaikanihan periaatteessa on 6 h 40 min mutta kerään plussaa sillä tarvin niitä joululomalla ja tässä on raati sekä hoitoneuvottelu joihin uppoaa tunteja. Mietin tuota raatia kannattaako mennä edes sinne mutta kun laskin tuntipalkkaani niin kannattaa se kuitenkin. Varsinkin kun joulukuussa ei sitten tarvi mennä. Kiva tuntipalkka tulee kahta tuntia kohden. (Hoitoneuvottelu on hankalammin päätettävissä oleva)

Nyt jätin lapun että tulen huomenna vasta klo 10-11 sillä olen univelassa. Perjantaina on meillä koulutus ja se on mitä mukavinta vaihtelua sisältäen ilmaiset ruokailut paitsi että se alkaa klo 9 ja Reittioppaan optimistisen skenaarion mukaan minulla menee matkoihin 1 h 5 min. Niinpä joudun varaamaan 1,5 tuntia sillä en tunne paikkaa ja saatan hyvin eksyä. Tulostin kyllä kartan jo - metroasemalta pitäisi olla seitsemän minuutin matka paikalle mutta kuten tiedettyä niin saatan lähteä väärään suuntaan ja löytää itseni seitsemässä minuutissa jostain Vantaan korvesta, joutua susien armoille ja kuolla nälkään (varsinkin nykyisen ruokahalun määrän huomioiden).

Huonoon suuntavaistooni liittyy niin massiivinen hätä, vitutus ja häpeä etten koskaan oikein pysty keskittymään ja painamaan mieleeni tuttujakaan paikkoja. Minulle ei ole vieläkään valjennut se että kun Sörnäisissä on Helsinginkatu ja Hämeentie jotka muodostavat kolmen kadun kokonaisuuden että mikä niistä kolmesta on se Hämeentie. Se vaan ylittää aivokapasiteettini että yhden kadun sijasta on kaksi jotka muodostavat Y:n muotoisen kokonaisuuden.

Haluan kyllä päästä sinne koulutukseen juttelemaan työkaverien kanssa kun työni on aika yksitoikkoista ja myöskin negatiivispainotteista. Nuo ulkomaalaiset varsinkaan eivät ymmärrä mitään mitä heille sanoo. Yksi venäläinen mummo kävi paikalla jo tuttuna kasvona. Hän ei puhunut suomea joten näytti papereitaan ja pyysi minua puhumaan puhelimessa suomalaistuneen tyttärensä kanssa joka puhkui oikein kiukkua että ikäihmisiä pitää pystyä opastamaan paremmin asioissa kun he ovat niin hitaita etteivät tajua asioita aivan heti. Olin mennyt itse tekemään vielä tuossa yhden virheen että olin viimeksi sanonut asian väärin että kyse olisi ollut pienemmästä rahasummasta että sikälikin kyllä ymmärsin tyttären ärtymyksen - sanoinkin että se oli minun virheeni kyllä edellisellä kerralla että sanoin väärin. Kylläpä hän siitä vähän rauhottui kun annoin ylimmän johtajan spostitiedot jonne tehdä reklamaatioita.

Toinen ulkomaalainen pariskunta kävi näyttämässä laskua ja sain vääntää rautalangasta että miksi sen maksamisen vaatiminen on ihan reilua. Selityksen jälkeen sanoivat "Okei, mutta tällä kertaa tämän laskun voi varmaan heittää roskiin ja jättää maksamatta?" What can you do? :-o Hauskinta oli kuitenkin kun ihan suomalainen nainen ja ulospäin fiksunkin oloinen tuli kysymään minulta varttia vaille työajan loppua tiivistettynä sitä että minkälainen kännykkä hänellä itsellään on käytössä ja onnistui vielä epäsuorasti syyllistää minua siitä kun en tiennyt sitä. Sanoin että käytän itse vain Samsungin Androideja (ja halvimpia olemassaolevia malleja olisin voinut lisätä) enkä tiedä kyllä mitään hienoista isoista älykännyköistä. Ja että töissä on kyllä 25v poikia jotka saattaisivat tietää tekniikasta enemmän mutta he ovat lähteneet jo kotiin. Mutta ei - heti olisi pitänyt tietää. Ilmeisesti kellekään ei tule mieleen että jos minulla olisi valtuuksia antaa satojen eurojen velkoja anteeksi silmääni räpäyttämällä ja tietäisin ihan kaiken tekniikan viime trendeistä niin tuskin istuisin sen kämäisen tiskin toisella puolella vaan minulla olisi vähintään hienompi työhuone. Hmm?

Mutta sain kehujakin sillä tuo meidän pisteen pomo puhui puhelimessa jonkun kanssa ja sanoi "Hyvin on mennyt. No se kävi juuri tuossa. Joo... ja se on semmoinen... hoitava. Siis ei häslää ja höslää vaan hoitaa asiat". Mietin puhuuko se minusta sillä olin juuri käynyt siinä eikä hänen huoneessaan ollut pitkään aikaan ketään muuta kyllä käynytkään. Ja ne jotka aamupäivällä olivat mahdollisesti käyneet olivat kyllä eri asemassa että minusta kyllä hän epäilemättä puhui. Ja olen sellainen intensiivinen ja rauhallinen otteissani. Sain sen perjantain mapitushössäkänkin tehtyä tosi nopeasti koska se oli niin veemäinen jobi että halusin siitä vaan eroon mahdollisimman pikaisesti.

(Tuo samainen esimies kyllä eilen huomautti niistä pöydälle jääneistä astioista ja tänään sanoi että häntä kyllä palelisi olla jos selkä on yhtään paljaana ja että hänellä itsellään on tosi likaiset silmälasit mitkä tulkitsin tarkoittavan että jos on ylipainoinen niin kannattaisi ehkä pitää päällä pidempiä paitoja ja silmälasitkin voisi pestä useammin. Nimittäin hänen silmälasinsa ihan kiilsivät puhtauttaan kun taas minulla oli likaiset lasit. Paidassa itseänikin vähän haittaa se että se jää hieman - siis hyvin hieman - lyhyeksi mutta tykkään siitä paljon. Jos olisi toppi alla niin paita nousisi entisestään. Jo huoneessa käydessä ihmettelin kun hän jotenkin katsoi paitani etumusta ja mietin että printtikuvioko huomion veti puoleensa vaiko onko se jotenkin likainen (ja tarkistin ettei ollut). Me masentuneet olemme tunnetusti mestareita huomaamaan vivahteita ja torjunnan eleitä. Siitä oli tutkimuskin. Mutta sama tykkääkö paidasta kunhan ei ole työstä valittamista)

Oon niin väsynyt

Olen eristettynä palstastakin vaikkei siellä mitään kiinnostavaa olekaan. Saisin kuitenkin pinjan todennäköisesti lepytettyä jos saisin kirjoitella siellä. Nyt en saa - ei johtuen tauluista vaan siitä etten silloin yhtenä aamuna poistanut sitä yhtä uhmaviestiäni.

Mua väsyttää vaan niin. Mä istun täällä viiteen ja sit kello on kuusi kun oon kotona. Ehdin olla kotona kaikenkaikkiaan noin kaksi tuntia ennen nukkumaan menoon valmistautumista. Miksiköhän en ole tämän työkykyisempi? Masennus ei ole niin paha eikä ahdistus mutta koko ajan olen äärirajoillani kuten nuo ylireagoinnitkin kertoo. Ihmettelen miksi. Onko masennus koteloitunut vai olenko ylipäänsä vähäenerginen ihminen? Saatan olla vähäenerginen sillä opintoaikanakaan en jaksanut käydä kuin suunnilleen kahdella luennolla viikossa. Vähäenergisyys tekee ihmisestä aika tehokkaan toisaalta. Sain kyllä aika helpolla ne opintoviikot. Ikinä ei opintoaikoina joutunut sillä tavalla rajoilleni kuin työnhaussa ja töissä (vaikkei oo tekemistäkään). Muistan kun työkkärin joku ammatinvalintapsykologi sanoi 2006 opintorekisteriotteeni nähdessään säälivästi "harmi jos et valmitu ja kaikki tämä työ menee hukkaan!". En sanonut siihen mitään sillä se satutti ja myöskin mulle tuli mieleen sanoa "Mihinkään siihen ei ole joutunut näkemään niin paljon vaivannäköä kuin (sangen onnettomaan) työelämääni ja työnhakuun!" ja se olisi kuulostanut ylimieliseltä sekä hassulta. Sikäli jos yrittäisin ottaa itseäni niskasta kiinni niin täältä päästyäni voisin löytää keinoja saada sama summa palkkaa jos tekisin päämäärätietoisesti työnhakua ja etätöitä neljä tuntia per arkipäivä kotoa käsin. En tiedä mistä vaan repisin sen päämäärätietoisuuden.

Psykpolilla jos kerron väsymyksestäni niin sanovat vaan säälivästi että ehkä tämä työ on mulle liian rankkaa ja pitäisi hakeutua mielummin klubitalolle. Eivät tajua että se klubitalo väsyttäisi mua vielä enemmän. Ainoa mikä tässä työssä ei väsytä on työnteko! Sitten jos joutuisin jonnekin taantuneiden skitsofrenikkojen joukkoon istumaan vielä heti kahdeksalta ilman aamuliukumaa niin sit vasta olisin lataamokamaa ja kun lataamossahan niitä on vielä enemmän niin en pääsisi varmaan ikinä pois! Mulla on kavereita jotka pääsee kuntoutustuelle eikä niitä pakoteta mihinkään älyttömään "kuntoutumisen" nimissä mutta ilmeisesti mä olen tehnyt jonkun rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Työ on siis ok mutta työpäivä ON LIIAN PITKÄ MULLE!

Mahtaakohan se hoitokokous olla hyvä idea? Mitä jos alan sielläkin hajoitella tauluja? Meinasin jo viimeksi käydä sen psykiatrin kurkkuun kiinni kun se ei suostunut ymmärtämään että keväällä en ollut käynyt kuntoutustutkimusta vaan kuntoutuskurssin. Ne kyllä soittaisivat poliisin jos niin tekisin...

Vesijumpan kautta töistä kotiin ja ehdin jo puoli seitsemäksi tänne. Tuo sairauslomalta palannut esimies kutsui minut huoneeseensa ja ajattelin että nytkö saan potkut kun kokemusten mukaan tuollaiset esimiesten kutsut harvoin mitään ilouutisia ovat. Mutta se sanoi vain että voisinko töistä lähtiessäni aina siivota pöytäni ja viedä lusikat ym. keittiöön. No, siihen oli jäänyt yksi juomalasi, yksi lusikka ja yksi muovinen skyr-lusikka. Ei mitään hirveää kaaosta kuitenkaan. Lupasin yrittää kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Luulen kyllä ettei se vaan pidä minusta ihmisenä kun en istu siellä kahvipöydässä, olen ollut sairaslomilla ym.

No, ainakin asiakaspalvelu sujuu. Tullut enemmän viestiä tuolta johtavammalta henkilöltä - joka kuulee käytännössä kaikki puhelumme - että ollaan liiankin kilttejä ja kuunnellaan noita valituksia että voitaisiin antaa reklamaatio-osoite ja lopettaa puhelut lyhyeen. Se on joskus vaikeaa. Ja nyt muistin että yhden naisen asia jäi multa tekemättä. Olin puhelimessa, kävin niitä sähköposteja läpi ja olin yksin kun ohjaaja oli huitelemassa ja sitten kun hän vihdoin tuli niin pääsin ruokatunnille ja tuo juttu unohtui. Ei se ole mikään kuolemanvakava mutta ihminen oli sympaattinen. Yritän kaivella aamulla jos löydän jostain hänen tietonsa vaikka tuskin hän mitään lievennyksiä saa. Kaiketi pitää yrittää lopettaa tuo puhelinterapeutin työ ja ryhtyä armottoman kovaksi ;o) Alussa olin tiukempi ja sitten aloin lipsua ja kuunnella niitä selityksiä ja lähetellä ylemmille liikaakin postia asiakkaiden selityksistä.

Menetin jo toisen Facebook-kaverin päivän sisään. Tyttö jonka kanssa tapaamista ollaan sovittu deitti-netin kautta yli kuukausi. Ensin perui kaksi kirpparitapaamista (toisen kerran olin kyllä itse Aurorassa siitä viiltelystä etten olisi itsekään päässyt) ja ei voinut lähteä mihinkään sisätiloihin kahville, pizzalle tms kun on jotain paniikkia. Ehdotti kävelyä. Sanoin etten keskustassa jaksaisi kävellä kun se on niin rasittavaa yrittää jutella jonkun uuden tuttavuuden kanssa ja väistellä samaan aikaan ihmisiä oikealle ja vasemmalle. Kysyin voisko tulla sitten kävelemään tuonne työpaikkani lähelle. No, se oli hänelle liian kaukana. Kysyi kävisikö Haaga tai Kaivari. Sanoin että kun tuun töistä kotiin niin oon sellaisessa tilassa että haluan *kotiin* enkä enää pysty lähtemään kävelemään täällä ja kaivariin mulla taas on älyttömät matkat. Joutuisin menemään töistä keskustaan, sieltä kaivariin, sieltä keskustaan ja sieltä kotiin. Sitten keksin mielestäni loistavan ratkaisun että voisko hän tulla kenties joku ilta tuohon pihakeinuun istumaan. Se on lähellä, ei oo sisätiloissa, eikä tarvi väistellä ihmisiä, eikä vielä oo niin kylmäkään etteikö voisi istua ulkona. No sekään ei sopinut ja multa alkoi hermot mennä. Sanoin että alkaa vähän vaikuttaa siltä ettet haluakaan tavata ja olisin poistanut itse hänet fb-kavereistani mutta hän ehti ensin kun "ollaan niin erilaisia ihmisiä". No, ehkäpä hän löytää vielä joku päivä jonkun samanmielisen joka jaksaa ravata hänen kanssaan pari tuntia illassa tuota Haagan ja Kivihaan välistä siltaa edestakas hullun kiilto silmissään...

Näemmä Pinja on poistanut Facebook-kavereistaan. Tauluepisodi kai taustalla. Toivon vielä että saisin hänet lepytettyä ja että voisimme sovitusti nähdä kun hän tulee Helsinkiin käymään. Parasta varmaan antaa asian hautua kaikessa rauhassa ja olla painostamatta. Pidän pinjasta kovin. Enkä ole tehnyt tuota minkä tein koskaan aiemmin ja tuskin tulen tekemäänkään. Siinä oli taustalla niin paljon kaikkea mitä ei pysty selittämäänkään.

Väsyttää

Duunissa. Vielä puolisen tuntia. Pienestä kiinni että pääsin ees bussiin aamulla. Luulin että matkakortti vanhenee tänään mutta se vanhenikin eilen. Saldoa kortilla oli vain euron ja kukkarossa käteistä 50 senttiä. Sanoin etten yksinkertaisesti pysty maksamaan. Kuski sanoi "no jää jos haluat - mutta omalla vastuulla". Yritän nyt takoa päähäni että muistan mennä R-kioskille ostamaan uuden matkakortin enkä hyppää mihinkään sellaiseen matkavälineeseen jossa sen "oman vastuun" riski on huomattavasti suurempi kuin bussiliikenteessä...

Kiva päivä töissä. Asiakaspalvelu on ihan mukavaa. Mietin menisinkö yhteen ketjuun mainostamaan blogiani vai saanko sieltä vain häirikköjä riesakseni. Huomenna psykpolin tyypit tulee halveksimaan asuntoni kuntoa. Olen jotenkin yleisvihainen ja vittuuntunut kaikkeen psykpoliin liittyvään että pelkään että diagnoositkin tässä pahenee vuosi vuodelta ihan jo pelkästään sen vuoksi että asenteestani alkaa tulla koko ajan ärtyisämpää. Ajattelin ihan että jos kysyvät miksi en oo jaksanut töissä (nuo lukuisat sairauslomapäivät) ja miksen jaksa kotona siivota niin ensin sanon pokkana "Koska avaruusoliot kidnappasivat minut juuri!". Sitten kun alkavat innoissaan kelaamaan että nyt sillä on psykoosi niin jatkan kuivasti "Vitsi, vitsi. Ei kun totta puhuen luulen että sillä on jotain yhteyttä tähän kymmeniä vuosia sairastamaani masennukseen...". Kusipäät.

Tuli vähän shoppailtua

jäähallin kirppiksellä. Beessi neuletakki (euron), marjapuuron värinen neule (50 senttiä), harmaa oloasuhaalari (euron), mustat uudet verkkarit (4 euroa). Kaikki vaatteet onnistuivat - aivan sopivia vaikka mututuntumalta piti arvioida! Mulla jäi neuleita Lappeenrantaan ettei täällä niitä paljon olekaan talvea varten. Sitten marimekon kangaslokerikko jonka voi ripustaa seinälle (1,5 euroa), pöytäliina (2 euroa), kaulaliina (2 euroa), puolen litran urheiluvesipullo/shaker (50 senttiä) ja William Faulknerin "Kartano" (euron) ja uusi näppis (3 euroa). Sekä viimeisimpänä muttei vähäisimpänä - ja yhtä kalliina kuin edelliset yhteensä - uudet pitkävartiset ruskeavalkoiset villasukat (15 euroa). Olen himoinnut pitkävartisia villasukkia pitkään ja niistä yleensä pyydetään n. 30-35 euroa joten koen tehneeni hyvät kaupat. Vähänhän tuo ostelu meni ehkä lapasesta - vai villasukasta? - mutta kaikki olivat tarpeellisia paitsi ehkä tuo kaulahuivi.

Sitten oltiin vesijuoksemassa M:n kanssa. Tämä on jo toipunut pitkälti kissansa kuolemasta. Eksäni otti kissasta paljon kuvia kun vietimme niitä yhteissynttäreitä ja pyysin lähettämään ne M:lle. Tämä oli tosi ilahtunut niistä, olivat kuulemma tosi onnistuneita ja sanoi aikovansa kehystää muutaman.

Minä puolestaan olen täysin toipunut viime maanantain viestien poisto&taulujutusta ja niin on jo äitinikin. Lupasi jopa korjata sen sinisen takin. Sanoi ettei siinä nyt sinänsä ole mitään eroa verrattuna minkään muunkaan vaatteeni korjaamiseen. Myös nuo verkkarit hän saa lyhentää. Mulla ei pysy neula kädessä itselläni kun en ole mikään hienomotoriikan ihmelapsi koskaan ollut. Puhuttiin että onhan äidillänikin ollut tuollaista impulsiivista riehumista. Kerran kun mentiin Imatran kylpylään ja kysyin "Etkö voinut ottaa mukaan edes hoitoainetta?" hän vetäisi sellaiset kierrokset tuosta "edes"-sanasta että huusi mulle pukuhuoneessa puoli tuntia. Ihmiset vaan katselivat vierestä suu auki ja pupillit pelosta laajenneina. Minä itkin automatkan kotiin ja vannoin lähteväni iltajunalla takas Helsinkiin. No, en sitten kuitenkaan lähtenyt kun en ole kovin pitkävihainen. Tuo hoitoaine on ollut meillä sen jälkeen sisäpiirivitsinä. Että se pitää muistaa ottaa uimahalliin mukaan perherauhan säilymisen vuoksi...

Mietin olenko nyt sitten

hirveän vaikea ihminen. Jos mietin menneisyyttäni niin on ollut joitain ystävyyksien katkeamisia muttei varsinaisesti kovin paljon eikä niistäkään usea ole ollut myrskyinen. Vain kolme myrskyisempää nimittäin 1. eka seurustelusuhde 98. Poikakaveri oli teekkari, RUKin käynyt ja hän jos joku sai minut tuntemaan itseni jyrätyksi. Aloin käyttäytyä kuin hemmoteltu kakara - sen myönnän. Sitten oli 2. E josta pidin mutta jonka nähtyäni minun tuli aina selittämättömästi paha olo johtuen siitä kuinka upeasta perheestä hän oli ja kuinka upeita kouluja käynyt (SYK ym.). 3. Ja tietty minh. Se välirikko alkoi siitä shakkipelistä PP:n kanssa mutta ilman peliäkin se olisi kaatunut. En tiedä miksi mutta joku siinä ei toiminut. Myöhemmin minh sanoi tunteneensa pahaa älyllistä alemmuutta minua kohtaan (en kyllä ymmärrä miksi) ja huonoa omaatuntoa siitä että kerran kokeilimme subua yhdessä.

Sitten on kaksi ystävyyttä jotka vain lopahtivat syistä joita en tiedä. Ensin toinen on joitain vuosiakin innostunut ystävyydestä ja sitten menettää mielenkiintonsa. H joka oli tosiaan ensin niin innoissaan että kun istuttiin iltaa ja juotiin yhdessä hän oli täällä aamuun asti ja jouduin sanomaan klo 7-8 että minä alan nyt pahan kerran hyytyä ja voisinko päästä nukkumaan. Mutta myöhemmin alkoi tehdä ohareita ym. miksi poistin hänet ystävyyslistalta. Ja K jota tapasin selvinpäin ja kävimme usein uimassa yhdessä taikka kiertelemässä Uffeja. Hänellä oli kinkkinen elämänsuhdetilanne jota en ala tässä kertomaan joka vei hänen energiansa aika täysin. Koska hänen perheensä ei tiennyt asiasta olin luultavasti ainoa jolle hän pystyi puhumaan. Meitä yhdisti sekin että hän oli myös opiskellut yliopistossa yli 200 ov, oli kriittinen ja aika helvetin vittuuntunut psykpolin hoitoon.

Kuitenkin hän ensin oli hirveän innostunut ystävyydestämme ja olisi halunnut olla tuntikausia yhdessä. Lähetti 14.2 jonkun ystävyysrunon ym kaikkea. Mutta kun ihmissuhdeasia ratkesi ja hän meni naimisiin ja sai lapsen niin minä unohduin täysin. Jäi aika hyväksikäytetty olo. Hänellä oli tapana paisutella pitkälti kuvitteellisia huolia ja asettaa toinen paholaisen asianajajan rooliin - jos yritit vakuuttaa huolen olevan aiheeton oli reaktiona kärttyisät perusteet sille miksi huoli on hyvinkin aiheellinen, jos taas yhdyit paisuttelemaan huolta et ole kovinkaan hyvä ystävä. Viimeksi kun hän soitti ja kertoi hirveistä peloistaan siitä että lapsi huostaanotetaan ja lähdin tuohon leikkiin niin sanoinkin lopulta väsyneenä "Mitä tuo auttaa sinua? Ei tuon pyörittely auta yhtään mitään!". Ajattelen että odottelen nyt siihen että lapsi on joku neljän ennen kuin poistan hänen yhteystietonsa vaikka hän ei olekaan vuosiin pitänyt yhteyttä tai vaivautunut vastaamaan puheluihin tai tekstareihin. Niin tai näin niin en kyllä pysty päätymään muuhun johtopäätökseen kuin että olen tullut vähän henkisesti hyväksikäytetyksi murheiden roskakorin asemaan.

Kyllähän minulla on aiemminkin ollut ongelmia palstoilla. En tiedä miksi niitä sitten on. Koska jossain määrin olen ihan joustavakin ihminen. Ystävyyssuhteissa pystyn joustamaan olkoonkin että hieman useammin minä olen se joka päättää mitä tehdään ja koska. Mutta olen hyvä kuuntelija ja pystyn pitämään salaisuuksia, osaan olla empaattinen jne. Tämän nykyisen kriisipesäkkeen kumuloituminen on jotenkin sidoksissa tuohon työssä käymiseen.

Olen tykännyt käydä töissä ja työpaikalla kaikki ihmiset ovat aivan hirvittävän mukavia. Siellä ei ole ketään kenestä minulla olisi ikävää sanottavaa. Kaikki ollaan keskenämme huomaavaisia ja tervehditään ja jutustellaan. Kukin vuorollaan ostaa kahvipaketit ja kahvimaidot ilman että tarvitsee edes sopia tai laskeskella. Ylempien ja alempien työntekijöiden välillä ei ole sellaista kuilua kuin jossain paikoissa.

Työtehtävät ovat yleensä ottaen mukavia ja sopivan haastavia. Paitsi tuo mapitus tänään oli hivenen perseestä muttei sekään ahdistanut niin paljon kuin olisi voinut. Jos tekisin tuota kolme vuotta niin vajoaisin ehkä johonkin alisuorittajuuden suohon mutta puoleksi vuodeksi haastetta on ihan mukavasti. Asiakaspalvelustakin olen pitänyt. Mutta kaikesta tuosta huolimatta minusta vähän tuntuu kuin olisin vankilassa ja minua harmittaa etten mikään torstai pääse vesijumppaan jonka maksoin (no, tottapuhuen se oli kyllä sossu joka sen maksoi..) enkä pääse mikään torstai bridgeä pelaamaan henkilökohtaiseen kilpailuun. Mutta tsiisus, kävin yhden kerran siellä henkilökohtaisessa tänä vuonna! Sitä ennen kävin pelaamassa joskus 2009.

Tuo saamani rahakaan ei ihan kompensoi menetettyä vapaa-aikaa tai sidosta jonka työpaikka aiheuttaa. En tiedä yritänkö mählätä tuon työpaikan keksimällä kriisejä kriisien perään jotka tekevät minut aina muutamaksi päiväksi työkyvyttömän vai onko työssä käyminen minulle ylipäänsä liian rasittavaa ja stressaavaa niin että vapaa-aikana näkyy lyhytpinnaisuus ja hermojen oleminen pinnassa. Tai onko noilla kahdella asialla edes mitään eroa kun minä olen kyseessä.

Olisihan se kiva ymmärtää mistä kaikesta tässä oikein on kyse. Ehkä kun joustan töissä en enää jaksa vapaa-ajalla ja en pystynyt ottamaan nettikomentoja vastaan. Ylireaktio oli kyllä melkoinen eikä minulle ole sattunut ennen tuollaista. Kun rauhotun en saa kiinni kaaostiloista. Vaikken olisi käyttänyt päihteitä niin minun on vaikea muistaa asioita tarkasti. Vähän kuin olisi toinen ihminen. Voinhan minä yrittää puhua hoitoneuvottelusta jotain tästä kaikesta mutta se on heti aamusta. Pakko, koska myöhäisin ilta-aika olisi ollut klo 14 ja olisin joutunut lähtemään töistä klo 13 ja saamaan tolkuttomasti miinustunteja. Joten minun pitää pitää siellä itseni siinä määrin kasassa että pääsen neuvottelun jälkeen töihin sillä yhteenkään sairaspäivään ei oikein enää ole varaa. Niinpä en voi siellä hillittömästi avautua.

Varasin psykiatrilta jo puhelinajankin ensi viikoksi ja ajattelin kertoa siinä että hoitoneuvottelun pitäisi pysyä positiivisena ja järkevänä etten joudu työkyvyttömäksi sen päätteeksi. Että kaikenlaiset murjottamiset ja mykkäkoulut esim. asuntoni sotkuisuudesta ja muut ala-arvoiset kusettamispelit täytyy hoitaa joku toinen kerta ja joulukuun hoitoneuvottelu ei ole sopiva aika niille. Sen pitää olla rauhallinen, harmoninen ja supportiivinen tilaisuus. Mikäli asia harmittaa heitä liikaa niin voimme varata jo hyvissä ajoin varata huhtikuun kusettamis/vittuilu -hoitoneuvottelun mutta tuo tuleva joulukuun ei ole sopiva aika sellaiselle. Asiaa tietty auttaa sekin etten parhaillaan halua heiltä yhtään mitään. En halua terapiaa (en jaksaisi käydä siellä eikä terapeutilla edes ole ilta-aikoja), en halua saikkua. No, työkykytesteihin olisi kiva päästä mutta niihinkään en voi lähteä niin kauan kun olen töissä. Jos saan siivousapua niin kiva juttu mutta jos en niin sekin on aika samantekevää. Joten kun en ole vaatimassa itselleni mitään hoitoa tai muuta apua niin ehkä se nauvottelukin menee rauhallisemmissa merkeissä kuin viimeksi. Viimeksi olin vaativa asiakas ja sellaisena tietenkin omiaan suivaannuttamaan hoitohenkilöt lähes hermoromahduksen partaalle. Tältä tulevalta hoitoneuvottelulta toivon ainoastaan rauhallisuutta ja sitä ettei älyäni ja arvostelukykyäni aliarvioitaisi aivan hirveän suuressa määrin. Aika näyttää ovatko nämäkin toiveet täysin kohtuuttomia...

Ai että olen väsynyt

Kuin joku rekka olisi ajanut päältä. Hieman raskas viikko kaiketi. Sain mapittaa tylsiä papereita päivän. Sitten tämä henkilö tuli sanomaan kun n. viisi minuuttia katselin Ikean sivuja että voisi näyttää minulle jonkun toisen homman "jos sulla kerran ei ole mitään tekemistä". Ja itse istuu kahvihuoneessa 1,5 tuntia päivästä. Haluisin vaan tälläisen ripustimen http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/70108912/ koska olen nähnyt niitä kirpparilla (en myytävänä vaan tuotteiden esilläpitoa auttamassa). Pitäisi tilata kyllä jotain muutakin sillä muutoin postikulut maksavat enemmän kuin itse tuote.

Ohjaaja kävi vain kääntymässä juuri kun olin kaupassa. Kaikki kuulemma roikkuivat hänen hihassaan kiinni. Hän on nyt pari kertaa sanonut kun on ollut jostain työstä kyse "Etkö muista että sanoin että tee tämä?" (ihan ystävällisesti kyllä) ja on käynyt ilmi että olen kyllä tehnyt sen homman jo silloin aikanaan kun sain mutten voi muistaa joka juttua jonka olen tehtäväkseni saanut kun niitä on paljon. Tietysti jos laittaisin papereihin aina "ok" ja nimikirjaimeni niin tiedettäisiin että se homma on tehty eikä tarvisi tarkistella uudestaan. Joka tapauksessa jos hän vielä sanoo noin niin sanon "Älä oleta ensimmäiseksi ettei sitä työtä ole tehty mistä puhut sillä tietääkseni olen kaikki työtehtäväni tehnyt. En vaan välttämättä aina sekunnissa muista mistä hommasta on kyse kun kaikki on uutta ja työtehtäviä paljon - joudun pakosti välillä kelaamaan pienen hetken". Naurettavaa että satutan tunteeni näin pienestä.

Taidan ottaa torkut.

Väännetään nyt vielä rautalangasta

kun kahville ym. tuntui olevan epäselvää. Meillä ei ole ollut PP:n kanssa mitään sopimusta siitä että viestini tuhottaisiin kokonaan eikä hän antanut minulle edes mitään vihjettä siitä tulisi noin tekemään. Myöhemmin hän vetosi johonkin lokakuun viestiin jossa oli sanonut että jos jatkan huonoa käytöstä niin viestini poistetaan. Mistään en osannut arvioida olevani vielä jollain "koeajalla" tms niin että tuo uhka on kuukausia voimassa. Hän on uhannut viestieni tuhoamisella lukuisia kertoja aiemminkin yleensä aina tilanteissa joissa illalla olen riehunut jostain palstalla ja hän on antanut minun purkautua mutta sanonut että jos jatkan vielä aamulla niin minut poistetaan viesteineen. Tuo uhkaus vaikutti samanlaiselta kuin muutkin vanhat. Eli että on voimassa 2-5 päivää.

Tällä kertaa en käyttäytynyt kovin huonosti. Kieltäydyin poistamasta kahta viestiäni mutten riehunut palstalla saati kieltäytynyt lopettamasta riehumista komentojen jälkeen. Kirjoitin vaan rauhallisesti mitä kirjoitin kun tuntui että haluan pidemmäksi ajaksi pois ja tiesin että siten pääsen. Pyysin lisäaikaa päiväkirjan kopioimiseen - en siksi että olettaisin sitä tuhottavaksi - vaan koska päiväkirjapalstaa ei pääse lukemaan ilman kirjautumistunnusta. Tajusin etten trissenä saa kirjoittaa palstalle enää - ja kunnioitin tuota määräystä - mutta ajattelin että jos saisin olla palstalla pari päivää pidempään kopioimassa sitä päikkäriä koska siinä oli 130 sivua ja kopioiminen oli uuvuttavaa varsinkin kun oli muutenkin heikossa hapessa.

Hän ei edes voinut vastata minulle viestiini jossa pyysin lisäaikaa sanomalla että paitsi ettei anna lisäaikaa niin aikoo poistaa minut viesteineni. Vieläkään en tajua mikä oli se syy miksi minut viesteineni poistettiin. Olen yrittänyt selvittää sitä mutta hän on kiero kuin korkkiruuvi eikä sano mitään. Paras arvaukseni on että tuo pyyntöni saada lisäaikaa jotenkin hämmensi häntä ja hän kuvitteli minun odottavan viestieni tuhoamista. Tai että hän oli jossain mielessä niin harmissaan siitä että oli pakotettu heittämään minut lähes pysyvästi ulos että purki sen minuun. Mutten tiedä. Ties vaikka marsilaiset olisivat pakottaneet hänet tekemään sen - ei mitään hajua syystä!

Järkytyin viestieni poistosta jolle ei ollut mitään järjellistä syytä. Minusta se oli hirvittävä teko eikä sille ollut mitään perusteita. Jos tuntuu että ylireagoin niin joku Mirri tai hilppa voi itse miettiä miltä heistä olisi tuntunut jos tuo olisi tehty heille. Viestien tuhoaminen on aina ollut ylin rangaistuksen muoto enkä ansainnut sitä. Niinpä menin hänen luokseen aikomuksenani tuhota häneltä omaisuutta niin että olisimme sujut ja teinkin sen.

En tämän jälkeen enää jankuta tästä aiheesta mutta purin auki mitä minusta tapahtui.

Mulla on aivan hirveä psykofyysinen tuskatila päällä etten ole varmaan kokenut tälläistä kärsimystä vuoden 2010 jälkeen. Tuntuu kuin joku olisi vetänyt ison viillon ja vetänyt kaikki sisäelimet ulos. Pääsin töihin. Olo nyt ei ole täällä sen huonompi kuin missään muuallakaan. Poistan blogin asetuksista tuon kirjautumisen. Olkaa kilttejä ja kirjoittakaa jotain.

Mulla on niin hirveä olo ollut koko päivän. Ihan kaikesta. Toivon että kuolisin pois. En niinkään voi huonosti vaan minulla on kauhea olo. Noiden ero on esim. siinä että jos voi huonosti ei välttämättä jaksa olla töissä kahdeksaa tuntia. Nyt en olisi meinannut haluta lähteä kotiin. Koen muun muassa morkkista ja syyllisyyttä (sekä ahdistusta, riittämättömyyttä, huonommuutta jne). Ihan kaikkein kauhein olo on siitä että kiusasin äitiäni tällä kaikella - se johtui jossain määrin siitä että soittaessani olin ottanut seitsemän diapamia ja arvostelukykyni oli siksi sumentunut. Mutta minun oli myöskin pakko päästä puhumaan jollekulle järkevälle ihmiselle. Soitin kyllä auttavaan puhelimeenkin mutta nainen siellä osasi siellä ainoastaan kysyä (ja vielä useaan otteeseen) että olenhan muistanut juoda tarpeeksi. Otin vihjeestä vaarin ja kävinkin ostamassa nyt kotimatkalla viskipullon. Heh...

Toiseksi hirvein olo kaikesta muusta - bännistä, viestien menetyksestä, tauluista, saikuttelusta töissä jne. Alunperin kaikki alkoi siitä etten poistanut asiakasviestiä. Sitten kaikki alkoi taas kerran kumuloitua. Ensin kaikki on hyvin ja sitten joku pikku juttu menee vinksalleen ja siitä lähtee joku isompi ongelmakehä. Nyt olen saanut rangaistuksena tälläisen blogin jossa ei saa edes kappalevälejä. No, jos laitan joka toisen kappaleen lainauksena niin se nyt erottaa kappaleet toisistaan.

Rankaisin jo itseäni unohtamalla lompakkoni kauppaan. Se löytyi. Toivottavasti en telo itseäni tai muutoin epähuomiossa tee jotain pahaa virhettä koska minulla on tapana alkaa tehdä kaikkea tuollaista jos oloni on huono itseni suhteen. Toivon että äitinikin olisi tehnyt toisen lapsen niin hänen olisi helpompi kestää se että toisen asiat menee aina vaan pieleen (tai sitten se vaan pahentaisi v-tutustani kun kuulisin aina uudestaan "Aika kumma juttu ettei Marilla ei kyllä ikinä ole ollut tälläisiä ongelmia..").

Töihin menemisen jälkeen alkoi tosiaan joku aivan erityinen epävakauden kriisipesäke. Kesäkin oli vähän alakuloinen mutta sellainen epävakaus alkoi töiden alkamisen jälkeen. Onkohan töissä käyminen sitten henkisesti liian raskasta tai liian sitovaa että yritän sabotoida sen. En tiedä.

Kaipa sitten kaikki on taas kerran minun vikani mutta jotenkin jutut alkavat aina kumuloitua jostain pikkuasiasta isompaan päin ettei kierteitä saa rikki. Odotin ihan töihin tullessa että kellokorttini ei toimi. Ihme kyllä minulla on vielä työpaikka. Huumorintajuni on hieman outo mutta kun tulin kotiin bussissa minua alkoi naurattaa hysteerisesti kaksi asiaan liittyvää kommenttia joista toisen esitti pfree ja toisen äitini. "Anteeksi jos olen hieman hidasälyinen mutta missä ne taulut olivat ennen kuin rikoit ne?" (vitsin pointti ettei nopeaälyisempikään asiaa voi tajuta ilman hieman tarkempaa tilanneselvitystä) ja "Olivatko ne isoja vai pieniä tauluja?" (Whats the difference, really?!")

Oikeastaan en kaipaa edes koko päiväkirjaani. Oma valintahan se oli että pidin sitä paikassa josta joku toinen voi sen milloin tahansa syystä taikka syyttä poistaa. Blogin pitämiseen liittyy selvempi uhan elementti. Ehkäpä itsekin poistelen täältä viestejä kuukausi kerrallaan. Enemmän kaipaan niitä keskusteluihin kirjoitettuja kommentteja kun tuntui että minun olemassa oloni poistettiin niin vaivattomasti eikä kukaan ole kaivannut tai kysynytkään minusta. Ehkä kaikki vaan vihaavat minua. Mutta on ihan totta että kuka niitä keskusteluja nyt jälkikäteen lukee ja keskustelut käydään siinä hetkessä kerrallaan.

Olen töissä. Olen toistaiseksi saanut pitää työpaikkani. Ahdistaa niin että tuntuu että kuolen - viestieni tuhoaminen, tekoni ja äitini kiusaaminen tällä kaikella ahdistaa.

Heräsin kun nukuin lähes vuorokauden. Lähden kohta töihin. Täytyy laittaa joku toinen takki kun tuo sininen takki repeytyi taulujupakassa. Suostuiskohan äitini korjaamaan sen? Tässä jutussa on vahvasti tragikoomisia elementtejä. Rukoilen että saan pitää tuon työpaikkani. 9 sairaslomapäivää reilussa kuukaudessa. Jos pomo antaa potkut niin pyydän että voidaanko keskustella ja sanon että mulla on ollut henkilökohtainen kriisi mutta se on mennyt ohi. Voi kun se tän kerran katsoisi asiaa sormien läpi.

Äiti: "Tää juttu on tullut nyt tiensä päähän. 90% ikävistä asioista joita meidän perheessä on tapahtunut sen palstan takia. Mä olisin niin onnellinen jos ei ikinä tarvitsisi kuulla siitä palstasta enää mitään. Se on sama juttu kuin mä jankkaisin jostain Niemisestä viisi vuotta... olisit hermoparantolassa siitä! Siinä on kehittynyt joku dynamiikka joka ei muutu siitä miksikään. Sä olet ehkä fiksuimpia siellä ja... jotain. Se on kuin huono avioliitto. Joskus on vaan todettava että juttu ei toimi ja mentävä eteenpäin! Kaikki yrittää sua auttaa ja syytää apua ja rahaa oikealta ja vasemmalta mutta kaikki on ihan turhaa jos sä tuhoat itsesi jonkun palstan takia. Ei tulisi mieleenikään alkaa soitella ja elvyttämään jotain kuollutta mammutin paskaa. Ja se että sä menet toisen asuntoon tuhoamaan omaisuutta. Se on ihan hirveää jos se saa sut sellaiseen tilaan. Tässä on ollut nyt niin vahvat tunnelataukset.Poliisit on sitä varten. Oikeutta ei vaan oteta omiin käsiin! Olen varma että tämä poikii vaan hyviä asioita. En mä usko että sekään on nyt yksinomaan paha. Varmaan väärää tilannearviota. Kukaan ei oo kuitenkaan tässä kuollut - mitä nyt pari taulua mennyt rikki. Mutta jos sä jatkat tuota niin kohta me molemmat tapetaan itsemme. Mullakin on ollut ihan hirveä olo koko päivän. Unohda se perkeleen palsta - en halua kuulla siitä enää ikinä mitään! Satatuhatta meni sairaalakuluihin melkein päivälleen neljä vuotta sitten. Maailma on täynnä palstoja ja tykkäät lukea. Siivoa, tiskaa, näe kavereita ja unohda koko juttu. Toki on eroahdistusta mutta se menee ohi. Tuo kuviot ja dynamiikat ei tuu muuttumaan siitä enää minnekään! Sanoit että oot mua fiksumpi. Se on ihan totta. Käytä nyt sitä fiksuutta ja tajua tämä!"

Tosi paha olo tuosta viestieni tuhoamisesta - ja ehkä myös pois lähdöstä - enkä saa edes tolkkua siitä miksi se tehtiin. Lopetin kirjoittelun heti kun sain viestin etten saa enää kirjoittaa. Kirjoitin vaan että mulla kestää päiväkirjan kopioiminen pidempään koska tässä windows 8:ssa ei ole muistiotoimintoa. Nyt olen paitsi ulosheitetty niin viestini ovat tuhottuja mm. parin vuoden päiväkirja.Olen ottanut tämän tosi raskaasti. En ole syönyt mitään kahteen päivään. Haluisin vaan tietää miksi. Tuskin saan mitään vastausta koskaan. Kostin PP:lle mutta eipä siitä hirveän paljon parempi olo tullut. Soitin äidilleni ja kerroin kaiken niin kuin on. Kysyi että onko tuo työ mulle liian raskasta kun on ollut kriisiä kriisin perään sen jälkeen ja onko tämä joku valtataistelu-juttu. Ja etten ois saanut tehdä mitä tein eikä se jaksaisi kuunnella enää mitään keskusteluryhmästä jonka takia yritin jo kerran tappaa itseni. Ja etten saa ikinä vastausta siihen miksi tuo viestien poisto tehtiin. Ja että onko mahdollista että se tehtiin minun itseni takia. Ei. Se oli kosto mutten tiedä että kosto mistä. Ehkä ei tajuttu kuinka iso juttu tuo minulle on. Kokonaisuutena tämä on tosi ikävä juttu nyt. Hirveä olo. Tässä perkeleen blogissa ei saa kappalevälejä. En tiedä miksi. Olen ollut kaksi päivää pois töistä. Yritän huomenna päästä sinne. Saattaa olla että saan potkut poissaolojen takia. Siinä tapauksessa yritän hakeutua osastolle. Olkaa kilttejä ja kirjoittakaa minulle jotain.