lauantai 20. joulukuuta 2014

Olen nyt joululomatauollani. En tajunnut etukäteen että jään lomalle ja esim. jääkaapin ruokalokero kannattaa tyhjentää. Onneksi töissä oli muovipusseja. 29-30.12 menen toiseen toimipisteeseen eli siihen mistä aloitin ja missä ei mua voitu kiireiden takia opettaa. Sillä heillä on noita hommia enemmän ja me ollaan jo tehty omamme. Kiireiden takia eivät ole omiaan ehtineet tehdä.(Harmi että se yksikin surffasi yhden päivän netissä etsimässä kelloa huutonetissä ja näyttämällä mulle sata kuvaa tyttärenpojastaan. Siinä ajassa olisi opastanut pitkälle). En oo innokas sinne menemään ja työmatkatkin pitenee. Mutta kaksi päivää kestän.
Äiti tulee ylihuomenna. Ollaan täällä joulu. Isä soitti just lievästi maistissa ja sanoi laittavansa tililleni satasen joululahjaksi. Kysyi eksästäni mitä tälle kuuluu. Sanoin että hyvää. Sanoi että hän on söötti ja hyväntahtoinen vaikka onkin varmasti neuroottinen. Me näimme Skype-joululaulutilaisuudessa tiistaina. Veloenan mies piti sen tällä kertaa - Veloena on rakastajan kanssa ulkomailla ja oli Skypessä siellä. Welcome to the 2010:s. Muutoin paikalla ei ollut ketään vanhoja tai paremmin tuntemiani. Yksi tyttö oli tosi syötävän söötti. Järjestävät "cuddle partyjä" eli halibileitä. Niistä olinkin kuullut ja kuulun cuddle party -ryhmäänkin facebookissa. Sitten on cuddle dates eli halideittejä että ihan heterot (ymmärtääkseni) järkkäävät iltoja jolloin seksuaalittomasti halailevat.
Oli taas vaikeuksia löytää perille. Franzeninkatu on niin vaikea. Sitten häpeää, kiukkua ja huvitusta omasta huonosta suuntavaistosta. Kyselin "Sori, mutta missäköhän Franzeninkadun parilliset numerot ovat?" . Pidin ihan mahdollisena että ne ovat lentäneet jonnekin toisaalle. Join sinä iltana pullon viskiä ja kotona kaksi lonkeroa enkä saanut itseäni kuitenkaan rauhoittumaan ja koko päivän olin liikenteessä enkä ymmärtänyt olevani valtavassa nestehukassa jo siitä. Lopputuloksena en päässyt töihin seuraavana päivänä. Harmi.
Toissapäivänä nähtiin PP:n ja Kyllästyneen kanssa. Se oli jotenkin minun takiani järkätty. Alkoi hyvin mutta sitten kai meni vähän jankutukseksi. Itsekin edesautoin epäolennaisuuksia alkamalla puhua jostain Yasusta joka ei kai liittynyt mihinkään käsillä olevaan. Kuitenkin ihan ystävällissävyinen tapaaminen vaikka keskustelu oli nopeatempoista ja intensiivistä. Kyllästynyt halusi korostaa että olin puhunut itseni tukarille takaisin ja sanonut pystyväni manipuloimaan. Nyt en sitten voi pyydellä mitään vaikuttamatta huonolta mikä oli tietty tarkoituskin. Hän sanoi etten oo pyytänyt anteeksi enkä oo jälkikäteen varma pyysinkö nyt vai en. Ilmeisesti en. Päätä särkee. Pp halusi lopettaa keskustelun tunnin kuluttua vaikka juttua olisi riittänyt.
Illalla join pullon viskiä mutta pääsin sentään töihin perjantaina vaikka olo olikin vähän horjuva. Kotiin tultuani nukuin 4 h ja yöllä vielä 12 h. Heräsin herätyskelloon ollessani yhdistetyssä sairaalapainajaisessa ja isovanhempipainajaisessa. Kuollut pappani oli kuolemassa ja halusin mennä käymään vaikka ahdisti. Äiti sanoi ettei hän enää tule kun on niin ahdistunut - mutta tuli sitten kuitenkin. Minä menin ja pyysin että radion voisi laittaa edes kovemmalle (että saa edes jotain huvia). Myöhemmin kävi ilmi että radio oli ehkä ollut kovemmalla mutta tapaamisen takia laitettuna pienemmälle mikä söi vähän omahyväisyyttäni hyvästä teosta. Ja ettei hän ollutkaan ehkä pappani taikka isovanhempani olivat menneet yhteen vasta vanhemmalla iällä. Päättelin että mummoni on mummoni mutta pappa ei sukua vaikka ajattelin että täytyisi tiedustella asiaa äidiltä. En jaksanut tehdä sitä kun tympäisi koko juttu ja mietin että minun olisi pitänyt tietää se kun olen väkisin ollut yhteenmenovaiheessa jo sen ikäinen että pitäisi muistaa. Sitten pidin päiväkirjaa ja paperi oli loppu. Oma sairaalajuttuni ei esiintynyt unessa varsinaisesti mutta siinä oli viittaus yhteen toiseen painajaiseen jossa olen sairaalassa eristettynä jossain Norjassa ja SK on ainoa joka käy katsomassa mutten halua kertoa hänelle tilanteesta. Samassa unessa taikka vertaisversiossa tilanteesta tiedotetaan televisiosta ja sisäelimeni laitetaan yksitellen akvaarioon. Viehättävä uni sekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti