maanantai 1. joulukuuta 2014

Eilen nosti kuumeen enää illasta. Kävin terveydenhoitajalla. Otti pika crp:n (tulehdusarvot). Näytti 25 eli vähän koholla. Soitti vielä päivystävälle lääkärille ja päättivät että saan kaksi päivää sairaslomaa mutta jos nostaa kuumeen vielä tänään niin suosittelevat lääkäriaikaa varattavaksi jo huomenna. Soitin pomolle ja tämä sanoi olleensa itse kolme päivää kuumeessa viime viikolla ja ettei tunnu menevän ohi. Tiesi kertoa että työpaikalla on paljon tälläistä kun käsittelee noita sairaslomia. Minun sairasteluni menee palkattomaksi etten juurikaan hyödy työssäkäynnistä kun menee yli ne päivät mitkä saa sairastella ekan kahden kuukauden aikana. Mutta minkäs tekee. Ja ehkä saan ansioni mukaan kun otin alussa sitä saikkua niin helposti. No, tiistain jälkeen on kaksi kuukautta lusittu ja olen untouchable.
Sain siis puhelimen lainaan pfreen isältä. En kuitenkaan arvannut että äitikin tulee ovelle tuomaan sitä. Muutoin olisin siivonnut eteisen. Äh. No, kipeyden piikkiin menee sotku.
Kuumemittarin kanssa olemme alkaneet elää symbioosissa ja huomaan tietäväni aina jos kuume on yhtään nousussa. Kun palasin terveyskeskuksesta se oli 36,5 ja sitten tunsin että on vähän noussut ja aivan oikein näyttikin 36,8.
Mulla on psykpoli huomenna aamusta. Ajattelin perua sen mutta sitten ajattelin etten perukaan. Se on ollut taustalla vituttamassa ja ties vaikka olisi ollut vastustuskykyäkin laskemassa. Sanon siellä että lukuunottamatta lyhytterapiaa 1998 niin en ole saanut mitään tapaamisista eikä yhtäkään kertaa oloni ole ollut sieltä lähtiessä parempi kuin sinne mennessä ja etteivät kuule mitään mitä sanon vaan uskovat ainoastaan asiakirjatietoja ja "vaikutelmia" mitkä johtavat siihen että itse joudun myöskin alkaa viestiä niiden kautta eli pukeutumaan tahallisesti esim. epäsiististi jos haluan sairaslomaa. Ja että tuollainen on tavallaan kummankin osapuolen älykkyyden aliarvioimista. (Mietin vähän sanonko tuon viimeisimmän sillä tuo on kaksiteräinen miekka). En jaksa kirjoittaa mitään listaa asioista. Tuo on ainoa mitä täytyy muistaa. Voisin sanoa että jos en ole terapiaa saamassa niin kirjoittaisivatko mut ulos koko polilta. Diagnoosikoodi F666 Yleinen vittuuntuminen julkiseen mielenterveyshoitoon - hoidettuna hengenvaarallinen tila!

2 kommenttia:

  1. Perse. Taas nousi kuume. Olin yllättynyt - jotenkin vahvasti kuvittelin ettei se enää nousisi. Pomolla on rautaisempi terveys kuin minulla korkeammasta iästä ja painosta huolimatta jos hänellä kuume kesti vain kolme päivää. Peruin psykpolin viestissä joka tasapainotteli asiallisuuden ja kuittailevuuden välimaastossa. Sanon että minun täytyy saada nukkua pitkään ja voisin lopettaa hoidon muutenkin kun hyödyt menee minuuksen puolelle. Se päivä jona uloskirjoittavat on onnen päivä! Uskotko tätä hilpeää paskaa?

    VastaaPoista
  2. Laitoin sille viestiä että voihan se soittaa jos haluaa pitää etähaastattelun kuten edellinen mutta ajattelin että kuunaan päivänä se ämmä ei siihen suostu. Heräsin 08.10 (mulla on ilmiömäinen sisäinen kello) huomaamaan että se on totta. Sitten ajattelin ettei se ole viitsinyt varmasti vastata edes sähköpostiini. Huvittavaa kun ihmiset ovat noin ennustettavia.

    Nukuin 13 tuntia että tosiaan tarvin noita pitkiä yöunia. Oli hyvä ratkaisu jättää tuo väliin.

    VastaaPoista