Kyllähän minulla on aiemminkin ollut ongelmia palstoilla. En tiedä miksi niitä sitten on. Koska jossain määrin olen ihan joustavakin ihminen. Ystävyyssuhteissa pystyn joustamaan olkoonkin että hieman useammin minä olen se joka päättää mitä tehdään ja koska. Mutta olen hyvä kuuntelija ja pystyn pitämään salaisuuksia, osaan olla empaattinen jne. Tämän nykyisen kriisipesäkkeen kumuloituminen on jotenkin sidoksissa tuohon työssä käymiseen.

Olen tykännyt käydä töissä ja työpaikalla kaikki ihmiset ovat aivan hirvittävän mukavia. Siellä ei ole ketään kenestä minulla olisi ikävää sanottavaa. Kaikki ollaan keskenämme huomaavaisia ja tervehditään ja jutustellaan. Kukin vuorollaan ostaa kahvipaketit ja kahvimaidot ilman että tarvitsee edes sopia tai laskeskella. Ylempien ja alempien työntekijöiden välillä ei ole sellaista kuilua kuin jossain paikoissa.

Työtehtävät ovat yleensä ottaen mukavia ja sopivan haastavia. Paitsi tuo mapitus tänään oli hivenen perseestä muttei sekään ahdistanut niin paljon kuin olisi voinut. Jos tekisin tuota kolme vuotta niin vajoaisin ehkä johonkin alisuorittajuuden suohon mutta puoleksi vuodeksi haastetta on ihan mukavasti. Asiakaspalvelustakin olen pitänyt. Mutta kaikesta tuosta huolimatta minusta vähän tuntuu kuin olisin vankilassa ja minua harmittaa etten mikään torstai pääse vesijumppaan jonka maksoin (no, tottapuhuen se oli kyllä sossu joka sen maksoi..) enkä pääse mikään torstai bridgeä pelaamaan henkilökohtaiseen kilpailuun. Mutta tsiisus, kävin yhden kerran siellä henkilökohtaisessa tänä vuonna! Sitä ennen kävin pelaamassa joskus 2009.

Tuo saamani rahakaan ei ihan kompensoi menetettyä vapaa-aikaa tai sidosta jonka työpaikka aiheuttaa. En tiedä yritänkö mählätä tuon työpaikan keksimällä kriisejä kriisien perään jotka tekevät minut aina muutamaksi päiväksi työkyvyttömän vai onko työssä käyminen minulle ylipäänsä liian rasittavaa ja stressaavaa niin että vapaa-aikana näkyy lyhytpinnaisuus ja hermojen oleminen pinnassa. Tai onko noilla kahdella asialla edes mitään eroa kun minä olen kyseessä.

Olisihan se kiva ymmärtää mistä kaikesta tässä oikein on kyse. Ehkä kun joustan töissä en enää jaksa vapaa-ajalla ja en pystynyt ottamaan nettikomentoja vastaan. Ylireaktio oli kyllä melkoinen eikä minulle ole sattunut ennen tuollaista. Kun rauhotun en saa kiinni kaaostiloista. Vaikken olisi käyttänyt päihteitä niin minun on vaikea muistaa asioita tarkasti. Vähän kuin olisi toinen ihminen. Voinhan minä yrittää puhua hoitoneuvottelusta jotain tästä kaikesta mutta se on heti aamusta. Pakko, koska myöhäisin ilta-aika olisi ollut klo 14 ja olisin joutunut lähtemään töistä klo 13 ja saamaan tolkuttomasti miinustunteja. Joten minun pitää pitää siellä itseni siinä määrin kasassa että pääsen neuvottelun jälkeen töihin sillä yhteenkään sairaspäivään ei oikein enää ole varaa. Niinpä en voi siellä hillittömästi avautua.

Varasin psykiatrilta jo puhelinajankin ensi viikoksi ja ajattelin kertoa siinä että hoitoneuvottelun pitäisi pysyä positiivisena ja järkevänä etten joudu työkyvyttömäksi sen päätteeksi. Että kaikenlaiset murjottamiset ja mykkäkoulut esim. asuntoni sotkuisuudesta ja muut ala-arvoiset kusettamispelit täytyy hoitaa joku toinen kerta ja joulukuun hoitoneuvottelu ei ole sopiva aika niille. Sen pitää olla rauhallinen, harmoninen ja supportiivinen tilaisuus. Mikäli asia harmittaa heitä liikaa niin voimme varata jo hyvissä ajoin varata huhtikuun kusettamis/vittuilu -hoitoneuvottelun mutta tuo tuleva joulukuun ei ole sopiva aika sellaiselle. Asiaa tietty auttaa sekin etten parhaillaan halua heiltä yhtään mitään. En halua terapiaa (en jaksaisi käydä siellä eikä terapeutilla edes ole ilta-aikoja), en halua saikkua. No, työkykytesteihin olisi kiva päästä mutta niihinkään en voi lähteä niin kauan kun olen töissä. Jos saan siivousapua niin kiva juttu mutta jos en niin sekin on aika samantekevää. Joten kun en ole vaatimassa itselleni mitään hoitoa tai muuta apua niin ehkä se nauvottelukin menee rauhallisemmissa merkeissä kuin viimeksi. Viimeksi olin vaativa asiakas ja sellaisena tietenkin omiaan suivaannuttamaan hoitohenkilöt lähes hermoromahduksen partaalle. Tältä tulevalta hoitoneuvottelulta toivon ainoastaan rauhallisuutta ja sitä ettei älyäni ja arvostelukykyäni aliarvioitaisi aivan hirveän suuressa määrin. Aika näyttää ovatko nämäkin toiveet täysin kohtuuttomia...